Uutta tietoa kekomuurahaisista: Ne saattavat vähentää kirjanpainajatuhoja metsissä

Kekomuurahaiset edistävät luonnon monimuotoisuutta, kasvattavat metsien hiilinieluja ja torjuvat metsän tuholaisia, sanoo tutkija Jouni Sorvari Luonnonvarakeskuksesta.

Kaikille luonnossa liikkujille tutut kekomuurahaiset kykenevät torjumaan hyönteistuhoja metsissä.

”Viimeaikaiset tutkimukset viittaavat siihen, että kekomuurahaiset jollain tavoin vähentävät kirjanpainajan tuhoja. Tosin mekanismia ei vielä tunneta”, Kekometsä-hankkeen tutkija Jouni Sorvari Luonnonvarakeskuksesta (Luke) sanoo.

Vajaan sentin mittainen kekomuurahainen elää pääosin havumetsissä. Euroopassa esiintyy kuusi kekomuurahaislajia, joista viisi Suomessa.

Kirjanpainaja on noin viiden millimetrin pituinen, tummanruskea kuusella elävä kaarnakuoriainen, joka on muiden tuhohyönteisten kanssa noussut merkittäväksi uhkaksi metsille, metsäluonnolle ja metsien hiilinieluille.

Kekomuurahaisten tiedetään Sorvarin mukaan häiritsevän myös tukkimiehentäitä. Puiden on huomattu olevan vähemmän vioittuneita elävien muurahaiskekojen lähellä. Tukkimiehentäi on kuoriainen, joka vaurioittaa mäntyjä ja erityisesti männyntaimia.

”Vanhoja tutkimuksia on olemassa kekomuurahaisten hyödyllisyydestä myös koivun tuholaisten torjunnassa”, Sorvari kertoo.

Metsäkeskuksen mukaan hyönteistuhojen vuoksi Suomessa hakattiin viime vuonna yli 6000 hehtaaria metsää. Ilmaston lämmetessä tuhojen arvioidaan kasvavan ja siirtyvän pohjoisemmaksi.

Tuhojen pakottamien hakkuiden määrä on ollut nousussa. Saksassa ja Tšekissä kirjanpainajat ovat tappaneet viime vuosina valtavia metsäalueita ja sekoittaneet puumarkkinaa. Taustalla ovat vaikuttaneet kuivuus ja pitkät hellejaksot.

Lue lisää: Luontaiset viholliset voivat estää kirjanpainajatuhon — tutkija kertoo, miten se tehdään

Muurahaiset hyödyttävät metsäluontoa

Kekomuurahaiset pitävät metsän terveempänä ja kuuluvat metsäluontoon. Ne tukevat biodiversiteettiä, tuholaiskestävyyttä ja hiilinieluja.

Sorvarin edustamassa Kekometsä-hankkeessa tutkitaan erikokoisten ja eri puulajeja sisältävien säästöpuuryhmien vaikutusta kekomuurahaisten ja niihin liittyvän muun metsälajiston selviytymiseen. Lisäksi tutkitaan, millaisissa talousmetsissä kekomuurahaisia todennäköisesti on, niin että ne voidaan ottaa helpommin hakkuissa huomioon. Esimerkiksi selvitetään, miten latvuspeittävyys, puuston pohjapinta-ala ja puulajit vaikuttavat kekomuurahaisten esiintymisen todennäköisyyteen.

Kekojen läheiset puut ovat usein jykevämpiä kuin kauempana olevat puut.

Oletus on, että säästöpuuryhmät ja suojatiheiköt voivat auttaa kekopesiä selviytymään hakkuista, mutta aihetta tutkitaan nyt ensimmäistä kertaa. Suomessa ja osin Ruotsissa tehtävän tutkimuksen tulokset soveltuvat ympäri Eurooppaa.

Sorvari kehottaa vilkaisemaan puustoa muurahaispesän lähellä metsässä.

”Kekojen läheiset puut ovat usein jykevämpiä kuin kauempana olevat puut”, hän sanoo.

Järeytyminen johtuu siitä, että muurahaiset rahtaavat pesäkekoihin tyypillisesti havunneulasia ja oksia. Niiden hajotessa ravinteet muuttuvat puille ja muille kasveille helpommin käytettävään muotoon.

Pesät varastoivat hiiltä

Pesäkeoilla on myös rooli metsien hiilivarastona, Jouni Sorvari muistuttaa.

”Vaikka määrät ovat pienempiä kuin puustossa, niin suuret keot voivat olla yllättävän suuria hiilivarastoja. Niissä voi olla yli 20 kuutiometriä orgaanista materiaalia.”

Sorvarin mukaan suurin osa pesästä on yleensä maan päällä, mutta pesäkäytäviä voi mennä puolenkin metrin syvyydellä.

Suuret keot voivat olla yllättävän suuria hiilivarastoja. Niissä voi olla yli 20 kuutiometriä orgaanista materiaalia.

”Kuivalla ja valoisalla hiekkapitoisella maalla keot voivat olla matalampia, mutta niissä maanalainen osa voi olla jopa yhtä suuri kuin maanpäällinen osa”, Sorvari kertoo.

