Metsäala Suomessa

12.6.2019 / Faktat
ProMS Mobile metsätietosovellus kännykällä.
Metsätietoa voi hallita myös älypuhelimella. Kuva: ProMS Mobile

Metsätalous ja metsäteollisuus elävät toisistaan

Metsäalalla tarkoitetaan metsiin liittyviä elinkeinoja, kuten puun ja metsien kasvatusta ja korjuuta, metsäteollisuutta, metsänomistajille suunnattuja palveluita, luontomatkailua ja metsäntutkimusta.

Metsäsektori on osa metsäalaa. Se tarkoittaa metsätaloutta ja metsäteollisuutta yhdessä. Metsätalous tarkoittaa metsänhoitoa sekä puun kasvatusta, korjuuta ja myyntiä.

Metsäsektoria on mielekästä tarkastella kokonaisuutena siksi, että metsätalous ja -teollisuus ovat niin tiukasti kytkeytyneet toisiinsa: ilman toista ei olisi toistakaan. Metsäteollisuus on maksukykyinen ostaja metsässä kasvavalle puulle ja metsätalous takaa, että metsäteollisuudelle riittää raaka-ainetta.

Metsäteollisuus on vientiteollisuutta. Kun ulkomaalaiset metsätuotteiden kuluttajat ostavat suomalaisia metsätuotteita, he samalla pitävät yllä myös suomalaista metsätaloutta.

Metsäsektori on yksi Suomen talouden tärkeistä tukipylväistä. Vuonna 2017 se työllisti Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan suoraan lähes 64 000 ihmistä. Suomen tavaraviennin vientituloista 20 prosenttia tuli metsäteollisuuden tuotteista vuonna 2017.

Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan metsäsektorin arvonlisäys oli 4,4 prosenttia koko kansantalouden arvonlisäyksestä vuonna 2017. Metsäsektorin arvonlisäyksestä 45 prosenttia tuli metsätaloudesta, 16 prosenttia puutuoteteollisuudesta ja 39 prosenttia massa- ja paperiteollisuudesta.

Aluetaloudellisesti metsäsektorin merkitys on suurin Kaakkois-Suomessa, Etelä-Savossa ja Keski-Suomessa.

Ainoa koko Suomessa maailmanmarkkinoilla pärjäävä tuotannonala

Koska metsäteollisuus on vientiteollisuutta, metsäsektori kokonaisuutena toimii maailmanmarkkinoiden ehdoilla. Suomessa ei ole toista tuotannonalaa, joka kykenisi kaikkialla maassa valmistamaan vientin kelpaavia tuotteita.

Vuonna 2019 Suomessa oli toiminnassa 69 sellu-, kartonki-, paperi- tai paperinjalostustehdasta. Vuoden 2018 tietojen mukaan maassa oli toiminnassa 81 sellaista sahaa, jotka käyttivät puuta yli 10 000 kuutiometriä vuodessa. Tätä pienempiä sahoja oli paljon, vuosia 2008–2010 koskevan, uusimman piensahatutkimuksen mukaan noin 1200.

Metsäteollisuuden käyttämästä puuraaka-aineesta lähes kaikki on kotimaista. Vuonna 2017 metsäteollisuus maksoi perhemetsänomistajille kantorahatuloja noin 1,9 miljardia euroa. Hehtaaria kohti jokainen suomalainen perhemetsätalouden hehtaari tuotti keskimäärin 126 euroa. Molemmat luvut ovat ennätyskorkealla.

Perhemetsätalouden taloudellinen tulos jakaantuu sadoilletuhansille metsänomistajille ympäri Suomen laajaa maaseutua: yksityismetsien kantorahatuloista kaksi kolmasosaa jää metsän sijaintikuntaan. Lisäksi valtion ja metsäteollisuuden puunmyyntitulot olivat noin yhteensä 318 miljoonaa euroa.

Metsäsektorin myötä Suomeen on syntynyt myös muuta teollisuutta ja taloustoimintaa, kuten paperikone- ja metsäkonetuotantoa ja erittäin monimuotoista yritystoimintaa erilaisissa suunnittelu-, konsultointi- ja asiantuntijatehtävissä. Metsäsektoria ja tätä kokonaisuutta kutsutaan yhdessä metsäklusteriksi.

Suomalaisten metsät ovat suomalaisten omia

Yksityiset ihmiset omistavat noin 60 prosenttia Suomen tuottavasta metsämaasta (metsätalouden maan kasvuluokat, katso täältä). Suomessa on noin 620 000 metsänomistajaa, kun mukaan lasketaan kaikkien yli kahden hehtaarin tilojen omistajat, puolisot sekä yhtymien ja kuolinpesien osakkaat. Metsänomistajia on siis lähes 14 prosenttia kansasta.

