Lahopuun määrä kaksinkertaistui 25 vuodessa – metsiin jätetään vuosittain yli 20 000 tukkirekallista puuta

Metsäala Suomessa

Lahopuu tarjoaa elinympäristön muun muassa monille hyönteisille, sienille ja linnuille. Kuva: Vilma Issakainen / Suomen Metsäyhdistys

Huomion kiinnittäminen lahopuun määrään näkyy myönteisenä kehityksenä talousmetsissä, ilmenee PEFC Suomen raportista.

Lahopuun määrä on kaksinkertaistunut vuosien 1996 ja 2022 välillä Etelä-Suomen metsissä, ilmenee PEFC Suomen tuoreesta selvityksestä. Lahopuun määrän lisääntyminen on parantanut uhanalaisten lajien elinympäristöjä. Lahopuusta riippuvaisia lajeja on lähes 5000.  

Kasvun taustalla on raportin mukaan todennäköisesti metsien PEFC-sertifiointi. Lainsäädäntö ei vaadi säästö- ja lahopuun jättämistä.

PEFC Suomi teetti arvioinnin PEFC-sertifioinnin vaikutuksista yhteistyössä Tapio Oy:n ja Pellervon taloustutkimus PTT:n kanssa. Selvitys kattoi vuodet 2000–2023.

PEFC on kansainvälinen metsäsertifiointijärjestelmä, joka edistää ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää metsätaloutta.

Tuulenkaadot jätetään nykyisin metsään. Niistä tulee aikaa myöten luonnon monimuotoisuutta ylläpitävää lahopuuta. Kuva: Vilma Issakainen / Suomen Metsäyhdistys

Vuonna 1999 perustettu PEFC on maailman laajin metsäsertifiointijärjestelmä. Suomessa yli 90 prosenttia talousmetsistä on PEFC-sertifioitu. Metsäsertifiointi varmistaa, että metsäteollisuuden tuotteiden raaka-aine on peräisin kestävästi hoidetuista ja käytetyistä metsiä.

PEFC-sertifiointi tukee metsien elinvoimaa ja puuntuotantoa, vaikka se vähentää käytettävissä olevan puun määrää.

25 000 tukkirekallista puuta

Raportin mukaan Suomen metsiin on jätetty vuosittain säästö- ja lahopuuta keskimäärin vajaat miljoona kuutiometriä. Vertailuksi: miljoonaa kuutiometriä puuta kuljettamaan tarvitaan noin 25 000 tukkirekkaa.

PEFC-sertifioinnin vaatimukset täydentävät metsiin liittyvää lainsäädäntöä. Sertifiointi edellyttää muun muassa säästö- ja lahopuiden säilyttämistä, soiden ja vesistöjen suojakaistojen jättämistä sekä uhanalaisten lajien esiintymien suojelua.

Lahopuun määrään on kiinnitetty huomiota viime vuosina osana talousmetsän luonnonhoitotoimia. Suuret metsäyhtiöt ovat ilmoittaneet, etteivät ne korjaa metsästä lahopuuta.

Stora Enso maksaa metsänomistajille monimuotoisuuslisää, jos he päättävät jättää hakkuualueelle enemmän säästöpuita ja tekopökkelöitä kuin PEFC-sertifiointi edellyttää.

Uhanalaiset lajit tarvitsevat lahopuuta

Säästöpuut ovat eläviä puita, jotka maanomistaja säästää pysyvästi. Ne muodostavat merkittävän hiilivaraston Suomen metsiin. Säästöpuiden annetaan kasvaa, kuolla ja lahota metsään.

Säästöpuiden ekologinen arvo nousee puiden vanhetessa. Vanhat ja kookkaat puut ovat elävistä puista monimuotoisuuden kannalta arvokkaimpia. Kuollessaan nämä puut muodostavat poikkeuksellisen arvokasta lahopuuta.

