Soidensuojelun täydennysohjelmassa on tänä kesänä menossa inventointivaihe. Esitys ohjelmasta valmistuu ensi vuoden lopussa.
Elokuinen Eskonneva tuoksuu hyvälle. Tarvomme vaihtelevan tyyppisellä suolla saappaat lotsahdellen. Sää on pilvipoutainen ja hiki alkaa virrata.
Olemme Saarijärven Pylkönmäellä inventoimassa luontoarvoja. Se pitää tehdä, jotta tiedettäisiin, kelpaako Eskonneva soidensuojelun täydennysohjelmaan, jonka maastotöitä tehdään tänä kesänä suuressa osassa Suomea.
Inventoimassa ovat Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen eli ely-keskuksen biologi Kristiina Nyholm ja luontokartoittaja Timo Kypärä. He ovat inventoineet keskisuomalaisia soita loma-aikoja lukuun ottamatta melkeinpä koko kesän, 2‒3 kohteen viikkovauhdilla kumpikin.
Mitä suon inventointi tarkoittaa? Käytännössä sitä, että suon ojittamattomien osien joka kolkka kolutaan läpi ja erilaisista suolla esiintyvistä suotyypeistä, niiden ominaisuuksista ja muista luontoarvoista tehdään muistiinpanot.
Sitä ennen ely-keskuksessa on kuitenkin listattu mahdollisesti suojelunarvoiset suot. Viime talven aikana tehdyn listan lähdetietona ovat olleet kartta-aineistot, keskuksen työntekijöiden paikallistuntemus ja kansalaisten yhteydenotot.
Tosin jälkimmäisiä on paljon vähemmän ja ne ovat epäluotettavampia kuin esimerkiksi metsien tapauksessa. Suon luontoarvoja kun ei ole ihan yhtä helppo arvioida kuin metsien, eikä sekään ole kovin helppoa.
Sata kohdetta yhdessä kesässä
Keski-Suomessa syntyi noin sadan kohteen lista, josta jokaisella pyritään käymään tämän tai tulevan kesän aikana. Nykyään inventoinnin tulokset kirjataan GPS-laitteelta löytyvälle havaintolomakkeelle.
Mukana on myös kynä ja paperia, kaiken varalta. Havaintopaikan laite merkitsee lomakkeeseen automaattisesti.
Kierros Eskonnevalla on pitkä suhteessa suon pinta-alaan, mikä johtuu suon muodosta. Päivätyönä neljän tunnin lenkki on kuitenkin harvinaisen lyhyt ja aikaa jää muuhunkin.
Tottumattomalle upottavassa suossa tarpominen ei ole helppoa, vaikka kunto ei huono olekaan. Tämä on tykkänään toinen laji kuin kaupunkipyöräily.
Suota katsellessa ei voisi uskoa, kuinka monenlaista elämää siellä on. Me löydämme esimerkiksi aika tavalla kurjen jälkiä ja yhden saamme pelästytettyä liikkeellekin.
Ruohikossa näkyy myös tuntemattomaksi jäävän eläimen rantaa kohti menevä tuore kulkureitti, jolta kasvillisuus on lakoontunut.
Maanomistajien passiivisuus ihmetyttää
Kierroksella ei ole muita kuin me kolme. Inventoinneista on ilmoitettu kirjeitse maanomistajille ja tälläkin suolla heitä olisi kaikkiaan yhdeksän, mutta yksikään ei ole tullut paikalle.
Nyholmin mukaan tämä ei yllätä, enää. ”Kyllä me keväällä kuvittelimme, että kiinnostus olisi suurtakin, mutta hyvin pientä se on ollut”, Nyholm sanoo.
Syy voi olla siinä, että metsänomistajat eivät oikein ymmärrä, mitä biologit tarkoittavat, kun he puhuvat suosta. Se voi nimittäin olla myös metsätaloudellisesti hyvinkin tuottoisaa korpea ‒ etenkin, jos se on ojitettu.