Kekojen biomassa hajoaa hitaammin kuin maaperään tasaisesti variseva massa. Hyväkuntoisissa keoissa on noin 50–80 prosenttia materiaalista maaperää kuivemmissa olosuhteissa. Sienibiomassaa ja hajottajaeliöitä on vähemmän, joten keot sitovat hiiltä.

Aukealle jäänyt keko hylätään

Hakkuiden vuoksi tai muusta syystä hylätty keko maatuu Sorvarin mukaan melko nopeasti. Maatumisessa kekoon sitoutunut hiili vapautuu ilmakehään.

”Yleensä avoimelle alueelle jääneet keot hylätään muutaman vuoden kuluessa. Yleensä ensiharvennusvaiheeseen mennessä kaikki muut paitsi varttuneemman metsän laitaan jääneet keot ovat tulleet hylätyiksi ja maatuneet pois”, Sorvari sanoo.

Kekomuurahaiset eivät kuole joukoittain metsänhakkuissa, mutta avoimille paikoille jääneet pesäkeot muuttuvat yleensä asuinkelvottomiksi, kun puiden lähellä tarjoama ravinto häviää. Pesä voi muuttua myös liian märäksi, kuivaksi tai väärän lämpöiseksi.

”Suuressa osassa pesän kuivista sisäosista lämpötila on lähes +30 astetta, mikä on optimaalista jälkeläisten tuotannon kannalta. Hakkuiden seurauksena pesän pienilmasto muuttuu, ja kekojen lämmönsäätely lakkaa toimimasta”, Sorvari sanoo.

Säästöpuuryhmä varjostamaan kekoa

Jouni Sorvarin mukaan kekomuurahaiset selviytyvät todennäköisesti parhaiten, kun niiden lähelle jätetään erityisesti kuusia. Koivut ja männyt ja etelämpänä tammetkin ovat hyvä lisä. Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että muurahaiskeot kärsivät pienilmaston muuttumisesta.

”Suuret keot ovat alttiita kuivumaan auringonpaisteessa ja tuulessa. Siksi tässä tutkimushankkeessa pyritään sijoittamaan säästöpuuryhmät niin, että varsinkin keon eteläpuolelle jäisi varjostava säästöpuuryhmä.

Kekomuurahaiset voivat elää yhdessä tai useammassa pesässä lajista riippuen.

”Yksittäisiä pesiä tekevät lajit esiintyvät lähinnä metsän laidassa tai valoisissa paikoissa metsässä. Monipesäiset lajit tekevät isompia kekoja. Ne viihtyvät myös varjoisissa metsien sisäosissa, sillä suurten kekojen oma lämmöntuotto vapauttaa keot suoran auringon säteilyn tarpeesta”, Sorvari sanoo.

Monipesäiset lajit tekevät uusia pesiä mielellään myös metsän tai vaikkapa metsäautotien reunaan.

Pesä ei menesty avoimella paikalla

Suomalaisissa havupuuvaltaisissa metsissä kekoja on keskimäärin kolmesta neljään hehtaaria kohden. Suuret muurahaiskeot sijaitsevat metsän keskellä, jossa on runsaasti ravintoa, kuten hyönteisiä, raatoja, siemeniä ja erityisesti kirvojen mesikastetta.

Ravintopula vaikuttaa muurahaisiin, vaikkei olisikaan kohtalokasta. Sorvarin mukaan hakkuualueella kasvaneet työläiset ovat yleensä pienikokoisia ja uusien kuningatarten ja koiraiden tuotanto tyrehtyy.

”Yllättävä tutkimustulos on myös se, että talvehtimisen aikainen kuolleisuus on hakkuualueiden kekomuurahaisilla korkeampaa kuin metsissä elävien.”

Muurahaispesässä elää kymmeniä eri lajeja

Sorvarin mukaan kekomuurahaiset tukevat metsälajiston biodiversiteettiä talousmetsissä.

”Kekomuurahaispesissä asuu kymmeniä sellaisia hyönteis- ja hämähäkkilajeja, jotka vaativat jossain vaiheessa elämäänsä juuri kekomuurahaispesän ympäristökseen. Pesissä elelee myös vielä moninkertainen joukko sellaisiakin lajeja, jotka eivät varsinaisesti ole riippuvaisia pesäkeoista, mutta nämä lajit kuitenkin esiintyvät keoissa”, Sorvari kertoo.

Kekomuurahaiset muuttavat oman ympäristönsä lajistoa, mikä parantaa metsän biodiversiteettiä.

”Jos kekomuurahaisia ei olisi, metsien lajisto yksipuolistuisi”, Sorvari sanoo.

Toisen maailmansodan aikaisia kekoja on Suomessa edelleen kekomuurahaisten asuttamana, mutta ne voivat välillä olla vuosia asumattomana ja tulla uudelleen asutuksi.

Pesäkeot voivat olla kymmeniä vuosia vanhoja.

”Toisen maailmansodan aikaisia kekoja on Suomessa edelleen kekomuurahaisten asuttamana, mutta ne voivat välillä olla vuosia asumattomana ja tulla uudelleen asutuksi”, Sorvari sanoo.

Sorvari muistuttaa myös kekopesien itseisarvosta ja esteettisestä merkityksestä.

”Vaikka emme sitä yleensä ajattele, niin kekopesien näkeminen metsässä kulkiessa lisää luontokokemusta. Metsähän on muutakin kuin puita, marjoja ja sieniä.”