Metsästä halutaan nähdä muutakin kuin puut – Metsien monimuotoisuuden mittaus uudistuu
Monimuotoisuus ja luonnonsuojelu
Valtakunnan metsien inventoinnissa on perinteisesti kerätty tietoa Suomen metsien ominaisuuksista, kasvusta ja kunnosta. Nyt kokeillaan, voisiko osana inventointia kerätä tietoa myös muista eliöryhmistä jäkälistä lintuihin.
Metsien monimuotoisuutta on Suomessa seurattu jo pitkään osana Valtakunnan metsien inventointia (VMI). Uudessa Luonnonvarakeskuksen ja Jyväskylän yliopiston VMI-moni-hankkeessa perinteisiin VMI:n metsistä keräämiin kasvupaikka- ja puustotietoihin lisätään nyt myös tietoa eliöryhmistä, kuten muurahaisista, linnuista, käävistä ja jäkälistä sekä kasveista.
”Pistämme nyt jalkamme syvemmälle metsään. Tavoitteenamme on nähdä puiden kasvuympäristöistä myös ne eliöt, jotka ovat siitä riippuvaisia”, kuvailee Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Minna Räty hanketta.
Vuonna 2025 alkaneessa kolmivuotisessa hankkeessa kehitetään ja testataan mittausmenetelmiä, joiden avulla voitaisiin tulevaisuudessa arvioida metsien monimuotoisuutta ja luonnonhoitotoimien vaikutuksia monimuotoisuuteen.
VMI tuottaa tietoa Suomen metsien tilasta
VMI on Suomen metsien tilaa ja kehitystä seuraava valtakunnallinen inventointi, jossa tuotetaan tietoa esimerkiksi metsäpinta-alasta, puuston tilavuudesta ja kasvusta sekä kuolleen puun määrästä.
Ensimmäiset VMI-mittaukset tehtiin jo vuonna 1921. Inventointi perustuu tilastolliseen otantaan, ja maastomittaukset toteutetaan nykyisin viisivuotiskausittain. Kunkin viisivuotiskauden aikana mitataan vuosittain eri puolilla Suomea noin 60 000 koealaa.
”VMI:n vahvuus on siinä, että tietoa kerätään yhdenmukaisilla menetelmillä kattavasti kautta Suomen. Eri inventointikierrosten tuloksia voidaan verrata keskenään ja muodostaa kuva metsien kehityksestä ajan yli. Tietoa hyödynnetään sekä kansallisessa että kansainvälisessä päätöksenteossa ja tutkimuksessa”, Räty sanoo.
Monimuotoisuuden uudet mittarit

Metsien monimuotoisuutta on mitattu osana Valtakunnan metsien inventointia 1990-luvulta lähtien.
Näille muuttujille on VMI-mittauksissa pystytty tuottamaan arvio. Uudet, eri eliöryhmiä koskevat mittaukset eivät automaattisesti solahda osaksi VMI:tä, vaan vaativat ensivaiheessa paljon testaamista. Myös uusien mittausten kustannuksia tulee pohtia.
”Monimuotoisuuden osalta mittauksissa on tähän mennessä käytetty sellaisia indikaattoreita kuin kuolleen puun määrä ja laatu, vanhojen metsien pinta-ala sekä puulajien määrä. Myös metsien lehtipuun ja järeiden haapojen määrä ovat usein käytettyjä indikaattoreita.”
”Hankkeen ensimmäinen vaihe on ollut hyvin käytännöllinen. Kahden edelliskesän aikana on kokeiltu, mitä voidaan mitata, millä menetelmillä ja miten mittaukset voidaan toteuttaa käytännössä osana VMI:tä”, kertoo Räty.
”Ennen kaikkea tavoitteena on löytää pitkäjänteiseen seurantaan soveltuvia mittaustapoja.”
Muurahaismittaukset onnistuivat
Viime kesänä mittauksia tehtiin 513 koealalla, ja ne kohdistuivat neljään lajiryhmään: lintuihin, muurahaisiin, kääpiin ja jäkäliin sekä tiettyihin kasvilajeihin.
Mittaukset päättyivät elokuun lopussa, ja tulosten analysointi on vielä kesken. Joitain ajatuksia mittausten onnistumisesta kuitenkin jo on, sanoo Räty.