Valtio omistaa 26 prosenttia, osakeyhtiöt, kuten teollisuus yhdeksän ja muut tahot viisi prosenttia tuottavasta metsämaasta. Valtionmetsiä hoitaa valtion liikelaitos Metsähallitus.

Suomalaiset metsätilat ovat tyypillisesti pieniä. Yli kahden hehtaarin metsätiloja on noin 344 000 ja niiden koko on keskimäärin 30,5 hehtaaria. Yli sadan hehtaarin metsätiloja on vain viisi prosenttia. Metsänomistusrakenne polarisoituu siinä mielessä, että sekä suurten että pienten tilojen määrä on kasvussa.

Perheiden ja yksityisten kansalaisten osuus hyvätuottoisista metsämaista on suurempi kuin muiden, koska valtion ja osittain myös yhtiöiden maat sijaitsevat pääosin vähätuottoisilla mailla Pohjois- ja Itä-Suomessa. Niinpä yksityismaiden osuus hakkuista on metsien omistusosuutta selvästi suurempi, noin 80 prosenttia (katso lisää metsänomistuksesta täältä).

Metsäteollisuus jalostaa puusta tuotteita

Metsäteollisuudella eli puujalostusteollisuudella tarkoitetaan teollisuutta, joka valmistaa puusta tuotteita. Se jaetaan usein massa- ja paperiteollisuuteen ja puutuoteteollisuuteen. Massa- ja paperiteollisuutta kutsutaan myös kemialliseksi tai kuiduttavaksi teollisuudeksi ja puutuoteteollisuutta mekaaniseksi metsäteollisuudeksi. Joissain Keski-Euroopan maissa metsäteollisuuteen luetaan myös kirjapainoteollisuus, mutta Suomessa näin ei yleensä tehdä.

Massa- ja paperiteollisuus valmistaa puusta sellua ja mekaanista massaa. Sellu valmistetaan keittämällä puuhaketta kemikaalien kanssa, kun taas mekaaninen massa tehdään hiertämällä tai jauhamalla puuhaketta.

Sellu ja mekaaninen massa ovat kuitenkin välituotteita. Perinteisestimassa- ja paperiteollisuus on tehnyt niistä paperia ja kartonkia. Puutuoteteollisuus taas valmistaa sahatavaraa, vaneria ja muita puulevyjä sekä näiden jatkojalosteita, kuten ikkunoita, rakennuskomponentteja ja huonekaluja.

Massa- ja paperiteollisuus käyttää raaka-aineenaan pieniläpimittaista puuta, jota kutsutaan usein kuitupuuksi. Sahat taas käyttävät suuria puita eli tukkeja. Kun tukeista sahataan lautoja ja lankkuja, sivutuotteena syntyy sahanpurua ja pintalautaa, joka haketetaan. Hake käytetään massa- ja paperiteollisuudessa sellun raaka-aineena ja sahanpurua käytetään esimerkiksi puulevyjen valmistuksessa.

Sellutehtaat eivät siis kilpaile raaka-aineesta sahojen kanssa, vaan päinvastoin: sahojen hake on selluntuotannon välttämätön raaka-aine ja hakkeen myynti taas on sahoille merkittävä tulonlähde, mitä ilman ne eivät tulisi toimeen. Sanotaan, että keskimääräinen suomalainen saha saa palkkakustannuksensa hakkeen myynnistä.

Metsäteollisuus on ratkaisevan tärkeää paitsi metsätaloudelle, myös metsäsektorin tuotokselle kansantalouteen. Se ei tule toimeen ilman puuraaka-ainetta tuottavaa metsätaloutta, mikä usein unohtuu, kun metsiä halutaan esimerkiksi poistaa talouskäytöstä. Metsänomistajan tarve saada korvaus metsänsä suojelusta metsästä ymmärretään hyvin, mutta riski siitä, että samalla metsäteollisuuden tuomat työpaikat katoavat, tapaavat tällaisissa keskusteluissa unohtua.

Polttoon menee vain sivuvirtoja

Massa- ja paperiteollisuuden kytkeytymistä sahateollisuuteen selittää raaka-aineen laatu: sahat käyttävät tukin sisäosat, joka on sahatavaran parasta raaka-ainetta, kun taas pienpuu ja pintapuu ovat parasta raaka-ainetta sellun ja paperin valmistukseen.

Tämä metsäteollisuuden integroituminen takaa, että puu käytetään hyödyksi lähes kokonaan. Myös kuori, oksat, latvukset ja toisinaan kannotkin käytetään; niistä tuotetaan energiaa. Vain puun juuristo jää metsään eikä kantojakaan nykyisin juuri kerätä.

