Jo yli miljoona nuorta kisannut metsätiedosta Suomessa – ”On tärkeää, että perustiedot ovat kunnossa”

Koulutus

Metsävisa ei ole pelkkä tietokilpailu, vaan sen kautta tuodaan koulujen opetukseen uutta tietoa esimerkiksi metsien hoidosta ja innovaatioista. Kuva: Vilma Issakainen / Suomen Metsäyhdistys

Suomen maapinta-alasta 75 prosenttia on metsiä, ja lähimetsään on keskimäärin 700 metriä. Ei siis ole ihme, että vuosittain kymmenet tuhannet koululaiset kilpailevat metsätiedosta.

Suomalainen metsätietokilpailu Metsävisa on maailmalla ainutlaatuinen instituutio. Tänäkin vuonna yli 20 000 suomalaista nuorta 330 yläkoulusta osallistui kilpailuun. Mukana oli puolet Suomen yläkouluista. Visaan osallistuvat peruskoulun 7.–9.-luokkalaiset, jotka ovat iältään 13–16 vuotta.

Nuorisoviestinnän johtava asiantuntija Sirpa Kärkkäinen Suomen Metsäyhdistyksestä sanoo suomalaisnuorten asuvan maassa, jossa metsä on vallitseva ekosysteemi ja tärkein uusiutuva luonnonvara.

”On tärkeää, että nuori tuntee metsän, ja että perustiedot ovat kunnossa”, Kärkkäinen sanoo.

Sirpa Kärkkäinen, Suomen Metsäyhdistys
”Metsävisa ei ole pelkkä tietokilpailu, vaan sen kautta tuodaan koulujen opetukseen uutta tietoa esimerkiksi metsien hoidosta ja innovaatioista”, Suomen Metsäyhdistyksen nuorisoviestinnän johtava asiantuntija Sirpa Kärkkäinen sanoo.

Osallistujat kattavat koko maan Etelä-Suomesta Lappiin. 1980-luvun alkupuolelta lähtien vuosittain järjestettyyn kilpailuun on osallistunut yhteensä yli 1,1 miljoonaa koululaista. Määrä vastaa viidennestä Suomen 5,5-miljoonaisesta väestöstä.

Suomi on Euroopan metsäisin maa. Maapinta-alasta kolme neljännestä on metsää. Suomalaisilla on matkaa lähimetsään keskimäärin 700 metriä, ja puolet asuu vain alle 200 metrin päässä metsästä.

Uutta tietoa metsien hoidosta

Metsävisan teemoja ovat metsän ekosysteemi ja sen suojelu, metsien käyttö, kulttuuri ja perinteet.

”Metsävisa ei ole pelkkä tietokilpailu, vaan sen kautta tuodaan koulujen opetukseen uutta tietoa esimerkiksi metsien hoidosta ja innovaatioista”, Sirpa Kärkkäinen toteaa.

Metsät ovat lähes kaikille (86 prosenttia) nuorille henkilökohtaisesti tärkeitä.

”Metsiin ei suhtauduta välinpitämättömästi. Kun nuorilta on kysytty, mikä kuvaa heidän tunteitaan metsää kohtaan, suurin osa kertoo, että metsä rauhoittaa, se antaa energiaa ja inspiroi heitä”, Kärkkäinen toteaa.

Metsävisan voitti tänä keväänä Ilari Kämäräinen Vaalan yhtenäiskoulusta, kerrotaan Suomen Metsäyhdistyksen tiedotteessa.

Metsävisan kärkikolmikko 2024 oli Emmi Tolvanen, Ilari Kämäräinen ja Justus Heimonen. Kuva: Vilma Issakainen / Suomen Metsäyhdistys

Voittajan mukaan kilpailu meni paljon paremmin, kuin hän oli uskaltanut odottaa. Pohjaa metsätietämykselle löytyy Kämäräisen mukaan kotoa, joka sijaitsee metsän keskellä. Lempiaine koulussa on biologia.

”Harrastan metsässä lajintunnistusta ja olen löytänyt esimerkiksi harvinaisen punakämmekän”, Kämäräinen kertoo.

Metsävisa on suomalaisen metsäalan yhteinen ponnistus. Mukana ovat suuret metsäalan yritykset, pankki, metsänomistajat, Metsäteollisuus ja Metsähallitus. Kyseessä on maailmanlaajuisesti poikkeuksellinen verkosto. Olemme pieni kansakunta, joka on tottunut tekemään asioita yhdessä.

Metsävisan finaaliin Espooseen kutsuttiin 50 parasta koulunsa voittajaa.

Finalistit kiersivät metsässä rastipolun, jonka varrella he vastasivat metsäluontoa ja metsätaloutta käsitteleviin ajankohtaisiin kysymyksiin. Myös esimerkiksi uudet puupohjaiset tuotteet, kuten tekstiilit, näkyivät tämän vuoden visakysymyksissä.

”Jos haluatte olla osa ratkaisua Suomen ja maailman ongelmien ratkaisussa, kannustan kyllä opiskelemaan luonnonvara-alaa”, maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah totesi kilpailun palkintojenjakotilaisuudessa.

Metsävisan finalistit kiersivät metsässä rastipolun, jonka varrella he vastasivat metsäluontoa ja metsätaloutta käsitteleviin ajankohtaisiin kysymyksiin. Kuva: Vilma Issakainen / Suomen Metsäyhdistys

Metsävisan järjestävät Suomen Metsäyhdistys ja Biologian ja maantieteen opettajien liitto. Kilpailua rahoittaa Suomen Metsäsäätiö.

”Metsävisa on suomalaisen metsäalan yhteinen ponnistus. Mukana ovat suuret metsäalan yritykset, pankki, metsänomistajat, Metsäteollisuus ja Metsähallitus. Kyseessä on maailmanlaajuisesti poikkeuksellinen verkosto. Olemme pieni kansakunta, joka on tottunut tekemään asioita yhdessä”, Kärkkäinen sanoo.

Lue lisää: Jokaisenoikeudella saa vaikka kiipeillä puissa – tekevätkö metsät meistä maailman onnellisimman kansan?

Lue lisää: Viisi faktaa mustikasta – metsämarja on superruokaa mutta myös monimuotoisuuden mittari

Mitä mieltä olit artikkelista?

Jaa:

Yksi kommentti

  • Oikein hieno asia, että lapset ja nuoret perehdytetään metsään ja metsäasioihin. Lause “Suomi elää metsästä”, on hyvä osoittaa todeksi eri tavoin jo kouluiän eri vaiheissa.
    “minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa”, on vanha viisaus. Siksi metsä tulee tehdä tutuksi jo pienestä pitäen tuleville Suomen päättäjillekin.

Kirjoita kommentti