Näkökulma | Matthias Held: Kriisistä hiileksi – miten Saksan metsien muutos voi vauhdittaa biopohjaista kemianteollisuuden vallankumousta

Saksan metsät ovat ahdingossa. Vuodesta 2018 jatkuneet kuivuusvuodet ja niitä seurannut ennennäkemätön kirjanpainajaepidemia ovat jättäneet syvät jäljet maan havupuuvaltaisiin metsiin. Kriisitila on muuttamassa sekä metsätalouden että teollisuuden pelisääntöjä.

Tuoreimman valtakunnan metsien inventoinnin (BWI4) mukaan Saksassa on noin 100 000 hehtaaria puutonta metsämaata – yli kaksinkertainen määrä verrattuna edelliseen inventointiin kymmenen vuotta aiemmin. Lisäksi 124 000 hehtaarin todettiin menettäneen puustonsa maastomittausten ja mallinnusjakson alun välillä. Erityisen kovaa vaikeudet ovat osuneet kuuseen, joka on pitkään ollut Saksan metsätalouden taloudellinen selkäranka.

Kyse ei ole väliaikaisesta häiriöstä. Saksan uusimman metsien kehitys- ja puuvaramallin WEHAMin mukaan kuusen runkopuun määrä vähenee seuraavien neljän vuosikymmenen aikana noin 15 prosenttia ja männyn yli 20 prosenttia. Kuusen hakkuupotentiaali jää jo seuraavan 15 vuoden aikana 18 prosenttia alle viime vuosien käyttömäärien, mikä on suoraa seurausta metsätuhoista.

Saksa on vastannut tilanteeseen määrätietoisella Waldumbau-politiikalla eli metsien laajamittaisella uudistamisella: haavoittuvista havupuumetsistä siirrytään ilmastonkestävämpiin sekametsiin. Ensimmäistä kertaa kansallisessa metsänuudistamismallissa huomioidaan erityisesti kullekin kasvupaikalle luontaiset puulajit, ja lajiston monimuotoisuutta tuetaan tietoisesti ilmastokestävyyden vahvistamiseksi. Käytännössä tämä tarkoittaa pyökin ja tammen osuuden kasvua samalla, kun kuusen ja männyn merkitys vähenee asteittain.

Tämä synnyttää perustavanlaatuisen teollisen haasteen. Kuusi on edelleen Saksan tuottavin puulaji: se tuottaa 41 prosenttia koko maan puuraaka-aineesta, vaikka sen osuus metsäpinta-alasta on vain 26 prosenttia.

Kun kuusen osuus pienenee, lehtipuut, kuten pyökki, saarni, vaahtera, koivu ja leppä, kattavat 31 prosenttia maan puustosta. Teollinen jalostuskapasiteetti on kuitenkin edelleen vahvasti havupuupainotteinen. Kuusi ruokkii saha-, rakennus-, sellu- ja paperiteollisuutta. Metsien uudistamisen väistämättä tuottamille pieniläpimittaisille ja heikkolaatuisille lehtipuujakeille ei käytännössä ole vielä toimivia markkinoita energiakäyttöä lukuun ottamatta.

Juuri tässä piilee paradigman muutos. Mitä jos nämä lehtipuujakeet nähtäisiin ongelman sijaan mahdollisuutena yhdelle Euroopan eniten hiilipohjaisia raaka-aineita tarvitsevista toimialoista?

Saksan kemianteollisuus tarvitsee vuosittain noin 10 miljoonaa tonnia hiiltä peruskemikaalien valmistukseen, ja hiili on lähes kokonaan peräisin fossiilisesta öljystä ja kaasusta. Koko Euroopan unionissa vastaava luku on noin 31 miljoonaa tonnia. Ilmastoneutraaliuden saavuttaminen edellyttää tämän fossiilisen hiilen korvaamista vaihtoehtoisilla lähteillä: biomassalla, kierrätysmuoveilla ja talteen otetulla hiilidioksidilla.

Puupohjainen biomassa soveltuu tähän siirtymään poikkeuksellisen hyvin. Verrattuna maatalousbiomassaan sillä on alhaisempi tuhkapitoisuus, korkeampi lämpöarvo ja noin 50 prosentin hiilipitoisuus kuivamassasta. Tämä tekee siitä erityisen soveltuvan termokemialliseen kaasutukseen, synteesikaasun tuotantoon ja muihin konversioteknologioihin.

Vaikka tämä kuulostaa hyvin tekniseltä, kyse ei ole teoriasta. UPM:n Leunan biojalostamo – noin 1,3 miljardin euron investointi ja yksi Euroopan suurimmista laatuaan – kemianteollisuusalueella Saksi-Anhaltissa osoittaa konkreettisesti, mitä on mahdollista saavuttaa. Laitos jalostaa kestävästi hankittua lehtipuuta, erityisesti pyökkiä, biopohjaiseksi monoetyleeniglykoliksi (MEG) sekä ligniinipohjaisiksi uusiutuviksi funktionaalisiksi täyteaineiksi.

MEG toimii suorana korvaajana fossiilipohjaisille vastineilleen ja sitä voidaan käyttää suoraan tekstiilien, pakkausmateriaalien, komposiittien, lääkkeiden ja jäähdytysnesteiden tuotantoon. Ligniiniä puolestaan hyödynnetään monissa käyttökohteissa aina kumiteollisuudesta biostimulantteihin.

Leunan jalostamon noin 220 000 tonnin vuosikapasiteetti lähettää vahvan teollisen viestin: juuri se pyökkipuu, jota Saksan metsien uudistaminen tuottaa kasvavia määriä, voi toimia fossiilittoman kemianteollisuuden molekyylitason rakennusaineena.

Esille nousee harvinainen intressien yhtymäkohta. Metsänomistajat saavat uusia markkinoita puutavaralajeille, joilla ei tällä hetkellä ole merkittävää kaupallista arvoa. Metsäsektori voi hoitaa ilmastonkestäviä sekametsiä taloudellisesti kannattavasti. Samalla Euroopan kemianteollisuus saa uskottavan reitin irti fossiilisesta hiilestä, mikä vahvistaa sekä strategista autonomiaa että teollista resilienssiä.

Ilmastonmuutoksen aiheuttama metsien uudistaminen, Waldumbau, ei siis ole pelkästään ekologinen välttämättömyys. Se voi muodostaa uuden biotalouden arvoketjun perustan yhdistäen metsän ja tehtaan molekyylitasolla. Kysymys ei ole enää siitä, toteutuuko tämä siirtymä, vaan kuinka nopeasti sääntely, logistiikka ja teolliset investoinnit kykenevät mukautumaan, jotta sen täysi potentiaali voidaan hyödyntää.

Meille metsien ja teollisuuden rajapinnassa työskenteleville tämä kysymys ansaitsee täyden huomiomme – juuri nyt.