Pakkausala ihmettelee – SUP-direktiivin viisi ongelmaa

Euroopan unionin kertakäyttöisiä muovipakkauksia koskevan SUP-direktiivin toimeenpano hämmentää puukuitupohjaisia pakkauksia valmistavia yrityksiä. Niissä toivotaan, että jatkotyö selkeyttäisi säädöksiä.
Euroopan unionin Single Use Plastic (SUP) -direktiivi hyväksyttiin vuonna 2019 ja sitä on sen jälkeen saatettu voimaan kansallisin säädöksin. Puukuitupohjaisia pakkauksia valmistaviin yrityksiin direktiivi liittyy siten, että muovia käytetään usein puukuitupohjaisissa pakkauksissa suojakerroksena.
Esimerkiksi kartonkimukeissa se estää kartongin vettymisen ja elintarvikepakkauksissa se suojaa tuotetta esimerkiksi hapelta ja ympäristöä tuotteen sisältämältä rasvalta.
Pakkausalalla korostetaan, että kyseessä todellakin on direktiivi. Se ei siis ole sellaisenaan jäsenmaissa voimaan tulevaa lainsäädäntöä. Direktiivin määräykset toimeenpannaan jäsenmaissa, mutta ne saavat itse tietyiltä osin päättää, miten.
Direktiivi antaa siis jäsenmaille vapauksia ja niitä yleensä myös sovelletaan eri jäsenmaissa vähän eri tavalla. Sama pätee SUP-direktiiviin.
”Jotkut maat eivät ole vielä hyväksyneet direktiivin täytäntöönpanevaa lainsäädäntöä ollenkaan”, kertoo Alexey Vishtal, itävaltalaisen MM Group -konsernin kehitysjohtaja.

Konserni omistaa Kotkamillsin tehtaan Suomessa.
Koska direktiivi antaa jäsenvaltioille tulkinnanvaraa, Vishtal haluaisi varmistaa, että lainsäädäntö ja liiketoiminta sopivat yhteen eikä liiketoiminnalle synny tarpeettomia esteitä.
”Jos direktiiviä tulkitaan asianmukaisesti, se voi edistää puukuitupohjaisten ratkaisujen käyttöönottoa ja samalla direktiivin ympäristötavoitteetkin toteutuvat”, sanoo Vishtal.
Toisaalta juuri SUP-direktiivi ei ole kovin yksiselitteinen.
”Sen määritelmät ovat osin epäselviä ja tulkinnanvaraisia”, sanoo Metsä Groupin ilmasto- ja kiertotalousjohtaja Maija Pohjakallio.
Walkin kestävyysjohtaja Annika Sundell sanoo direktiivin soveltamisen olleen haasteellista.
”Pitäisin tätä kehityshankkeena”
MM Group -konserni pitää direktiiviä ”keskeneräisenä työnä”.
”Pitäisin tätä kehityshankkeena. Meiltä puuttuu selvyys siitä, minkä suuruisia kierrätysmaksuja eri EU-jäsenmaat soveltavat kertakäyttöisiin, pienen prosenttiosuuden muovia sisältäviin pakkauksiin. Kun tiedämme tämän, voimme yhdistää kokemuksemme ja määritellä parhaat käytännöt kaikkialla, missä toimimme”, sanoo Vishtal.
Vishtalin mukaan tämä on erityisen tärkeää MM Group -konsernin kaltaiselle yritykselle, joka valmistaa pakkausmateriaaleja useissa maissa.
”Tarvitsemme yhdenmukaista lähestymistapaa SUP-maksujen käyttöönotossa. Toistaiseksi jäsenmaat ovat ottaneet käyttöön ongelmattomia tulkintoja ja toivomme, että direktiivin tulevien tarkistusten tuloksena on yhtenäisiä lähestymistapoja kaikkialla Euroopassa”, sanoo Vishtal.
Vishtal luottaa siihen, että jäsenvaltiot aloittavat yhdenmukaistamisprosessin viimeistään vuonna 2028.
