Metsäluonnosta löytyy yhdisteitä virusten nujertamiseen – luvassa uusia tuotteita myös koronaviruksen päihittämiseen

Innovaatiot

Koronaviruksia. Kuva: Shutterstock
Puusta löytyy koronavirukseen tehoavia yhdisteitä. Kuva: Shutterstock

Luonnonyhdisteisiin pohjautuvat kosmetiikka- ja hygieniatuotteet voivat pian olla apuna koronaviruspandemian ja tulevaisuuden epidemioiden hillitsemisessä.

”Löytämämme metsäluonnosta peräisin olevat molekyylit tuhoavat sairauksia aiheuttavia viruksia tehokkaasti ja turvallisesti”, kertoo professori Varpu Marjomäki Jyväskylän yliopistosta.

Virustorjunta on koronan vuoksi ajankohtaisempi aihe kuin koskaan, mutta oivallus virusvastaisten yhdisteiden etsimisestä metsäluonnosta sai alkunsa jo kahdeksan vuotta sitten. Jyväskylän yliopiston ja Luonnonvarakeskuksen tutkijat löysivät luonnonyhdisteitä, joilla on vahva torjuntakyky virusinfektioita vastaan.

Tutkijat ovat osoittaneet, että yhdisteet tehoavat nykyisen koronapandemian aiheuttamaan SARS-CoV-2-virukseen sekä enteroviruksiin, jotka ovat helposti tarttuvia, yleisimpiä ihmisille infektioita aiheuttavia viruksia.

”Olemme suurella innolla ideoineet eri tutkimusalojen välistä yhteistyötä. Nyt yhteistyö on johtanut keksintöön ja patenttihakemukseen”, kertoo projektipäällikkö, metsien terveyttä ja biodiversiteettiä tutkiva Riikka Linnakoski Luonnonvarakeskuksesta.

”Olemme käynnistäneet kaupallistamisen valmisteluhankkeen, jossa luonnonyhdisteitä ja niiden soveltamismahdollisuuksia testataan ja viedään liiketoiminnan suuntaan”, Linnakoski sanoo.

Metsäteollisuuden sivuvirrat raaka-aineena

Löydetyistä luonnonyhdisteistä kehitetään Luonnonvarakeskuksen ja Jyväskylän yliopiston Natural Antivirals -projektissa kosmetiikka- ja hygienia-alan tuotteita niin nykyisen koronaviruspandemian kuin tulevienkin epidemioiden hillitsemiseksi. Kehitystyössä hyödynnetään metsäteollisuuden sivuvirtoja.

Riikka Linnakoski
“Antiviraalista tehoa sisältävää kosmetiikkaa ei toistaiseksi löydy markkinoilta”, tutkija Riikka Linnakoski sanoo.

”Yhdisteet ovat peräisin suomalaismetsistä”, Linnakoski sanoo.

Huolellinen käsihygienia on tärkeää sekä koronan että enterovirusten leviämisen estämiseksi, ja keksintöä voidaan soveltaa esimerkiksi käsideseihin ja puhdistusaineisiin.

”Viruskuorman vähentämiseksi käsille ja iholle suunnatut tuotteet ovat erityisen kiinnostavia, sillä antiviraalista tehoa sisältävää kosmetiikkaa ei toistaiseksi löydy markkinoilta”, Linnakoski sanoo.

Viruksia tuhoavaa kosmetiikkaa ilman alkoholia

Merkkijono Natural antivirals cosmetics tuottaa hakukoneissa pitkän listan tuloksia. Covid-19 on lisännyt kuluttajien kiinnostusta kaikkea luonnollista kohtaan. Kosmetiikka-alalle ennustetaan vihreää aaltoa, ja perinteisten rohdoskasvien kuten aloe veran ja eukalyptuksen kysyntä on kasvanut ympäri maailmaa.

Vaikka sekä kosmetiikassa että puhdistusaineissa on alettu laajalti korostaa haitattomuutta ja luonnollisuutta, markkinoilla ei ole suomalaistutkijoiden mukaan turvallista, luonnosta peräisin olevaa, toistuvaan käyttöön tarkoitettua käsien tai pintojen puhdistusainetta tai antiviraalista tehoa sisältävää kosmetiikkaa.

Turvallisuudella tarkoitetaan, että tuote ei ole haitallinen käyttäjälle. Useat markkinoilla olevat tuotteet ovat suurelta osin synteettisiä kemikaaleja, esimerkiksi alkoholipohjaisia, jotka voivat muun muassa ärsyttää ihoa etenkin pitkäaikaisessa käytössä.

”Alkoholipohjaiset tuotteet eivät myöskään ole tehokkaita kaikkia viruksia vastaan, kuten vaipattomia enteroviruksia vastaan. Lisäksi synteettiset kemikaalit voivat olla luonnolle haitallisia, koska ne lisäävät ympäristön kemikaalikuormaa”, Linnakoski sanoo.

Vuodenvaihteessa projekti sai 660 000 euron Research to Business -rahoituksen Business Finlandilta. Tavoitteena kaksivuotisessa projektissa on tuotekehityksen lisäksi kaupallistaa tuotteita. Keksintö valmistellaan sellaiseen vaiheeseen, että se voidaan siirtää aloittavalle tai olemassa olevalle yritykselle.

Mitä mieltä olit artikkelista?

Jaa:

2 kommenttia

  • Onnittelemme tuloksistanne, todella “kuuma aihe”. Pro Pakuri Finland ry edistää alan kehitystä ja on mielellään mukana missä mahdollista.

Kirjoita kommentti