”Ja kyllä ojitettukin suo saattaa kelvata suojeluun, jos näyttää siltä, että sen luonnontilaisuus on ojien tukkeutuessa palautumaan päin tai jos sen voi suorastaan ennallistaa tukkimalla ojat”, Kypärä sanoo.
Metsänomistajien etujärjestö MTK:ssa soidensuojelun täydennysohjelma on kuitenkin otettu vakavasti. ”Kyllä metsänomistajien pitäisi olla aktiivisia. Jos suo on hyvä suojelukohde, sitä voi tarjota suojeluun, jos taas ei, on puolustettava etujaan”, sanoo ohjelmaa valmistelevan työryhmän jäsen, lakimies Tommi Siivonen MTK:sta.
Haussa on reheviä ja puustoisia soita
Ohjelma täydentää vuosina 1979 ja -81 tehtyjä varsinaisia soidensuojeluohjelmia, jotka on havaittu riittämättömiksi luonnon monimuotoisuuden turvaamisen kannalta. ”Nykyisessä 1,2 miljoonan hehtaarin suojeluverkostossa korostuvat linnustoltaan tärkeät, laajat avosuot ja erityisesti Pohjois-Suomessa aapasuot. Toisaalta puustoisten ja rehevien soiden suojeluaste on selvästi alhaisempi”, sanoo ympäristöneuvos Aulikki Alanen ympäristöministeriöstä.
Suojeluprosenteista puhuttaessa tilanne ei kuitenkaan näytä kovin pahalta. Koko maassa soiden suojeluprosentti on 13, mutta suojelu on keskittynyt Pohjois- ja Itä-Suomeen. Silti Oulujoen eteläpuolisellakin alueella suojeluprosentti on kuusi.
”Prosentti kuitenkin vaihtelee alueellisesti paljon, jopa alle kahdesta kymmenen prosentin tuntumaan”, sanoo Alanen.
Suojelun kriteerit on rajattu etukäteen kohtalaisen tiukasti. Ohjelmalla saisi suojella vain valtakunnallisesti merkittäviä soita. Tämän lisäksi otetaan huomioon suojelualueiden kytkeytyneisyys: vaikka suo ei muuten olisikaan arvokas, se saattaa päätyö ohjelmaan, jos sillä voidaan yhdistää aiempia suojelualueita.
Myös uhanalaisten lajien esiintymät otetaan huomioon, mutta paino on silti luontotyyppien suojelussa.
Korvauksia puusta tai turpeesta
Soidensuojelun täydennysohjelma perustuu luonnonsuojelulakiin. Ohjelmassa rajataan jokainen suojeltava suo ja käytännössä kaikki toimet näillä alueilla kielletään heti kun valtioneuvosto on ohjelman hyväksynyt.
Menetykset korvataan maanomistajille, mutta myöhemmin. Milloin, se riippuu valtioneuvoston päätöksestä, valtion rahatilanteesta ja siitä, kenen omistukseen alue lopulta päätyy.
Vaihtoehdoista kallein on se, että valtio ostaa alueen. Toisessa vaihtoehdossa valtio maksaa suojelusta korvauksen, mutta alue jää maanomistajalle.
Korvauksen suuruus määräytyy alueen taloudellisen arvon mukaan. Se on joko metsätaloudellinen tai turvetuotannollinen arvo. Jälkimmäisessä tapauksessa esitys on, että korvauksen saa vain, jos alue todella on turvetuotantoon sopiva ja jos tuotanto on jollakin tapaa pantu alulle.
MTK:n Siivonen ei kuitenkaan hyväksy sitä, että turpeen otto pitäisi olla jollakin tapaa aloitettu, jotta saisi korvauksen. ”Korvaus pitää maksaa, jos alue soveltuu turpeen tuotantoon ja jos turpeelle on olemassa markkinat. Korkein oikeus on edellyttänyt samaa, kun on ollut kyse kalliovarojen käytöstä”, Siivonen sanoo.