Sundellin mielestä eri maiden erilaiset tulkinnat direktiivin sisällöstä ovat yksiselitteisesti suuri ongelma.
”Se johtaa epäjohdonmukaisuuksiin ja vaikeuttaa yhtenäistä täytäntöönpanoa”, Sundell sanoo.
Yrityksissä SUP-direktiiviin liitetään viisi merkittävää ongelmaa.
Ongelma 1: Mitä on muovi?
Direktiivin määräykset pitää kuitenkin toteuttaa. Siksi on yllättävää, että jäsenmaissa on tulkittu esimerkiksi SUP-direktiivin muovimääritelmää eri tavoilla.
Sundellin mukaan määritelmä on aiheuttanut tulkintaongelmia.
”Muovi on määritelty tavalla, joka antaa tilaa tulkinnoille. Lisäksi maiden väliset erot direktiivin soveltamisessa ovat tehneet tilanteesta entistä monimutkaisemman”, sanoo Sundell.
SUP-direktiivin ja vuodenvaihteessa 2024–25 annetun pakkauksia ja pakkausjätettä koskevan asetuksen (Packaging and Packaging Waste Regulation, PPWR) muovimääritelmät ovat samanlaiset.
Ongelma 2: Mikä on kertakäyttötuote?
Vaikka SUP-direktiivin pitäisi koskea vain kertakäyttöisiä pakkauksia eikä esimerkiksi säilytyspakkauksia, vaikkapa pakkauksessa kiinni pysyviä kierrekorkkeja on ilmaantunut myös säilytyspakkauksiin. Niistä hyviä esimerkkejä ovat litran kokoiset ja suuremmatkin juomapakkaukset ja -pullot, joita tuskin kukaan tyhjentää yhdeltä istumalta.
Direktiivi ei otakaan riittävästi huomioon esimerkiksi pakkauskokoja.
”Onko litran maitopurkki kertakäyttöpakkaus vai onko se säilytyspakkaus? Kuinka moni avaa litran maitopurkin, juo sen siltä seisomalta tyhjäksi ja heittää mäkeen”, kysyi Teknologian tutkimuskeskus VTT:n tutkimusprofessori Ali Harlin aiemmassa SUP-direktiiviä käsittelevässä Forest.fi:n jutussa.
Ongelma 3: Mikä on muovituote?
SUP-direktiivin mukaan pienikin määrä muovia tekee tuotteesta ”muovia sisältävän tuotteen”, vaikka valtaosa tuotteesta olisi valmistettu puukuitupohjaisesta raaka-aineesta. Siitä huolimatta joissain jäsenmaissa tuotetta ei Pohjakallion mukaan ole katsottu muovia sisältäväksi tuotteeksi, jos siinä on muovia vähemmän kuin erikseen määritelty raja-arvo.
”Niinpä jäsenmaiden välillä on eroja myös sen suhteen, mikä katsotaan muovituotteeksi ja mikä ei”, sanoo Pohjakallio.
”Direktiivin tulkinta ei ole ollut yksiselitteistä, mikä on johtanut epäselvyyksiin. Se ei ole hyödyttänyt teollisuutta tai sen uskottavuutta”, sanoo Sundell.
PPWR:ssä on, toisin kuin SUP-direktiivissä, ensimmäistä kertaa määritelty, mikä on ”yhdistelmämateriaalipakkaus”: esimerkiksi kahdesta materiaalista valmistetussa pakkauksessa kummankin materiaalin osuuden on oltava vähintään viisi prosenttia, ja jos jommankumman osuus on tämän alle, kyseessä on ”monomateriaalipakkaus”.
”Tämä toivottavasti harmonisoi käytäntöjä”, sanoo Pohjakallio.
Esimerkiksi kertakäyttöiset muovitarjoilupakkaukset suunnitellaan kiellettäviksi ravintoloissa vuodesta 2030 eteenpäin, jos ruokailu tapahtuu paikan päällä. ”Ilman selkeää määritelmää direktiivin tulkinta tiettyjen kieltojen osalta on epäselvää”, sanoo Pohjakallio.