Toisaalta puusta tuotettu energia perustuu lähes poikkeuksetta sivuvirtojen käyttöön. Kotitarvepuuta lukuun ottamatta Suomessa ei kaadeta puuta energiantuotannon tarpeisiin, vaan vain sivuvirrat menevät polttoon.

Esimerkiksi ensiharvennuksilta saatava puu on niin pientä, ettei se kelpaa massa- ja paperiteollisuuteen. Normaalisti se menee polttoon, mutta niitäkään puita ei kaadeta energiantuotannon takia vaan metsänhoidollisista syistä. Ensiharvennuspuiden kaato energiantuotannon tarpeeseen olisi täysin kannattamatonta, mutta kun metsänhoito vaatii niiden kaatamista, ne kannattaa tietenkin käyttää.

Metsäteollisuusyrityksiä on kymmeniä

Usein kuulee sanottavan, että Suomessa on vain kolme suurta metsäyhtiötä. Tämä ei pidä paikkaansa edes massa- ja paperiteollisuudessa, jossa toki on kolme suurta yhtiötä – Metsä Group, Stora Enso ja UPM – mutta myös pienempiä, kuten ruotsalaiseen Essityyn kuuluva Nokian Paperi, eteläafrikkalainen, useissa maissa toimiva Sappi Lohjalla ja eteläafrikkalaisen Mondin omistama Mondi Powerflute Kuopiossa.

”Kolme suurta” omistavat myös mekaanista metsäteollisuutta, kuten vaneritehtaita ja sahoja. Mutta niiden lisäksi Suomessa on useita kymmeniä, usein perheomisteisia sahoja, kuten Koskisen, Westas, Versowood ja Pölkky.

Metsäteollisuuden murros haastaa perinteistä toimialajakoa. Kun erityisesti painopapereiden kysyntä on maailmalla vähentynyt, metsäteollisuus on joutunut kehittämään nopeassa tahdissa uusia tuotteita. Metsäteollisuuden historiassa tämä ei ole uutta: vielä ennen toista maailmansotaa merkittävimpiä metsäteollisuuden vientituotteita olivat lankarullien sydämet.

Osittain painopapereita on korvannut verkkokaupan kasvun myötä lisääntynyt pakkauskartonkien tuotanto. Mutta kokonaan uuttakin on: Suomi oli ensimmäinen maa maailmassa, missä tavallinen kuluttaja saattoi tankata autoonsa puupohjaista dieseliä.

Nano- ja mikrokuidut ovat puukuituja, jotka on jauhettu hyvin pieneksi. Tällaisilla kuiduilla on kaikki puun hyvät ominaisuudet, kuten uusiutuvuus, biohajoavuus ja keveys, mutta myös paljon uusia ominaisuuksia, kuten kestävyys: niistä voi tehdä kestävyydeltään jopa teräksen veroisia tuotteita, puun hyviä ominaisuuksia menettämättä. Mikrokuiduilla esimerkiksi vahvistetaan pakkauskartonkeja.

Merkittäviä ovat myös muovin ja puumassan sekoitteet, joita kutsutaan komposiiteiksi. Niitä käytetään usein uusiutuvina, biopohjaisina muovin korvikkeina, etenkin jos myös niiden muovikomponentti on biopohjaista.

Harvasta uudesta tuotteesta uskotaan tulevan painopapereiden veroista massatuotetta, mutta sellainenkin on: puupohjainen tekstiili. VTT on arvioinut (ks. esim. täältä), että jo vuonna 2030 tekstiilintuotannon tarvitsemaa selluloosaa tehtäisiin kahdessa, kolmessa laitoksessa jopa lähes miljoona tonnia vuodessa. Arvion mukaan yksi laitos voisi tehdä näin tuotetusta selluloosasta tekstiilikuitua myrkyttömällä teknologialla ja kuitukankaita voisi tehdä useampikin laitos 100–200 tonnia vuodessa. Lisäksi näillä uusilla metsäalan teknologioilla voi myös kierrättää kaikenlaisia tekstiilejä.

Näin voitaisiin korvata öljypohjaisia tekstiilejä ja puuvillaa, jonka kasvatus kuluttaa valtavasti vettä ja kilpailee peltoalasta ruoantuotannon kanssa.

Metsäpolitiikan juuret ovat 1800-luvulla

Suomen metsäpolitiikan juuret juontavat 1800-luvulle, jolloin maassa huolestuttiin metsien tilasta. Suomen metsävarat olivat voimakkaasti hupenemassa suurimpiin puihin keskittyvien hakkuiden ja polttopuun keräilyn takia. Sitä ennen metsät olivat vähentyneet kaskeamisen ja tervanpolton vuoksi.

