Aidot joulukuuset ovat maailmalla nyt kysyttyjä – ampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräisen kuusi on perheen omasta metsästä

22.12.2020 / Artikkeli
Joulukuusia. Kuva: Shutterstock
Joulukuusiperinne levisi maailmalle 1800-luvulla Saksasta. Kuva: Shutterstock

Vehreä kuusi on joulun symboli ympäri maailman ja koronavuonna se on sitä entistä vahvemmin. Euroopan ja Pohjois-Amerikan kuusikauppiaat ja joulupuuseurat raportoivat aidon joulukuusen ennennäkemättömästä suosiosta.

Taustalla joulukuusen suosioon arvellaan olevan ihmisten kaipuu normaaliin, jota kuvastaa perinteinen aito puu ja sen luonnollinen tuoksu.

Kuusikauppaa edistää myös se, että lähes kaikkialla joulua vietetään nyt kotona ydinperheen kanssa. Hekin, jotka tavallisesti matkailevat joulun pyhät, rakentavat nyt juhlaa kotona. Kanadalainen Global News vertaa kuusimenekkiä jopa kevään vessapaperipulaan.

Yhdysvalloissa aidot kuuset on viety jo hyvissä ajoin käsistä, vaikka tavallisesti yli kolme neljästä amerikkalaisesta pystyttää olohuoneeseensa muovikuusen.

”Tuleva joulu näyttää tarjoavan kaivattua piristystä pandemiaan väsyneelle väestölle, ja aidot puut ovat juhlassa tärkeässä roolissa”, kertoi Christmas Tree Promotion Boardin Marsha Gray Daily Newsille.

Poikkeusolot eivät koske kuusikauppaa

Saksassa poikkeustilan julistaminen keskeytti jouluvalmistelut joulukuun puolivälissä. Silloin muut kuin välttämättömät liikkeet sulkivat ovensa. Ulkona tehtävää kuusikauppaa säännöt eivät kuitenkaan koske. Samoin esimerkiksi Britanniassa joulukuusten myynti on ollut sallittua poikkeusoloista huolimatta.

Saksassa arvioidaan myytävän tänä jouluna 25 miljoonaa joulukuusta. Schleswig-Holsteinin osavaltion joulukuusenkasvattajien puheenjohtaja Wolf-Oliver Graf von Baudissin totesi uutistoimisto DPA:lle, että kysyntä saattaa kasvaa kymmenellä prosentilla.

”Viime vuosina noin neljä miljoonaa kotitaloutta on ollut joulun aikaan matkoilla, eivätkä ole sen takia pystyttäneet omaa joulukuusta. Tänä vuonna näistä perheistä varmasti suurin osa pysyy kotona ja ostaa puun”, von Baudissin uskoo.

Paras kuusi haetaan metsästä

Suomessa joulukuusen hankkii perinteisesti hieman yli puolet kotitalouksista. Aitoja kuusia hankitaan tänäkin vuonna noin 1,4 miljoonaa. Viidennes niistä haetaan omasta metsistä – suurimman osan Suomen metsistä omistavat yksityiset kansalaiset ja perheet.

Myös ampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräinen luottaa siihen, että joulua vietetään kuusen alla. Mäkäräisen isä on perinteisesti hakenut kuusen perheen metsästä.

Kaisa Mäkäräinen ja joulukuusi. Kuva: Anna Kauppi
Kaisa Mäkäräinen toivoo täksi jouluksi yhtä paljon lunta kuin viime vuoden kuusenhakuretkellä. Kuva: Metsähallitus

”Haluaisin koristella kuusen sävyiltään yhtenevillä ja sopusointuisilla koristeilla, mutta lapsuuden kodin kuusesta löytyy yleensä kavalkadi koristeita eri vuosikymmeniltä, jotka toisaalta tuovat lapsuusmuistoja mieleen”, Mäkäräinen kertoi forest.fi:lle.

Joulukuusta ja sen koristeita tärkeämpää Mäkäräiselle on valkea joulu. ”Haluaisin ehdottomasti viettää valkean, runsaslumisen joulun. Saa nähdä tuleeko sellaista tänä vuonna.”

Lähituote, jolla on pieni hiilijalanjälki

Aidon kuusen voi monessa maassa ostaa kaupan pihalta, verkosta kotiin kuljetettuna tai sen voi käydä itse kaatamassa viljelmältä. Kilpailuhenkiset seikkailijat voivat etsiä kuusta geokätköilyn GPS-koordinaattien avulla.

Pohjois-Suomessa voi ostaa viiden euron hintaisen joulukuusiluvan, jolla kuusen voi käydä itse kaatamassa valtion talouskäytön piirissä olevista monikäyttömetsistä.

Tänä jouluna erityisen kysyttyjä muun muassa Saksassa ja Suomessa ovat olleet vuokrakuuset. Ruukkuihin istutetut vuokrakuuset vastaavat ihmisten huoleen joulukuusten ekologisuudesta, sillä vuokraaja lupaa istuttaa kuusen takaisin maahan joulun jälkeen.

Kuinka hyvin kuusi jaksaa kasvaa vietettyään aikansa kuivassa sisäilmassa, on eri asia.

”Joulukuusen vuokraamisella juurineen ei ole mitään tekemistä kestävyyden kanssa”, jyrähti metsänhoidon professori Sven Wagner Saksan yleisradion WDR-kanavalle. ”Puun kaivaminen, kuljetus ja hakeminen säästää paremminkin työpaikkoja kuin ympäristöä.”

Tavallisen kertakäyttöisen aidon joulukuusen hiilijalanjälki sen sijaan on pieni – ainakin jos valitsee lähituotteen tuontikuusen sijaan. Suomen Joulupuuseuran mukaan suomalaisen joulukuusen hiilijalanjälki on noin kaksi kiloa hiilidioksidia. Itävallassa on laskettu, että hehtaarin joulupuupelto sitoo 140 tonnia hiilidioksidia ja tuottaa 100 tonnia happea siinä kymmenessä vuodessa, jonka kuusi tarvitsee kasvaakseen joulumittaansa.


Lue forest.fi:n perinteiset joulupuujutut!

Suomalaisten mielestä kaunein kuusi on kotimainen viljelykuusi – Yhdysvalloissa yli 80 prosenttia kuusista on muovisia

Paras joulukuusi haetaan itse metsästä – kätköily tekee siitä jännittävää

Joulukuusisafarilla joulupuun saa kaataa itse


Anna Kauppi

Kirjoita kommentti