Lue tämä, niin ymmärrät, miksi muovipillit katosivat ja kiinteät korkit ilmestyivät

Mies kaataa kahvikuppiin kahvia. Kuva: Anna Kauppi
Kilpikonnamerkki hämmentää. SUP-direktiivi vaatii pakkaukseen ”kilpikonnamerkin”, joka kertoo vain, että pakkaus sisältää muovia, kahvikupissa vain ohuen kerroksen. Kahvikuppi kierrätetään kartonkina. Kuva: Anna Kauppi / Suomen Metsäyhdistys

Euroopan unionin kertakäyttömuoveja koskeva SUP-direktiivin määritelmät kummeksuttavat puupohjaisten pakkausten ja -muovien kannalta.

Vaikka unionin kertakäyttömuoveja koskevan Single Use Plastics (SUP) -direktiivi puuttuukin voimakkaasti pakkausalaan, perusjuttu sen ymmärtämisessä ei ole muovituotteiden vastustaminen, vaan roskaamisen vähentäminen.

Erityisesti toimet kohdistuvat muoviroskaan, ja ennen kaikkea vesistöissä, koska muoviroska ei hajoa luonnossa. Pakkauksiin kohdistuvat velvoitteetkin tulevat tätä kautta.

Puupohjaisia pakkauksia tekeviin yrityksiin tämä muovia koskeva direktiivi liittyy siten, että muovia käytetään puupohjaisissa pakkauksissa suojakerroksena. Esimerkiksi pahvimukeissa se estää pahvin vettymisen. Elintarvikepakkauksissa muovikerros suojaa tuotetta esimerkiksi hapelta ja ympäristöä tuotteen sisältämältä rasvalta.

Direktiivi annettiin jo vuonna 2019, mutta sen toimeenpanolle on annettu vuosikausia aikaa. Esimerkiksi vaatimus kertakäyttöisten muovisten juomapullojen korkkien ja kansien kiinnipysymisestä tuli Suomessa voimaan heinäkuussa 2024.

Paitsi korkeissa, kuluttaja näkee direktiivin vaikutukset esimerkiksi siinä, että se kieltää useat muoviset kertakäyttötuotteet, kuten ruokailuvälineet, lautaset, vanupuikot, pillit, juomien sekoitustikut ja ilmapallojen varret.

Usein korvaavat tuotteet haetaan puupohjaisista tuotteista. Pakkausteollisuudessa sanotaankin, että kaikkea, mikä tänään valmistetaan uusiutumattomista materiaaleista, voidaan huomenna valmistaa puusta, esimerkiksi muovia.

Puupohjaiset tuotteet korvaavat muovia

Direktiivin ajatus on, että muoviset kertakäyttötuotteet pitäisi korvata tuotteilla, joiden aiheuttamat haitat ovat muovituotteita pienemmät, jos ne joutuvat ympäristöön.

SUP-direktiivi koskee myös suodattimellisia tupakkatuotteita ja tupakansuodattimia – siis tupakannatsoja –, henkilökohtaiseen hygieniaan ja kuluttajakäyttöön tarkoitettuja kosteuspyyhkeitä, ilmapallojen muovisia varsia ja kalastusvälineitä.

Tuotteet, joita ei kielletä, direktiivi vaatii merkitsemään ja kierrättämään. Kiinni pysyviä muovikorkkeja direktiivi periaatteessa vaatii vain sellaisiin juomapakkauksiin, joista juoma juodaan suoraan. Silti tällaisia korkkeja on litran maitopurkeissakin, jotka valmistetaan puusta.

Lisäksi muovituotteiden valmistajat ja maahantuojat velvoitetaan maksamaan niin sanottua SUP-maksua niille, jotka huolehtivat yleisten alueiden puhtaanapidosta – Suomessa siis kunnille ja kuntayhtymille. Samojen yritysten on myös valistettava kuluttajia roskaantumisen ehkäisystä.

SUP-direktiivin määritelmäviidakko

Direktiivin sinänsä hyvät tavoitteet ovat johtaneet valtavaan määrään määritelmiä, jotka hämmentävät puupohjaisten pakkausten valmistajia. Mikä esimerkiksi on muovia sisältävä tuote?

”Muovia sisältävässä tuotteessa muovi on rakenteellinen osa, esimerkiksi yhtenäinen muovinen pinnoite, eli suojakerros. Sen sijaan muovinen liimasauma tai painoväri ei tee tuotteesta muovituotetta”, sanoo Teknologian tutkimuskeskus VTT:n tutkimusprofessori Ali Harlin.

