Metsähallitus teki vastikään kaupat noin 50 000 kilosta visakoivua. Hinta vaihteli laadun mukaan muutamasta eurosta jopa kaksinumeroisiin lukuihin kiloa kohti. Arvokkaampaa visakoivutukkia myytiin noin 17 000 kiloa.
Visakoivutukin kauppatapa ei ole sadan vuoden takaisesta juuri muuttunut. Ensiksi sovitaan kilohinta kaikkiaan neljälle eri laatuluokalle. Sitten tukit katkotaan pölleiksi, pöllit luokitellaan ja lopuksi punnitaan.
Siinä mielessä tapa on samanlainen kuin muussakin puukaupassa, että lopullinen kauppahinta selviää vasta aivan viimeisenä. Se, paljonko mihinkin laatuluokkaan kuuluvaa puuta pinossa on, selviää vasta kun pöllit on luokiteltu.
Visakoivutukin pöllit sorvataan yleensä viiluksi, mutta kaikki tukista saatavat pöllit eivät siihen kelpaa. Ne menevät samaan kasaan visakoivun oksien kanssa, jotka myydään halvemmalla hinnalla ja erilaisiin tarkoituksiin.
Siinä mielessä visakoivutukin kauppa on erilaista tavanomaiseen puukauppaan nähden, että katkonta ja laadunmääritys tehdään yhdessä ostajan ja myyjän kesken. Tukkien päitä tutkitaan tarkkaan ja niistä sahataan kiekkoja ”visakukan” – visakoivulle tunnusomaisen kuvion – esiin saamiseksi. Latvasta taas nähdään, jatkuuko koivun visaisuus tyvestä latvaan asti.
Tukit katkaistaan moottorisahalla ostajan ehdottamasta mutta yhdessä hyväksytystä kohdasta. Katkonta on tavanomaista tarkempaa puuhaa. Väärällä katkonnalla hukataan paljon euroja, jos samassa pöllissä on sekä laadukasta että ja vähempiarvoista puuta.
Katkonnan jälkeen jokaiselle pöllille neuvotellaan myyjän ja ostajan kesken laatuluokka. Luokittelussa otetaan huomioon samat seikat kuin sahatavarallakin: pituus, järeys ja suoruus nostavat luokkaa, kun taas sisäoksat, mutkaisuus ja muut viat laskevat sitä.
Lopuksi pöllit punnitaan ja kauppahinta voidaan laskea. Yksi laadukas ja pitkä visakoivun sorvitukki saattaa vastata arvoltaan lähes kahta autokuormallista tavallista tukkipuuta.
Sorvaaminen on tarkkaa työtä
Visakoivupöllistä eli sorvivisasta sorvattava viilu päätyy yleensä sisustukseen, esimerkiksi lentokoneisiin, veneisiin, autoihin ja huonekaluihin. Sorvauksessa pituusakselinsa ympärillä pyörivästä pöllistä höylätään ohutta viilua vähän samaan tapaan kuin juustosta leikataan siivuja juustohöylällä.
Metsähallituksen maaliskuussa tekemä sorvivisakauppa oli suuri. Näin suuria sorvivisakauppoja Metsähallitus tekee vain muutaman kerran vuosikymmenessä.
Sorvivisan lisäksi Metsähallitus myy oksavisaa, jota tällä kertaa oli kaupan 33 000 kiloa. Oksavisa jää yleensä jalostettavaksi Suomeen. Siitä tehdään erilaisia pientuotteita ja koristeita.
Nyt myyntiin tullut visakoivuerä hakattiin puolen hehtaarin alalta. Puut olivat jopa 80-vuotiaita, mistä johtuen laatuvaihtelu ja esimerkiksi lahon osuus oli aiempaa isompaa. Yleensä visakoivikon päätehakkuu tehdään 60–70 vuoden iässä.
