Luontaiset viholliset voivat estää kirjanpainajatuhon — tutkija kertoo, miten se tehdään

Metsätuhoja aiheuttavaa kirjanpainajaa voi mahdollisesti torjua luontaisten vihollisten avulla Suomessa ja paikoin myös Keski-Euroopassa, sanoo Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija Mikko Pelto-Arvo.

Metsätuhoja aiheuttavien kirjanpainajien luontaisten vihollisten hyödyntäminen saattaa auttaa madaltamaan kirjanpainajien kantaa ennen kuin ne ehtivät aiheuttaa laajempaa metsätuhoa, sanoo Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija Mikko Pelto-Arvo.

Parhaan tuloksen saa, kun niin sanottuun biologiseen torjuntaan yhdistää hyvän metsänhoidon.

Kirjanpainajien luontaisilla vihollisilla Pelto-Arvo tarkoittaa erityisesti tutkimiaan petokovakuoriaisia ja loispistiäisiä, vaikka myös pohjantikka ja palokärki pystyvät hillitsemään alkanutta hyönteistuhoa.

Pelto-Arvon oletus on, että kirjanpainajien vihollishyönteisiä esiintyy runsaammin niille suotuisassa ympäristössä. Tällöin ne ovat tehokkaammin paikalla varhaisessa vaiheessa reagoimaan kasvaneeseen kirjanpainajakantaan.

”Viholliset eivät ilmesty tyhjästä”, Pelto-Arvo sanoo.

Metsäkeskuksen mukaan hyönteistuhojen vuoksi Suomessa hakattiin viime vuonna yli 6000 hehtaaria metsää. Hakkuiden määrä on ollut nousussa.

Metsäkeskuksen mukaan hyönteistuhojen vuoksi Suomessa hakattiin viime vuonna yli 6000 hehtaaria metsää. Hakkuiden määrä on ollut nousussa. Saksassa ja Tšekissä kirjan­painajat ovat tuhonneet viime vuosina valtavia metsäalueita ja sekoittaneet puumarkkinaa. Taustalla ovat vaikuttaneet kuivuus ja pitkät hellejaksot.

Kirjanpainaja on noin viiden millimetrin pituinen, tummanruskea kuusella elävä kaarnakuoriainen. Se lisääntyy etupäässä tuulenkaadoissa, kuusipinoissa ja heikkokuntoisissa pystypuissa. Mikäli kirjanpainajia on paljon, ne voivat hyökätä myös elävien puiden kimppuun.

Petojen kanta riittävän runsaaksi

Pelto-Arvo toivoo, ettei metsää pidettäisi liian ”puhtaana”, vaan metsän luontaiset vuorovaikutussuhteet tulisi ottaa huomioon hyvän metsänhoidon toimenpiteitä suunnitellessa.

”Mikäli metsästä kuljetetaan pois jokainen risu harvennuksessa, jatkumo saaliseläinten osalta katkeaa”, Pelto-Arvo sanoo.

Harvennusten yhteydessä metsään on hyödyllistä jättää hieman eri puulajeja. Hakkuussa kannattaa myös jättää metsään kuolleet puut, joilla ei ole merkitystä kirjanpainajalle.

Tällöin petokovakuoriaisten ja loispistiäisten kanta pysyy riittävän runsaana.

”Muurahaiskuoriaisten kaltaiset pedot kykenevät siirtymään kirjanpainajien perässä pitkiäkin matkoja, mutta vihollisten puuttuminen metsästä itsestään antaa kirjanpainajalle etumatkaa ennen kuin vihollisia kulkeutuu alueelle tarpeeksi tai ne ehtivät lisääntyä”, Pelto-Arvo sanoo.

Hiljattain kuolleet puut poistettava

Täydellinen tilanne Pelto-Arvon mielestä on kompromissi, jossa metsästä poistettaisiin kirjanpainajalle soveltuvat, hiljattain kuolleet ja heikentyneet puut, jos niitä on abioottisten häiriöiden vuoksi runsaasti. Abioottisilla häiriöillä tarkoitetaan elottomia ympäristötekijöitä, kuten esimerkiksi myrskytuhoja ja kuivuutta.

Moni kirjanpainajan luontainen vihollinen on generalisti. Eli ne kykenevät käyttämään muuta saalista, kun kirjanpainajia ei ole tarjolla.

Pitkällä aikavälillä tulisi kuitenkin hyväksyä, että metsässä on myös hieman lahopuuta ja sekapuustoa.

