Janakkalassa istutettiin elokuussa uhanalaisia kääpiä kuolleisiin puihin. Tutkimuksella pyritään selvittämään, voisiko siirtoistutus nopeuttaa uhanalaisten kääpien leviämistä uusille metsäalueille.
Tutkimuksella haetaan vastausta kysymykseen, mitkä seikat vaikuttavat istutusten onnistumiseen eri kääpälajeilla ja miten istutukset vaikuttavat olemassa oleviin lahottajasieniyhteisöihin.
Lahopuun puute on Suomen metsien suurin monimuotoisuusongelma. Lahopuun määrä on kuitenkin Etelä-Suomen metsissä kasvussa. Määrä kasvaa luonnollista tietä ja talousmetsissä myös luonnonhoidon ansiosta.
Ajan saatossa lahopuumäärien lisääntyminen luo lisää kääville sopivia elinpaikkoja. Ongelma on, miten ne pystyvät levittäytymään uusille alueille. Lahopuun määrän kasvu ei auta lahopuusta riippuvaisia lajeja, jos nämä lajit ovat kadonneet sieltä, missä elinympäristöksi soveltuvaa lahopuuta on.
Katso video, jolla Luonnonvarakeskuksen Sonja Saine ja Reijo Penttilä istuttavat kääpiä Janakkalassa.
Kääpälajit kyllä leviävät itsekseenkin, mutta etenkin uhanalaisten lajien leviäminen on vaikeutunut. Lisäksi lajien leviämiskyvyssä on vaihtelua.
”Erään tutkimuksen mukaan uhanalaisen kääväkäslajin itiöistä yli 90 prosenttia leviää korkeintaan sadan metrin päähän itiöemästä”, sanoo Luonnonvarakeskuksen tutkija Reijo Penttilä.
Tutkimushankkeessa selvitellään, voisiko tätä leviämistä auttaa siirtoistutuksin. Aiempi Helsingin yliopiston pilottitutkimus todisti, että se on tiettyjen kääpälajien kohdalla mahdollista.
”Täytyy kuitenkin muistaa, että tämä ei ole mikään vaihtoehto metsien suojelulle”, sanoo Penttilä.
”Kyseessä on ensiapu, joka ei onnistu, ellei metsässä sitä ennen ole sopivaa lahopuuta. Siirtoistutus saattaa kaikkein uhanalaisimpien lajien kohdalla olla ainoa keino saada lajit palautettua vanhoille esiintymispaikoilleen”, sanoo Penttilä.
Tarvitaan kaiken asteista lahopuuta
Lahopuusta riippuvaisten lajien osalta kysymys on myös lahopuujatkumosta. Se tarkoittaa, että metsässä pitäisi olla riittävästi kaikissa lahoamisvaiheissa olevaa puuta. Esimerkiksi eri lahottajasienet tuottavat itiöemiä eriasteisesti lahonneissa puissa.
Lahopuujatkumoa ei synny sillä, että metsään syntyy tai sinne tehdään heti paljon kuollutta puuta. Tärkeämpää on, että lahopuuta syntyy kaiken aikaa. Koska lahoamisprosessia ei voi nopeuttaa, lahopuujatkumon turvaaminen vie tietyn ajan, aivan riippumatta ihmisen tekemisistä.
Tällä hetkellä eteläsuomalaisissa talousmetsissä on lahopuuta noin neljä kuutiota hehtaaria kohti. ”Jos määrä olisi vaikka 10–20 kuutiota, sillä olisi jo suuri merkitys. Se on todennäköisesti se kynnysarvo, jonka jälkeen luonnonmetsän dynamiikka alkaa toimia”, sanoo tutkimusprofessori Raisa Mäkipää Luonnonvarakeskuksesta.
Lahopuun määrä kuitenkin kasvaa. Metsäteollisuus ry:n Metsäympäristöohjelmassa on selvinnyt, että talousmetsien keskimääräinen lahopuun määrä hehtaaria kohti saavuttaa kaikilla arvioiduilla hakkuutavoilla – siis myös nykyistä intensiivisemmillä – 20 kuution tason viimeistään vuonna 2065.
Puuntuotannon ulkopuolella olevissa eteläsuomalaisissa metsissä lahopuuta on jo nyt keskimäärin 17 kuutiota hehtaarilla.
Tutkittavana on 22 kääpälajia
Yli 40 prosenttia Suomen kääpälajeista on uhanalaisia. Tässä tutkimuksessa tutkittavia kääpälajeja on 22 ja ne kaikki ovat uhanalaisia. Niistä kaksitoista elää kuusella, viisi männyllä ja viisi lehtipuilla.
Istutusten onnistumista seurataan ainakin viiden vuoden ajan. Seurannassa puusta porataan purua istutuskohdan läheltä ja selvitetään, ovatko sienirihmastot levinneet istutuskohdasta.
Samalla tarkastetaan, onko kääpä tehnyt itiöemiä. Kun istutuksesta on kulunut yli viisi vuotta, tutkimuskohteilla käydään ensisijaisesti tarkastamassa, onko istutuspuihin syntynyt uusia itiöemiä.
Kaikkiaan siirtoistutuksia tehdään 10–15 kuusivaltaiselle, mäntyvaltaisille tai kuusivaltaisille haapaa ja raitaa kasvavalle metsäalueelle. Istutusalueet ovat Metsähallituksen, UPM:n ja Helsingin kaupungin metsissä.
