Metsäluonnon monimuotoisuus hyötyy eniten kotimaisista puista – keskustelu keskittyy harvinaisuuksiin

Seppo Vuokon mielestä keskustelu Suomen metsäluonnosta on yksipuolista. Siksi hän kirjoitti kirjan Viljellen ja varjellen – metsätalous ja monimuotoisuus. Kirja kertoo siitä, miten metsäluonnon hoidolla voi parantaa monimuotoisuutta.

”Metsäkeskustelu keskittyy uhanalaisiin lajeihin, avohakkuisiin ja vanhojen metsien suojeluun. Kirjassa on käsitelty monimuotoisuuden huomioimista koko metsän kiertoajalla taimikosta vanhaan metsään asti”, kertoo kasvitieteilijä ja tietokirjailija Seppo Vuokko kirjan lähtöajatuksesta.

Suomen Metsäyhdistyksen julkaisema Viljellen ja varjellen -kirja on helppolukuinen johdatus monimuotoisuuden perusteisiin. Se on tarkoitettu kaikille talousmetsien luonnonhoidosta kiinnostuneille ja suomenkielisen painetun version lisäksi se on verkossa vapaasti luettavissa suomeksi ja englanniksi.

”Kirjassa on oikeastaan kaksi tarinaa. Teksti kertoo monimuotoisuudesta ja kuvat metsäluonnosta”, Vuokko sanoo.

Kuvat on ottanut luontokuvaaja Jorma Peiponen, jonka kanssa Vuokko on tehnyt yhteistyötä pitkään. Hän on muun muassa kuvittanut Vuokon teoksen Latva pilviä piirtää. Metsälehteen Vuokko ja Peiponen ovat tehneet jo yli kymmenen vuoden ajan artikkeleita metsäluonnon monimuotoisuudesta.

Talousmetsä yllättää monimuotoisuudellaan

Monien Peiposen kuvien kohde on hyvin pieni, vaikkapa vain muutaman millimetrin mittainen hyppyhäntäinen. Vuokon mukaan suurin osa metsälajeista on pieniä. ”Puut, hirvi ja karhu ovat isoja, mutta kaikki muu alkaakin olla jo suurennuslasilla katsottavaa”, Vuokko kärjistää.

Viljellen ja varjellen -kirjassa vilahtelee eksoottisen kuuloisia lajeja, kuten sormipaisukarve ja harmaaröyhelö. Hakukoneen kuvahaku kuitenkin osoittaa, että ne ovat hyvin tavallisia jäkäliä, joita todennäköisesti esiintyy jo lähimmässä pihapuussa.

Vuokon mukaan suomalainen talousmetsä on paljon monimuotoisempi kuin yleisesti kuvitellaan. Metsän ekologian kannalta tavanomaisten ja runsaina esiintyvien lajien menestys on merkittävä asia.

Kotimaiset puulajit ovat monimuotoisuuden avain

Tärkein tapa varjella suomalaisen metsäluonnon monimuotoisuutta on viljellä kotimaisia puulajeja. Kun viljeltävät puulajit ovat myös luontaisesti Suomessa esiintyvät mänty, kuusi ja koivu, suurin osa muista metsälajeista selviää hyvin.

Vakavia uhkia Suomen metsien monimuotoisuudelle Vuokon mielestä ei tällä hetkellä ole näköpiirissä. Toki ilmastonmuutos voi lisätä tuhoja erityisesti kuusimetsissä, mutta mänty ja koivu todennäköisesti selviävät hyvin.

Vuokko ei usko vierasperäisten puulajien tai niiden tuomien haitallisten vieraslajien rantautuvan Suomen metsätalouteen. Ensinnäkään, kukaan ei ole sellaisia Suomeen tuomassa ja toiseksi, täysin vieraan puulajin mukana ei edes tule seuralaislajeja, esimerkiksi puiden lehtiä syöviä hyönteisiä ja hyönteisiä syöviä lintuja.

Yhden uhan monimuotoisuudelle Vuokko mainitsee: lyhytkiertoviljelyn. Tämä tarkoittaisi sitä, että metsiköt avohakattaisiin entistä nuorempina suoraan sellukattilaan. ”Männiköt ja kuusikot ovat kaikkein tylsimmillään noin kymmenmetrisestä ensiharvennukseen asti.”

Lyhytkiertoviljelyssä metsikön kiertoaika voisi nykyisen 60–70 vuoden iän sijaan päättyä esimerkiksi noin 30 vuoden iässä ensiharvennuksen sijaan avohakkuuseen. Näin ei Suomessa kuitenkaan tapahdu juuri koskaan.

”Onneksi tukista maksetaan pienempikokoista sellupuuta parempi hinta, joten metsikköä kannattaa kasvattaa jopa sata vuotta. Nykyistäkin pidempi kiertoaika hyödyttäisi myös monimuotoisuutta, mutta metsänomistajalle se tulisi kalliimmaksi”, Vuokko arvioi.

Tieto kulkemaan eri ryhmien välillä

Vuokko kiinnostui kirjoittamaan Viljellen ja varjellen -kirjan kärjistyneen metsäkeskustelun vuoksi. Hän toivoo, että kirja toimisi keskustelun avaajana erilaisia näkemyksiä metsien käytöstä edustavien ryhmien välillä, jotka usein keskustelevat vain omissa porukoissaan.

Vuokko itse sanoo tulevansa juttuun molempien ryhmien kanssa, mutta myöntää kinanneensa metsäammattilaisten kanssa erityisesti yhdestä asiasta, maanmuokkauksesta.

”Onneksi kaikkein kovimmista menetelmistä on pikkuhiljaa luovuttu. Metsä syntyy kyllä joka paikkaan muokkaamattakin, mutta toki muokkaus nopeuttaa metsän uudistamista. Istuttaminen muokkaamattomaan maahan on hankalaa.”

Vuokko itse istutti juuri 300 männyn taimea lapion ja kuokan avulla muokkaamattomaan maahan. ”Oli siinä kova työ”, hän myöntää.

Lue lisää ja lataa pamfletti Suomen Metsäyhdistyksen verkkosivulta: Viljellen ja varjellen – metsätalous ja monimuotoisuus