”Moni kirjanpainajan luontainen vihollinen on generalisti. Eli ne kykenevät käyttämään muuta saalista, kun kirjanpainajia ei ole tarjolla. Vihollisten jatkumo on turvattu, kun tätä muuta saalista elää lahopuussa tai muilla puulajeilla. Esimerkiksi muurahaiskuoriaiset hyötyisivät männyllä elävistä Tomicus-suvun nävertäjistä”, Pelto-Arvo sanoo.

Pelto-Arvon mukaan oleellista on ylläpitää metsässä sellaiset olosuhteet, joissa tuhohyönteisen viholliset viihtyvät ja siten kykenevät pitämään kirjanpainajien kannan alhaisena. Myös puuston tulee olla tervettä ja vastustuskykyistä.

”Kaikki lähtee siitä, että meillä on oikea puulaji oikealla kasvupaikalla. Mikäli kuusia kasvaa esimerkiksi liian kuivilla ja karuilla kasvupaikoilla, seurauksena on stressaantuneita puita, joissa lisääntyvien kirjanpainajien jälkipolvet iskevät entistä runsaslukuisimpina terveeseen puustoon naapurimetsässä”, Pelto-Arvo sanoo.

”Lahopuu ei ole riski”

Pelto-Arvon tärkein viesti metsänomistajille on, ettei kaikki lahopuu ole riski kirjanpainajan leviämiseen. Kirjanpainaja käyttää saman puun nilakerrosta ravintonaan yleensä vain yhden kesän ja harvinaisemmissakin tapauksissa vain muutaman vuoden. Sen jälkeen ravinto loppuu tai puu kuivuu toukille kelpaamattomaksi.

”Viimeistään kun puusta on tippunut kaarna, on se täysin kelpaamaton kirjanpainajalle ja hyödyllisempi metsässä muiden eliöiden ravintona. Vaikka tekisi mieli maksimoida metsästä saatava hyöty hakemalla kelot polttopuiksi, ajatus saattaa osoittautua luontaisille vihollisille haitalliseksi”, Pelto-Arvo sanoo.

Vaikka tekisi mieli maksimoida metsästä saatava hyöty hakemalla kelot polttopuiksi, ajatus saattaa osoittautua luontaisille vihollisille haitalliseksi.

Mikäli kirjanpainajaa aletaan häätää puita kaatamalla, metsästä kannattaa poistaa vielä latvukseltaan vihreät puut, joiden tyvellä on kirjanpainajien järsimää tuoretta purua. Myös runsaat ohuet pihkavuodot puun kyljessä kielivät hyökkäyksestä.

”Niin kauan kuin pihka valuu, puun puolustusmekanismit toimivat jollain tasolla. Kun purua löytyy, pihkapuolustus on pettänyt, eikä mitään ole tehtävissä”, Pelto-Arvo kertoo.

Niin kauan kuin pihka valuu, puun puolustusmekanismit toimivat jollain tasolla. Kun purua löytyy, pihkapuolustus on pettänyt, eikä mitään ole tehtävissä.

Kaarnakuoriaisia ei kuitenkaan ole Pelto-Arvon mukaan kannattavaa torjua laskemalla metsään liikkeelle hyödyllisiä saalistajia, kuten esimerkiksi kasvihuoneissa toteutettavassa biologisessa torjunnassa.

”Vihollisten kasvattaminen ja vapauttaminen luontoon ei ole käytännöllistä. Aktiiviset toimenpiteet ovat liian kalliita vuosittain, kun otetaan huomioon metsätaloudessa vuosikymmenien kiertoaika”, Pelto-Arvo sanoo.

 Keski-Euroopassa useampia puulajeja

Keski-Euroopan metsiä ei voi suoraan verrata Suomeen. Eron tekevät runsaampi puulajisto ja korkeampi vuotuinen lämpösumma. Pelto-Arvon mukaan Keski-Euroopasta löytyy kuusimetsää, jossa kirjanpainajien luontaiset viholliset toimivat kuten pohjoisemmissakin olosuhteissa. Alueen lisääntyneet kirjanpainajatuhot liittyvät ilmastonmuutokseen.

Mikäli ilmastonmuutos on pysyvä, ja puut kärsivät jatkossakin yhtä voimakkaasta kuivuuden aiheuttamasta stressistä, on Euroopassa todennäköisesti pakko harkita muita puulajeja.

”Mikäli ilmastonmuutos on pysyvä, ja puut kärsivät jatkossakin yhtä voimakkaasta kuivuuden aiheuttamasta stressistä, on Euroopassa todennäköisesti pakko harkita muita puulajeja. Myös eteläisessä Suomessa on syytä harkita, olisiko koivun ja sekametsien osuutta yritettävä lisätä”, Pelto-Arvo pohtii.