Näkökulma | Leena Kristeri: Ennallistamisen onnistuminen ei ratkea Brysselissä vaan yhdessä maanomistajien kanssa

Luonnon monimuotoisuuden vahvistaminen, vesistöjen tilan parantaminen ja ilmastonmuutokseen sopeutuminen ovat tavoitteita, joiden eteen on tehtävä työtä. Samalla on muistettava, että Suomessa ennallistaminen tapahtuu suurelta osin yksityisten maanomistajien mailla. Ilman maanomistajien luottamusta, sitoutumista ja oikeudenmukaista kohtelua tavoitteet eivät muutu käytännön teoiksi.

EU:n ennallistamisasetus velvoittaa parantamaan heikentyneiden ekosysteemien tilaa vuoteen 2050 mennessä. Suomessa valmistellaan parhaillaan kansallista ennallistamissuunnitelmaa. Kyse ei ole lyhytkestoisesta hankkeesta, vaan ratkaisuista, joiden vaikutukset ulottuvat vuosikymmenten päähän. Siksi suunnitelman sisällöstä, rahoituksesta ja kansallisista valinnoista on tehtävä nyt viisaita päätöksiä. Vaikutuksia luonnolle, maanomistajille, elinkeinoille ja kansantaloudelle ei voi sivuuttaa.

Suomen on tehtävä ennallistamisen kansalliset valinnat terveellä itsekkyydellä. Tämä ei tarkoita luonnon tavoitteiden vähättelyä, vaan sitä, että Suomi hyödyntää asetuksen tarjoaman liikkumavaran täysimääräisesti ja huomioi omat erityisolosuhteensa. Metsien, maatalouden, ruokatuotannon, puuraaka-aineen saatavuuden ja maaseudun elinvoiman merkitys on Suomessa poikkeuksellisen suuri. Siksi toimeenpanon on oltava Suomen oloihin sopiva.

Maanomistajien näkökulmasta suurin huoli liittyy epävarmuuteen. Jos luontotyyppien määritelmät ovat tulkinnanvaraisia, kustannuksia ei tunneta eikä vaikutuksia pystytä arvioimaan luotettavasti, luottamusta on vaikea rakentaa. Erityisen tärkeää on, että metsäisten luontotyyppien määritelmät ovat tarkkoja, ennakoitavia ja kansalliset olosuhteet huomioon ottavia. Epäselvät rajaukset voivat heijastua maanomistajien päätöksiin, puumarkkinoihin ja investointeihin tavoilla, joita ei ole tarkoitettu.

Suomi voisi ottaa oppia Ruotsista, jossa korostetaan kansallisten joustojen hyödyntämistä, kustannustehokkuutta sekä vapaaehtoisuutta ja kannustimia. Lähtökohtana ovat toteuttamiskelpoiset ratkaisut ja realistinen rahoitus, eivät uudet kiellot tai rajoitukset.

Suomessa on linjattu, että ennallistamistoimet perustuvat yksityismailla vapaaehtoisuuteen. Tämä on oikea lähtökohta, mutta sen on näyttävä myös käytännössä. Jos toimeenpano johtaa välillisesti uusiin velvoitteisiin, käyttörajoituksiin tai niin sanottuun harmaaseen suojeluun, luottamus rapautuu nopeasti. Siksi maanomistajien oikeuksien turvaaminen, avoin vaikutusten arviointi ja riittävät korvaukset ovat onnistumisen edellytyksiä.

METSO-ohjelma on osoittanut, että luonnon tilaa voidaan parantaa tehokkaasti silloin, kun maanomistajat voivat tehdä ratkaisut itse ja saavat niistä asianmukaisen korvauksen. Sama ajattelutapa tulee säilyttää myös ennallistamisessa.

Luonnon tilan parantaminen voi samalla avata uusia mahdollisuuksia. Luonnonarvomarkkinat, vapaaehtoiset ennallistamishankkeet ja yritysten kasvava kiinnostus luontoinvestointeihin voivat tuoda maanomistajille uusia tulonlähteitä. Tämä edellyttää kuitenkin selkeitä pelisääntöjä, toimivia markkinoita ja kestävää rahoitusta.

Tarvitsemme suunnitelman, joka vahvistaa luonnon tilaa ja samalla turvaa omistusoikeudet, elinkeinojen toimintaedellytykset, huoltovarmuuden ja maaseudun elinvoiman. Komissiolle annettavien lupausten on oltava realistisia, oikeudellisesti kestäviä ja taloudellisesti katettuja.

Lopulta ennallistamisessa ei ole kyse vain hehtaareista tai prosenttitavoitteista. Kyse on siitä, miten luonnon tilaa voidaan parantaa tavalla, joka on ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävä. Siinä työssä maanomistajat eivät ole ongelma, vaan tärkeä osa ratkaisua.