MM Group -konsernissa ajatellaan, että tarkan raja-arvon määrittely voi johtaa ei-toivottuihin tuloksiin.
”Jos muovia saisi olla esimerkiksi 10 prosenttia ja loppu olisi puukuitua, yksi tapa ratkaista ongelma olisi lisätä puukuidun määrää, mikä johtaisi vain ylipakkaamiseen”, Vishtal sanoo.
Vishtalin mukaan direktiivissä pitäisi sen sijaan antaa ohjeita kierrätettävien materiaalien käyttöönotosta ja käytöstä.
”MM Group -konsernin innovaatio-ohjelmassa pyritään tuomaan tällaisia materiaaleja markkinoille. Direktiivi voisi edistää tällaisia ohjelmia selkeämmillä ja yhtenäisemmillä ohjeilla”, sanoo Vishtal.
Ongelma 4: Kilpikonnamerkki
SUP-direktiivi vaatii muovia sisältäviin kertakäyttötuotteisiin ”kilpikonnamerkin”, joka Suomessa on painettu esimerkiksi kaikkiin kertakäyttöisiin kartonkimukeihin. Tämä johtuu siitä, että direktiivi määrittelee niiden pinnoitteen muoviksi.
Pohjakallion mukaan merkki on omiaan johtamaan kuluttajaa harhaan esimerkiksi kierrätyksessä. Suomessa muovipinnoitetut kartonkimukit pitää laittaa kartongin kierrätykseen, mutta kilpikonnamerkki ohjaa kuitenkin aivan eri suuntaan, muovin keräykseen.
Vishtal uskoo, että merkin tarkoitus on lisätä kuluttajien tietoisuutta muovijätteen haitallisuudesta. Suurempi ongelma kuitenkin on, että keskenään koordinoimattomat ympäristömerkit lisääntyvät kaiken aikaa.
”Kuluttaja ei välttämättä ymmärrä niiden viestiä. Sanooko kilpikonnamerkki, että kilpikonna on kuollut? Johtuuko se siitä, että se on syönyt muoviroskia? Ja mitä sitten – mitä kuluttajan pitäisi pakkaukselle tehdä käytön jälkeen”, kysyy Vishtal.
Ongelma 5: Direktiivi ei riittävästi ota huomioon pakkausalan omaa työtä
Pohjakallio huomauttaa, että monissa unionin hankkeissa ei oteta riittävästi huomioon keräys- ja kierrätysjärjestelmien kehittämistä. Pakkausala itse on kuitenkin panostanut niihin paljon.
Esimerkiksi 4evergreen on 110 yrityksen yhteenliittymä, jossa on mukana yrityksiä koko kuitupohjaisen pakkaamisen elinkaarelta – metsästä tuotteisiin, suunnittelijoihin, vähittäiskauppiaisiin ja kierrättäjiin.
”Tämä yhteenliittymä on asettanut kunnianhimoisen tavoitteen, että 90 prosenttia kuitupohjaisista pakkauksista kierrätetään vuonna 2030. Tavoitteen saavuttamiseksi tehdään yhteistyötä monella rintamalla”, sanoo Pohjakallio.
Tätä nykyä paperi- ja kartonkipakkausten kierrätysaste Euroopan unionissa on 83,2 prosenttia.
MM Group -konserni muistuttaa, että yritysten ja lainsäätäjien hyvä yhteistyö ei ole uusia asia, vaan se alkoi jo 1990-luvun puolivälissä laajennetun tuottajavastuun (Extended Producer Responsibility, EPR) ohjelmalla. Yhteistyö unionin ja yritysten välillä ”kertakäytön” ja ”muovipakkauksen” määrittelyssä rakentaisi Vishtalin mukaan uskottavan tien muoviroskan vähentämiseksi.
Pakkausten valmistajat voisivat luottaa siihen, että ratkaisuja muovin korvaamiseksi kannattaa etsiä, koska niiden voi yhteistyön tuloksena olettaa kestävän myös pidemmällä aikavälillä.
Lue lisää: Lue tämä, niin ymmärrät, miksi muovipillit katosivat ja kiinteät korkit ilmestyivät