Sorvivisa myytiin Hieton Puu Oy:lle, jonka saksalaisen asiakkaan Schorn & Groh -yhtiön edustajat olivat kauppatapahtumassa mukana. Lopullisesta kauppahinnasta kerrotaan vain, että se on euroissa laskettuna kuusinumeroinen summa. Julkisuudessa liikkuneita tietoja kilohinnasta kommentoidaan sanomalla, että ne eivät pidä paikkaansa.
Schorn & Groh -yhtiölle päätyvät sorvipöllit viedään sorvattavaksi Sloveniaan. ”Sieltä löytyy sorvi, jollaisia on vain muutamia maailmassa. Sillä pölleistä tehdään ohutta, vain 0,52 milliä paksua viilua”, sanoo markkinointipäällikkö Olli Puukko Metsähallituksesta.
Ohuempikin onnistuisi, mutta tällä paksuudella viiluun jaa vielä pieni hiontavara. Normaalisti koivuviilun paksuus on vähintään 1,4 milliä.
Slovenialainen sorvi on hyvä siksikin, että sillä pystytään sorvaamaan tavallista pienempiä, latvaläpimitaltaan jopa vain 20-senttisia pöllejä. Näin sorvaamisesta jäljelle jäävä purilas on mahdollisimman ohut. Kun myös viilu on ohutta, sitä saadaan mahdollisimman paljon.
Visakoivun viljely on vaativaa
Suomessa suurempia visakoivueriä on saanut vain Metsähallitukselta. Ne taas ovat peräisin Metsäntutkimuslaitoksen, nykyisen Luonnonvarakeskuksen tutkimusmetsistä, jotka on siirretty Metsähallituksen hallintaan.
”Me olemme niitä myyneet, kun ne ovat tulleet hakkuukypsään ikään ja Luonnonvarakeskus ei ole enää tarvinnut niitä tutkimustarkoituksiin”, sanoo Puukko.
Visakoivua tulee Puukon mukaan myyntiin ”säännöllisen epäsäännöllisesti”, viimeksi seitsemän vuotta sitten.
Varsinkaan sorvivisan kysyntä ei ole kovin suurta ja myytävät erät menevät pääasiassa Saksaan ja Itävaltaan. Suomen lisäksi suuria visakoivueriä voi ostaa vain Venäjältä, jossa visakoivu lienee luontaisesti syntynyttä.
Visakoivulla tarkoitetaan rauduskoivua, jolla osa puun syistä on geenivirheen takia kiertynyt ja muodostaa ruskeita juovia. Tällaista puuainesta pidetään kauneutensa takia hyvin arvokkaana.
Visakoivun kasvattaminen on vaativaa työtä. Sen taimista vain noin puolet kasvaa visakoivuiksi ja lopuista kasvaa tavallisia rauduskoivuja.
Jotta visakoivun saatavuus voidaan varmistaa, viljelmä perustetaan yleensä klooneilla. Kasvatus vaatii myös oksien valikoivaa leikkaamista, jotta visakoivun tukista kasvaisi mahdollisimman laadukas.
Metsähallituksen mukaan visakoivun kysyntä ja tarjonta ovat kohdanneet hyvin. Noin 30 vuoden kuluttua Suomen visakoivun tarjonta mahdollisesti kasvaa, kun 1980-luvulla istutetut visakoivualat saavuttavat päätehakkuuiän.
Schorn&Groh-yhtiön kotisivu, kuvia visakoivusta lopputuotteissa
Yksi kommentti “Arvokkain puu myydään kilohinnalla – visakoivukauppoja tehdään harvakseltaan”
/ Aila Nokua
Aivan kuin satua olisin lukenut, mielenkiintoinen, mutta myös saavuttamaton asia minun elinaikanani :-). Asia tuli esiin, kun lähetin sukumme ryhmään kuvan käkkäräkoivusta, josta ei kyllä tukkia saisi… Virisi mielenkiintoinen keskustelu koivusta ja joku viisas päätyi visakoivuun. Visakoivu on sanana tuttu, mutta enpä ole koivun kasvihistoriaa ennen lukenut. Oppia ikä kaikki!