Suomalaiskeksintö voi pian muuttaa arkea lentokentillä – ”Tästä tulee uusi kuplamuovi”

Konseptiasteella oleva kuplamuovin korvaaja ja puupohjainen paita kiinnostivat yleisöä Uusi puu -näyttelyssä Helsingissä. Näyttely nähdään 30. marraskuuta Brysselissä osana biotalouden seminaaria.
Uudet puutekstiilikuidut nousivat monen kävijän suosikiksi biotalouden innovaatioita esittelevässä Uusi puu -näyttelyssä Helsingissä. Dioriina-blogia pitävä Marina Rotkuksen suosikki näyttelyssä oli Kuura-tekstiilikuitu.
”Innostuin puupohjaisesta tekstiilistä. Ei uskoisi, että materiaali on puuta”, Rotkus sanoi esillä olleesta Kuura-tekstiilikuidusta.
Metsä Groupin innovaatioyhtiö Metsä Spring tekee Kuuraa sellusta, jonka raaka-aineena käytettävä puu on lähtöisin kestävästi hoidetuista suomalaisista metsistä.
Rotkus voisi kuvitella hankkivansa puuvaatteen, jollaisesta näyttelyssä riippui esimerkkinä Kuuran lisäksi Ioncellin valmistama paita.
”Olisi mielenkiintoista kokeilla pari päivää, miltä sellainen tuntuisi päällä”, Rotkus sanoi.

Spinnovasta tuli pörssiraketti
Puupohjaiset tekstiilit nousivat hiljattain pörssimaailmassa puheenaiheeksi, kun Time-lehti valitsi alan yrityksen, jyväskyläläisen Spinnovan vuoden 2022 parhaiden innovaatioiden listalle. Yhtiön osakekurssi nousi lyhyessä ajassa yli 80 prosenttia (osakkeen arvo on laskenut vuodessa -44 prosenttia).
Helsingin keskustassa sijaitsevan Autotalon kattokerrokseen pystytetyssä Uusi puu -näyttelyssä vieraili yli 80 toimittajaa ja somevaikuttajaa. Marraskuussa nähty näyttely järjestettiin osana Manifesto-viestintätoimiston pressipäivää.
Puupohjaiset tekstiilit nousivat hiljattain pörssimaailmassa puheenaiheeksi, kun Time-lehti valitsi alan yrityksen, jyväskyläläisen Spinnovan vuoden 2022 parhaiden innovaatioiden listalle. Yhtiön osakekurssi nousi lyhyessä ajassa yli 80 prosenttia.
Uusi puu on yli 20 suomalaisen organisaation yhteisö, jonka tavoitteena on lisätä ymmärrystä puupohjaisesta biotaloudesta. Uusi puu -näyttelyssä oli puutekstiili-innovaatioiden lisäksi esillä kavalkadi muita puupohjaisia tuotteita, kuten elintarvike- ja kosmetiikkapakkauksia.
Uusi puu -näyttely vierailee Brysselissä Beyond the Bio-Bubble – Solutions for a circular forest bioeconomy -seminaarissa 30. marraskuuta.
Uniten ja FinnCERES:in järjestämässä seminaarissa esittäytyvät biotalouden uusin tutkimus ja tulevaisuuden materiaalit. FinnCERES on Aalto-yliopiston ja VTT:n yhteisen materiaalien biotalouden osaamiskeskus. Unite on tutkimuksen ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen osaamiskeskittymä ja yksi Suomen Akatemian lippulaivoista.
”Puupohjainen vaate on tulevaisuuden juttu”
Puupohjaisella tekstiilikuidulla voidaan korvata synteettisiä tekokuituja ja puuvillasta valmistettuja vaatteita. Tekokuituihin verrattuna puupohjaiset materiaalit säästävät kemikaaleja ja taklaavat mikromuoviongelmaa. Puuvillan tuotantoa pidetään merkittävänä ympäristöongelmana vedenkulutuksen ja viljelysmaan valtaamisen vuoksi.

Toimittaja Ellinoora Autti vieraili näyttelyssä muotiin ja kauneuteen keskittyneestä aikakauslehdestä Gloriasta. Myös Auttia kiinnosti näyttelyssä eniten puupohjainen tekstiilikuitu.
”Puupohjainen vaate on tulevaisuuden juttu. Olisi hienoa, jos vaatteet saataisiin massatuotantoon. Niistähän voisi syntyä Suomelle uusi vientituote”, Autti sanoi.
Puupohjainen vaate on tulevaisuuden juttu. Olisi hienoa, jos vaatteet saataisiin massatuotantoon.
”Puupaita! Ei uskoisi, että se on tehty puusta”, kommentoivat puolestaan identtiset kaksoset, sosiaalisen median tähdet Viivi ja Venla Sydänmaalakka hekin kysyttäessä Uusi puu -näyttelyn kiinnostavinta tuotetta. Kaksosilla on esimerkiksi Instagramissa 12 900 seuraajaa.

”Suomalainen metsäteollisuus on ajassa kiinni”
Projektipäällikkö Virpi Korhosen mukaan Uusi puu -näyttely kiinnostaa päättäjien ja vaikuttajien lisäksi myös tavallisia kuluttajia.
”Monikaan ei tule ajatelleeksi, että monet perinteisesti muovista valmistettavat käyttöesineet ja pakkaukset voidaan jo valmistaa puusta. Tavallisin reaktio näyttelyyn on hyvin positiivinen ja yllättynyt siitä, miten suomalainen metsäteollisuus on ajassa kiinni ja innovoinut puulle valtavasti uusia käyttökohteita”, Korhonen sanoo.

Korhonen itse innostui esimerkiksi Aalto-yliopiston ja VTT:n kehittämästä paperi-innovaatiosta, joka pyritään parhaillaan saamaan koneelliseen tuotantoon. Paperista valmistettu suoja voidaan sujauttaa esimerkiksi lentoasemalta ostetun pullon ympärille. Japanilaiseen origamitekniikkaan pohjautuva pakkausmateriaali suojaa tuotetta pienellä materiaalimäärällä.
”Paperi on materiaalina lämmin, ja se viestii ekologisuutta. Tästä tulee uusi ’kuplamuovi’, jolle on valtavat markkinat. Keksintö moninkertaistaa paperin arvon, ja puukuidun voi kierrättää peräti 25 kertaa”, Korhonen sanoo.
Näyttelyvieraiden joukossa kiinnostusta herättivät myös puukomposiitista tehty Woodion pesuallas ja Mysodan valmistama hiilihapotuslaite juomille.
”Yhteinen nimittäjä näyttelyn suosituimmille tuotteille on, että niissä liittoutuvat suomalainen muotoiluosaaminen ja vastuullisesti tuotettu raaka-aine eli puu”, Korhonen toteaa.
Uuden puun päärahoittaja on Metsäsäätiö.
Metsäsäätiö toimii Forest.fi-verkkolehden yhtenä rahoittajana.
Beyond the Bio-Bubble – Solutions for a circular forest -seminaari Brysselissä ja verkossa 30.11. kello 16.15–19.20 Suomen aikaa. Ilmoittaudu tästä linkistä.
Juttua täydennetty 24.11.2022: Lisätty tietoa Spinnovan osakkeen kurssikehityksestä.