”Esimerkiksi muurahaismittaukset näyttävät toimivan sellaisenaan VMI:ssä. Muurahaiskekoja on mitattu aiemmin noin 20 vuotta sitten. Nyt vanhat keot paikannettiin uudelleen ja selvitettiin, miten ne olivat säilyneet.”
Kekoja luokiteltiin sen mukaan, olivatko ne aktiivisia, hylättyjä, tuhoutuneita vai kadonneita. Myös koealan uudet keot kartoitettiin. Keoista selvitettiin keon korkeus ja läpimitta vaakatasossa. Pesistä otettiin myös muurahaisnäytteitä lajitunnistusta varten.
Käävät tunnistettiin lähes sataprosenttisesti
Lintulajien kartoittamisessa käytettiin lintuäänisovellusta, joka toimi pääosin hyvin.
”Alkukesällä, kun linnut laulavat vilkkaasti, sovellus oli luotettavampi. Loppukesällä linnut hiljenevät, eikä sovellus enää tunnistanutkaan lintuja yhtä hyvin.”
Kääpien osalta onnistuneeksi menetelmäksi osoittautui valokuvaus. Maastomittaajat ottivat kaikista kuolleen puun mittausalan lahokappaleilla havaituista käävistä valokuvia, joiden perusteella asiantuntijat tunnistivat eri lajit jälkikäteen. Käävät pystyttiin tunnistamaan Rädyn mukaan lähes sataprosenttisesti.
Seuraavaksi selvitetään muun muassa, millaisilta kasvupaikoilta kääpiä löytyi ja mitä lajeja aineistossa esiintyi. Kääpämittauksia ei tavallisesti tehdä talousmetsissä, joten toteutuessaan mittauksilla voitaisiin saada täysin uutta tietoa.
”Kääpämittauksista voisi laskea kääpäisyysindeksin, joka kuvastaa kääpien esiintymistiheyttä. Indeksin taas voisi linkittää esimerkiksi koealan lahopuun määrään ja laatuun sekä puustoon”, kuvailee Räty jatkoanalyysejä.

Tavoitteena pitkäjänteinen seurantatieto
Kasvillisuuden osalta arvioitiin esimerkiksi mustikan peittävyyttä eli sitä, kuinka suuren osan kasvillisuusruudun pinta-alasta mustikka peittää. Lisäksi kasvillisuusruuduista otettiin valokuvat.
”Valokuvaus on nopeampaa kuin maastoarvion tekeminen, ja ehkä jatkossa seuranta voidaan perustaa valokuviin”, sanoo Räty.
Pitkäjänteisessä seurannassa yksittäinen mittaus on vasta lähtökohta. Kun sama asia mitataan uudelleen, mittauksista alkaa muodostua arvokasta seurantatietoa.
Esimerkiksi mustikkaa seuraamalla pyritään pitkällä aikavälillä muodostamaan aikasarjoja, jotka havainnollistavat kasvillisuuden muutoksia eri puolilla Suomea.
”Kun aletaan nähdä, miten tietyn kasvin peittävyys kehittyy yli ajan, niin siitä saamme seurantatietoa. Ja se on se tavoite, johon pyrimme”, Räty sanoo.
Muurahaisten osalta tällaista hyödyllistä seurantatietoa on Rädyn mukaan esimerkiksi se, miten yhdyskunnat säilyvät 20 vuodessa ja lopulta se, liittyvätkö metsänhoitotyöt ja muurahaiskekojen esiintyminen tai tuhoutuminen yhteen.
Vielä ei tiedetä, mitkä nyt kokeilluista mittausmenetelmistä jäävät pysyvästi mukaan VMI:hin.
Mittausten pitää tuottaa riittävästi lisäarvoa, olla luotettavia, kustannustehokkaita ja toistettavissa. Vasta sen jälkeen yksittäisistä havainnoista voi alkaa muodostua kuva metsien monimuotoisuudesta ja sen muuttumisesta.
”Pyrimme saamaan näkyviin sen, miten metsässä tehdyt toimenpiteet, kuten hakkuut tai luonnon monimuotoisuutta edistävät teot, vaikuttavat metsäluontoon ja sen eliöryhmiin”, Räty sanoo.
Suomen metsäsäätiön rahoittama VMI-moni-hanke alkoi vuoden 2025 alussa ja päättyy vuoden 2027 lopussa. Luonnonvarakeskuksen koordinoimassa hankkeessa on mukana Jyväskylän yliopisto.