Sertifiointi edellyttää muun muassa säästö- ja lahopuiden säilyttämistä, soiden ja vesistöjen suojakaistojen jättämistä sekä uhanalaisten lajien esiintymien suojelua. Kuva: Vilma Issakainen / Suomen Metsäyhdistys

Erityisesti lahopuun lisääntyminen on tärkeää monille uhanalaisille lajeille, jotka käyttävät lahopuuta elinympäristönään. Lahopuu tarjoaa elinympäristön muun muassa monille hyönteisille, sienille ja linnuille.

Selvityksen mukaan PEFC-sertifiointi on ollut keskeinen tekijä näiden lajien elinolojen parantamisessa.

Raportti löysi myös parannettavaa. Haasteet liittyvät niin suojakaistojen jättämiseen kuin maanmuokkauksen yhteydessä tehtävään vesien suojeluun.

Metsätalouden vesistökuormitus on osoittautunut aiemmin tiedettyä suuremmaksi. Erityisesti vanhat ojitusalueet ovat osoittautuneet edelleen merkittäväksi päästölähteeksi. Ratkaisuksi raportti ehdottaa ainakin metsäammattilaisten lisäkoulutusta.

Lue lisää: Selvitys: Suomen talousmetsien lajiston rikkaus yllätti tutkijat – katso jättilista

Mitä mieltä olit artikkelista?

Jaa:

6 kommenttia

  • En usko että lahopuun määrän kasvu johtuu pelkästään sertifioinnista vaan myös siitä että yhä harvempi metsänomistaja asuu enää metsäpalstansa vieressä. Tällöin yksittäisiä tuulenkaatoja on hankalampi korjata pois verrattuna 1980 luvun tilanteeseen. Niinpä niitä jää metsiin enemmän.

  • mahtaako suojelijat kiittää vai onko edelleen niin ettei heille riitä mikään?

  • Metsälaki, seka PEFC-sertifiointi kertovat tavoitteikseen ekologisen, taloudellisen ja sosiaalisen kestävyyden. Asiaa selviteltäessä MTK ilmoitti vain ekologisen kestävyyden merkitsevän, eikä tavoitteiden yhteensovittaminen kuulu sertifioinnin hyväksyneiden oikeuksiin. Ihmettelen.

  • Vaikea tästä uutisesta on olla onnellinen. Tolkutonta materiaalin tuhlausta ja hyödyt epämääräisiä ja osin ristiriitaisia.

  • Voisko tähän saada vielä pari lukua siitä, paljonko lahopuuta on hehtaarilla ja mitä puulajeja siinä on. Ehkä nuo luvut ovat siinä raportissa mutten ehdi asiaa nyt penkoa. Minusta kuitenkin hehtaarikohtaiset luvut olisivat kiinnostavia. Luonnontilaisissa metsissähän lahopuuta voi olla eriasteisesti lahonneena jopa 100 kuutiota hehtaarilla.

  • Mielestäni yksittäiset lahopuut ovat aina olleet luonnollinen asia metsissä. Mutta minä kyllä pelkään nykyistä “lahopuuvillitystä” tulevien tuhohyönteisten vuoksi. Osaksi näen asian samoin myös jättöpuidenkin osalta, jos kasvavia puita jätetään jättöpuiksi. Kyse on myös taloudellisista menetyksistä maanomistajille ilman korvausta.
    Minun havaintojeni mukaan metsät ja niiden luonto ovat hienosti onnistuneet aiemminkin, vaikka kaikki puu pyrittiin ottamaan hyötykäyttöön kantoja lukuun ottamatta.
    Kritisoin myös tukkisavotoissa “tyvilumppien” jättämistä metsiin parhaan erikoispuun haaskaamisena. Juuri nuo olisivat arvopuuta moniin tarkoituksiin.
    Myös tiukkasyiselle ja hitaasti kasvaneelle puulle kaikissa koko luokissa kepeistä ja heinäseipäistä aina järeisiin pylväisiin saakka tulisi luoda omat erikoispuun markkinansa. Haluan Suomeen palautettavan tämän arvopuun avulla suomalaisen puusepänteollisuuden takaisin aluetalouksien ja kansantaloutemmekin nostattamiseksi.

Kirjoita kommentti