Kulotus vaatii erityisiä olosuhteita, sammutuskalustoa ja osaavia ihmisiä. Metsää poltetaan, koska metsäpaloja on Suomessa vähän ja palanut puu on tärkeää siihen erikoistuneille lajeille.
Ärräpäät lentelevät, kun miehet ja naiset juoksevat letkujen kanssa pitkin metsätietä. Itse juoksen vastakkaiseen suuntaan kohti tien varteen pysäköityä autoani. Takanani lieskat hipovat puiden runkoja. Tästä roihusta vastaava Kanta-Hämeen metsänhoitoyhdistyksen metsäasiantuntija Raimo Kerola ei silti viikkoa myöhemmin myönnä edes sykkeensä nousseen, kun hälytysajoneuvot lähestyivät pillit vinkuen. Onhan hänellä yli kolmenkymmenen vuoden kokemus kulotuksesta.
”Tuuli oli vähän liian kova ja ukkospuuska sytytti suolle pari kipinää. Muutenhan alue paloi ihan hyvin ja kulotusjäljestä tuli hyvä”, Kerola kertoo puhelimessa.
Kulotuksissa on tyypillistä, että pieniä palon alkuja syttyy myös kulotettavan alueen ulkopuolelle, mutta niihin varaudutaan muun muassa talkoovoimin. Kulotuspaikalla Lopella oli sammutustöissä useita Kanta-Hämeen metsänhoitoyhdistyksen metsäasiantuntijoita ja läheisen Evon metsäoppilaitoksen opiskelijoita.
Minun tehtäväkseni jäi lopulta varmistaa, että paloautot mahtuivat kapealla metsätiellä muiden ajoneuvojen ohi.
Metsänomistajaa mietitytti
Kulotusta tehdään kahdesta syystä: monimuotoisuuden lisäämiseksi ja metsän uudistumisen vuoksi. Luontaisesti Suomessa palaa jopa liian vähän metsää.
Kulotusalueesta suuri osa on hakkuuaukkoa, joka on tehty edellisenä talvena. Aukolle jätetään runsaasti säästöpuita, joiden toivotaan palavan ainakin osittain. Tämä lisää monimuotoisuutta, sillä moni uhanalainen laji on riippuvainen palaneesta puusta. Kulotuksen jälkeen kylvetään männyn siemenet.
Metsänomistaja Piia Niskalaa kulotus jännitti jo ennakkoon.
”Piti sitä hetki harkita, lähdenkö tähän”, hän sanoo, kun ensimmäiset liekit sytytetään aukon laidalla. ”Mutta tämä on metsän vanha tapa uudistua ja hyväksi monimuotoisuudelle.”
”Palaminen on kuulunut boreaalisen metsän uudistumiseen vuosituhansien ajan”, sanoo yritysvastuupäällikkö Niina Partanen Stora Enso Metsästä. Partanen vastaa muun muassa metsäsertifioinnista, joten kulotus kiinnostaa häntä sertifioinnin vaatimusten vuoksi.
Yksi metsäpalo saattoi vielä 1970-luvulla polttaa Suomessakin satoja hehtaareja kerralla. Nykyisin metsäpalot jäävät pieniksi, usein vain muutaman hehtaarin laajuisiksi. Yhtenä syynä pidetään tiuhaa metsätieverkostoa. Myös Lopella ensimmäinen paloauto oli paikalla vartissa ja pääsi ajamaan melkein karanneen tulen viereen.
Metsäpalojen väheneminen on kuitenkin aiheuttanut sen, että hiiltyneestä puusta riippuvaiset lajit ovat käyneet harvinaisiksi. Siksi metsien sertifioinnissa yksi kriteeri ovat kulotukset. Suomen valtio tukee kulotusta, jos tietyt ehdot täyttyvät. Siksi Piia Niskalan mäntykankaalla sijaitseva hakkuuaukea ei oikeastaan ole aukea, vaan siellä on runsaasti säästöpuita.
Metsän kulottaminen on vähentynyt
Taloudellista tukea myös tarvitaan. Kulotus on kallista ja työlästä. Alueelle on kaivettava kaivinkoneella palokatkot ja usein hakkuutähteitä on leviteltävä metsäkoneella tasaisemmin, jotta palaminen olisi tasaista.
Tarvitaan kalustoa kuten letkuja ja pumppuja sekä useita henkilöitä sytyttämään ja vartioimaan – myös öisin. Kulotus aloitetaan yleensä alkuillasta ja alueen koosta riippuen kulottajat pääsevät savunhajuisina koteihinsa aamuyön tunteina.
”Kyllä tämän kustannus kymmentä tuhatta euroa lähestyy”, arvelee Raimo Kerola kuuden hehtaarin kulotusalueesta.
Metsänhoidollisella kulotuksella on Suomessa pitkät perinteet, mutta se on selvästi vähenemään päin. Metsän kasvun näkökulmasta kulotus parantaa alueen ravinnetaloutta ja saattaa vähentää metsän tuholaisia ja heinää, joka uhkaa tukahduttaa uudet taimet.
”Nuoremmista ikäluokista monikaan ei ole tästä innostunut. Se on vähän riskialtista ja vaatii erityistä tietotaitoa”, Kerola harmittelee. ”Kolmessakymmenessä vuodessa varusteet ovat parantuneet, mutta työvoiman saatavuus on huonontunut. Ennen meillä oli vakituisia metsureita, jotka olivat tottuneita kulottajia.”
”Osaavan porukan löytäminen on haastavaa”, vahvistaa Stora Enson Partanen. Hän itsekään ei silti tunnustaudu kulotuksen käytännön asiantuntijaksi.
Sopivia kohteita vähän
Kulotukset ovat metsäalan ammattilaisten aktiivisuuden varassa. Sekä Kerola että Partanen kertovat, että kulotusta tarjotaan metsänomistajille. ”Tässä on todella monta tekijää, jotka pitää ottaa huomioon. Sopivien kohteiden löytäminen ei ole helppoa”, sanoo Partanen.
Pohjavesialueilla ei kuloteta ravinnehuuhtoumariskin vuoksi. Sähkölinjoja tai asutusta ei saa olla kovin lähellä. Olisi hyvä, jos lähellä olisi tie ja riittävästi vettä, esimerkiksi iso oja tai lampi.
Jotta hanke saisi valtion tukea, säästöpuita on oltava vähintään 15 kuutiota. Poutaa on oltava useampi viikko. Kulotuspäivän sään on oltava kuiva ja mielellään tyyni.
Vastuuhenkilöksi tarvitaan metsäammattilainen, jolla on riittävä asiantuntemus. Tätä vaatii myös pelastuslaitos, jolle kulotuksista tulee ilmoittaa. Jälkivartiointi kestää seuraaviin kunnon sateisiin.
Kerola ei ehdi kuitenkaan nyt puhua kanssani kulotuksesta pidempään. Piia Niskalan metsässä kulotusta jatketaan vielä tien toisella puolella. Tänään sää on viikon takaista parempi, sillä tuulta ei ole juuri lainkaan. Jännitystä Kerola ei tunne.
”Minä olen näihin niin tottunut. Nyt on suhteellisen tyyni päivä.”
Suomen metsäkeskuksen kulotusopas
Metsänhoidon suositukset: Kulotuksen toteutus