Soiden virkistyskäyttöön suojelu ei yleensä vaikuta.
Ohjelma etenee niin, että ely-keskuksissa tehdään ehdotukset suojeltavista alueista ensi vuoden loppuun mennessä, minkä jälkeen ympäristöministeriö valmistelee asiasta tehtävän valtioneuvoston päätöksen.
Myös talousmetsiä menee suojeluun
Huolimatta nimestään ohjelma saattaa kohdistua merkittävästi myös talousmetsiin. Esimerkiksi korvet ovat normaalisti metsätalouskäytössä ja juuri suojelluista korvista on puutetta.
Metsähallituksen metsissä ohjelman vaikutus ei kuitenkaan ole suuri, uskoo ohjelmaa valmistelevan työryhmän varajäsen, aluejohtaja Juhani Karjalainen Metsähallituksesta. ”En usko, jos vain maltetaan pysyä luonnontilaisilla soilla. Metsähallituksen suot ovat yli 90-prosenttisesti kitumailla ja ne ovat muutenkin käytön ulkopuolella”, Karjalainen sanoo.
Pelko myös on, että rajaukset ulottuvat soita laajemmalle, kivennäismaille. ”Näin voi käydä esimerkiksi silloin, kun kahden suojellun alueen välistä suojellaan jotakin yhtenäisen suojelualueen aikaansaamiseksi”, Karjalainen sanoo.
Siivonen muistuttaa, että rehevillä korvilla on metsätaloudellista merkitystä. ”Monet metsänomistajat ovat kasvattaneet reheviä korpimetsiä suunnitelmallisesti puuntuotannon tarpeisiin. Korvausta ei sinällään ole tällaisessa tapauksessa vaikea määritellä, mutta se on voinut tulla yllätyksenä joillekin ohjelman valmistelijoille”, Siivonen sanoo.
Kun valtioneuvosto päätti täydennysohjelman laatimisesta, sen arveltiin lopullisessa muodossaan kattavan noin 100 000 hehtaaria. ”Työryhmässä puhuttiin kuitenkin aluksi jopa 300–400 000 hehtaarista ja 17 prosentista kaikista suotyypeistä. Tällainen on tietenkin paitsi perusteetonta, myös mahdotonta”, sanoo Siivonen, mutta vakuuttaa kuitenkin, että ”hyvässä hengessä tässä on edetty”.
Kurkikin löytyy lopulta
Lähestymme Eskonnevan pohjoispäätä. Puolivälissä matkaa saavumme vedenjakajalle. Sitä ennen vesi on selvästikin valunut taaksemme jääneeseen Renkasenjärveen, mutta nyt suunta on toinen.
Keskeltä suota menee maanomistajan suon poikki rakentama talvitie: kaksi kymmenen metrin etäisyydellä toisistaan kulkevaa ojaa, joista kaivettu maa on nostettu ojien väliin. Siitä eteenpäin alkaa ojitettu alue.
Kypärän mukaan ojitusalue ei kuitenkaan tee vedenjakajan toisella puolella olevaa suoaluetta kelvottomaksi suojelun kannalta. Mutta ojitusalueen se näyttää tehneen.
”Tässä näkyy selvästi suon kuivuminen. Vaikea nähdä, että tähän saisi enää kunnon suojeluarvoja”, Kypärä sanoo. Toisaalta ojitus ei näytä onnistuneen oikein metsätaloudelliseltakaan kannalta.
Palaamme takaisin suon toista reunaa, missä törmäämme lopulta jopa siihen kurkeenkin. Lopuksi katsomme suon lehtomaisen kulmauksen, josta sieltäkin havaitaan aika tavalla ihmisen jälkiä.
”Varmaksi en uskalla sanoa, mutta näyttää, ettei tämä suo ole ohjelman kannalta kiinnostavimpien joukossa”, summaa Kypärä päivän työn.
Soidensuojelun täydennysohjelma ympäristöministeriön verkkosivuilla.