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)

Yhä useammassa suurtapahtumassa käytetään kartonkisia tarjoiluastioita, jotka voidaan kierrättää muiden paperi- tai kartonkituotteiden raaka-aineeksi. Tämä MM Kotkamillsin kartongista Tammelan stadionilla pelattaviin Ilves Veikkausliigan kotiotteluihin suunniteltu pakkaussarja sai juuri WorldStar -pakkauspalkinnon digipainokategoriassa. Pakkaussarjan toteutti Pyroll Pakkaukset Group Oy.

Selvitettävänä on ollut, voisiko muovin määrälle tuotteessa asettaa jonkun ylärajan, jolloin vain tätä rajaa suurempi määrä tekisi tuotteesta muovituotteen. Muutoin se olisi esimerkiksi puupohjainen tuote.

”Mutta se katsottiin liian hankalaksi. Nyt tulkinta on, että jos muovia on ollenkaan ja muut edellytykset täyttyvät, kyseessä on muovituote”, sanoo Harlin.

Tulkinta on erikoinen.

”Voisiko sama mennä toisin päin? Jos muovipulloon liimaa paperisen etiketin, voisiko joku katsoa sen paperituotteeksi”, kysyy Harlin.

Muovin määritelmä hämmentää

Entä mitä on muovi? Määritelmä ei ole yksinkertainen, mutta yleisesti sillä on tarkoitettu synteettisiä pitkäketjuisia molekyylejä, polymeerejä, joihin on lisätty käytön kannalta tarvittavia lisäaineita.

Polymeerejä on monenlaisia, mutta tässä kohtaa merkittävää on jako luonnollisiin ja synteettisiin polymeereihin. Polymeeri on luonnollinen, jos se on syntynyt luonnossa ja esiintyy täsmälleen siinä muodossa, missä se on luonnossakin, kuten selluloosa ja tärkkelys. Synteettiset polymeerit taas ovat ihmisen tekemiä.

Tässäkin komissio on valinnut ehdottoman linjan: muoveja ovat synteettiset polymeerit, mutta myös sellaiset luonnolliset polymeerit, joihin ihminen on liittänyt edes yhden molekyylin.

Hyvä esimerkki on lateksi, joka yleisesti tarkoittaa kumin ja veden emulsiota, josta syntyy pinnoite poistamalla siitä vesi. Komissio määritteli tämänkin muoviksi, vaikka se kaikkien aiemmin tunnettujen luokitusten mukaan on ennemminkin kumia, joka taas ei ole muovia laisinkaan. Se myös käyttäytyy aivan toisin kuin muovi.

Toisaalta – ja tämä saattaa olla SUP-direktiivin kannalta tärkeämpää – ympäristöön joutuessaan lateksi ei hajoa biologisesti molekyylitasolle asti, vaan siitä syntyy mikromuovien kaltaisia yhdisteitä, aivan kuin kumistakin. SUP-direktiivi lähteekin siitä, että kaikki muovit, kumit ja polymeeriset pinnoitteet hajoavat mikromuoviksi, jolloin kaikki luonnollisista polymeereistä poikkeavat polymeerit voivat olla haitallista.

Biopohjaisuudesta ei seuraa biohajoavuus

Entä mitä on kertakäyttö? Direktiivi ei lainkaan huomioi esimerkiksi pakkauskokoja.

”Onko litran maitopurkki kertakäyttöpakkaus vai onko se säilytyspakkaus? Kuinka moni avaa litran maitopurkin, juo sen siltä seisomalta tyhjäksi ja heittää mäkeen”, kysyy Harlin.

Entä mitä logiikkaa on siinä, että hampurilaispaikan muovilla pinnoitettu, puusta pääosin valmistettu pahvirasia sisältää direktiivin mukaan muovia, mutta samanlainen paketti kaupan hyllyllä ei, vaikka molemmat on tarkoitus syödä sen jälkeen, kun ne ovat olleet lämpiminä pakkauksessaan?

Onko litran maitopurkki kertakäyttöpakkaus vai onko se säilytyspakkaus? Kuinka moni avaa litran maitopurkin, juo sen siltä seisomalta tyhjäksi ja heittää mäkeen.

”Siitä on vaikea löytää muuta kuin lobbauksen logiikkaa: pikaruoka on saatava kuriin roskiin vedoten”, Harlin sanoo.

Entä biohajoavuus? Ensinnäkin, kaikki biopohjaiset muovit eivät ole biohajoavia, vaan osa niistä on aivan samanlaisia kuin valtamuovitkin. Jotkut taas ovat teollisesti kompostoituvia ja muutamat hajoavat jopa kotikompostissa.

”Täysin biohajoavia muoveja on pitkä lista, mutta niiden käyttömäärät ovat vain promilleluokkaa koko markkinasta. Komissio on niiden suhteen hyvin kielteinen, koska kierrätysvirtaan joutuessaan ne yhteensopimattomina saattavat sekoittaa muovin kierrätysprosessin”, sanoo Harlin.