Vuonna 1859 Suomeen perustettiin Metsänhoitolaitos, nykyinen Metsähallitus, saattamaan maan metsäasiat kuntoon. Vuonna 1886 tuli voimaan metsälaki, joka kielsi metsän hävittämisen ja pyrki turvaamaan uuden metsän synnyn hakkuiden jälkeen.

Merkittävä metsäpoliittinen uudistus tehtiin 1920-luvulla Suomen itsenäistyttyä. Suurtilojen vuokraviljelijät eli torpparit saivat tuolloin omistukseensa viljelemänsä maat ja metsät. Näin syntyi suomalainen perhemetsätalous.

1990-luvulla Suomen metsäpolitiikka muutettiin perusteellisesti. Kestävä metsätalous määriteltiin uudelleen ja puuntuotannollisen kestävyyden rinnalle nostettiin ekologisen ja sosiaalisen kestävyyden vaatimus. Tämä periaate kirjattiin kaikkeen suomalaiseen metsälainsäädäntöön.

Seuraavan kerran lähes koko Suomen metsälainsäädäntö uudistettiin 2010-luvun alkupuolella. Uudistuksen tärkeimmät tavoitteet olivat metsätalouden ja -teollisuuden kilpailukyvyn lisääminen, sääntelyn vähentäminen ja uudistumisen ja kilpailun lisääminen. Muut metsäpolitiikan tavoitteet, kuten luonnon monimuotoisuuden turvaaminen, pysyivät ennallaan.

Monipuolista metsäsuunnittelua

Suomen metsäpolitiikkaa kehitetään jatkuvasti osallistavan suunnittelun keinoin. Käytännön toimiksi metsäpolitiikka muuttuu muun muassa metsäsuunnittelun kautta.

Metsäsuunnittelua tehdään tilakohtaisesti, alueellisesti ja kansallisesti. Alueellisesta metsäsuunnittelusta vastaa Suomen metsäkeskus. Tilakohtaisia metsäsuunnitelmia voivat tehdä yksityiset metsäpalveluyrittäjät ja metsänhoitoyhdistykset.

Alueellinen ja kansallinen metsäsuunnittelu tehdään laajassa yhteistyössä, johon kutsutaan rutiininomaisesti kaikki metsätaloudesta kiinnostuneet sidosryhmät, myös metsäalan ulkopuolelta, mukaan lukien ympäristöjärjestöt.

Metsäkeskus on alueellinen metsäviranomainen, jonka tehtäviin kuuluu metsälain toteutumisen valvonta. Metsänhoitoyhdistykset ovat lakisääteisiä yksityismetsänomistajien muodostamia yhdistyksiä, jotka harjoittavat myös liiketoimintaa.

Valtion metsien hoidosta vastaa Metsähallitus. Valtion talousmetsien hoidon tavoitteet määrittelee maa- ja metsätalousministeriö ja luonnonsuojelualueiden hoidon tavoitteet ympäristöministeriö. Valtion talousmetsien hoidosta vastaa Metsähallituksen kokonaan omistama metsätalousyhtiö ja luonnonsuojelualueiden hoidosta ja käytöstä Metsähallituksen luontopalvelut.

Metsähallituksen talousmetsien käyttö ja hakkuut sen osana määritellään alueellisissa luonnonvarasuunnitelmissa, joihin Metsähallitus kutsuu osallistumaan kaikki merkittävän sidosryhmät ympäristö- ja kansalaisjärjestöistä kaikenlaisiin metsien käyttäjäryhmiin. Esimerkiksi Metsähallitukselle asetettu tuottotavoite ei määrää hakkuiden tasoa: jos vaadittua tuottoa ei saada kokoon luonnonvarasuunnitelmien mukaisilla hakkuilla, rahat on hankittava jostakin muualta.

Suuri osa suomalaisesta metsäntutkimuksesta sekä metsätilastojen kokoaminen ja ylläpito ovat Luonnonvarakeskuksen vastuulla. Metsäntutkimusta tehdään myös useissa korkeakouluissa. Tapio taas on valtionyhtiö, joka tuottaa metsätaloudessa toimiville yhteisöille asiantuntijapalveluita. Sen laatimat Metsänhoidon suositukset ovat keskeinen metsien hoidon ohjauskeino.

Lähteet: Luonnonvarakeskus, Metsähallitus, Metsäteollisuus ry, Sahateollisuus ry

Päivitetty: kesäkuu 2019

Hannes Mäntyranta

2 kommenttia “Metsäala Suomessa”

Valtion metsien tuotto olisi kiinnostava tietää.

Vastaa

Kiitos kysymästä. Tarkoitatko rahallista tuottoa, puuntuottoa vai jotakin muuta?

Vastaa

Kirjoita kommentti