Suojakerroksilla on monta tehtävää

Mihin suojakerroksia sitten tarvitaan vaikkapa puupohjaisissa pakkauksissa? Pakkaamisen tarkoitus on suojata tuotetta ympäristön vaikutuksilta ja ympäristöä pakkauksen sisällöltä. Jos pakkaamista ei olisi, ruokahävikki olisi valtavasti suurempaa.

Suojakerros toteuttaa pakkaamisen tarkoitusta. Harlinin mukaan päätarkoituksia on kolme ja vähemmän tärkeitä kaksi. Suojakerroksilta vaadittavat ominaisuudet vaihtelevat esimerkiksi säilytysajan mukaan: nautitaanko sisältö ”heti”, kuten tarjoiluastioista, vai onko elintarviketta tarkoitus säilyttää pakkauksessa pitkään, kuten kaupan einestuotteita, ja mahdollisesti vielä kuumentaa ja syödä pakkauksesta.

Varsinkin pitkän säilytysajan tuotteissa suojakerroksen tarkoitus on pitää happi pakkauksen ulkopuolella, koska happi käynnistää ja nopeuttaa pilaantumista. Aikavaatimus voi olla pitkä: esimerkiksi iskukuumennetut, UHT-pakatut ”tiiliskivimaidot” saattavat odottaa hyllyssä ostajaansa kuukausikaupalla.

Suojakerros pitää kosteuden pakkauksen sisällä, koska muuten tuote saattaisi muuttua nahkeaksi tai kuivua ja menettää painoaan. Kolmas tärkeä suojakerroksen tehtävä on rasvan pitäminen pakkauksen sisällä, koska ulos valuva rasva sotkee paikkoja.

Jos elintarvike on pakattu suojakaasuun, suojakerroksen pitää tietenkin pitää suojakaasu sisällä. Lisäksi suojakerroksen täytyy pitää etenkin monien maustettujen tuotteiden ja erityisesti kalan hajut sisällään.

Muovin ohella samoihin tuloksiin pyritään myös alumiinilla, mutta silläkin on rajoituksensa. Hapan sisältö syövyttää alumiinia eikä alumiini-ioneja voi päästää elintarvikkeeseen, mistä syystä esimerkiksi virvoitusjuomatölkkien sisäpinta on pinnoitettu – muovilla.

SUP-direktiivi ei ohjaa, on vain ohjaavinaan

Ali Harlin suhtautuu SUP-direktiiviin skeptisesti:

”Sillä yritetään ratkaista ongelmaa, jota sillä ei voi ratkaista. Ongelma on kertakäyttöön perustuva kuluttamisen järjestelmä, joka esimerkiksi Suomessa lähti rakentumaan jo ennen itsenäistymistä 1900-luvun alussa, kun R-kioskit alkoivat myydä rautatieasemilla paperiin pakattuja voileipiä. Onpa pikaruokapaikkojen jäänteitä löytynyt jopa Pompeijin raunioista”, Harlin sanoo.

Monet trendit edistävät kertakäyttöä.

”Pakattu valmisruoka sopii kaupunkilaiselle yksineläjälle, joka voi olla aktiivinen mihin vuorokauden aikaan hyvänsä. Ja heitä on yhä enemmän”, sanoo Harlin.

Direktiivin ongelma on, että se ei ohjaa mihinkään, vaikka on ohjaavinaan. Kun kuluttajalle pitäisi kertoa, miten muovia sisältävä pakkaus kierrätetään, direktiivi vaatii pakkaukseen ”kilpikonnamerkin”, joka kertoo vain, että pakkaus sisältää muovia.

Mitä kuluttaja tekee merkin antamalla tiedolla? Miten hän voi välttää tällaista kilpikonnatuotetta? Mikä olisi se ostotilanteessa käsillä oleva vaihtoehto? Sitä ei ole.

”Mitä kuluttaja tekee merkin antamalla tiedolla? Miten hän voi välttää tällaista kilpikonnatuotetta? Mikä olisi se ostotilanteessa käsillä oleva vaihtoehto? Sitä ei ole”, Harlin sanoo.

Lisäksi kilpikonnamerkki on vastoin normaalia ympäristömerkinnän logiikkaa, jossa merkitään niin sanotusti hyviä, eikä vältettäviä tuotteita.

Lue lisää: Ympäristöystävällisempien puupohjaisten tekstiilien kysyntä kasvaa nopeasti – maailmassa hylätään rekka-autollinen vaatteita joka sekunti

Lue lisää: Irtoaako puumuovista mikromuovia luontoon? Asiantuntija vastaa

Mitä mieltä olit artikkelista?

Jaa:

Yksi kommentti

Kirjoita kommentti