8 suosituinta metsien biodiversiteetin hoitokeinoa – Euroopan metsien luonnonhoidolla yhtenäiset tavoitteet
Metsäluonnon monimuotoisuutta turvataan suojelulla ja talousmetsien luonnonhoidolla. Luonnonhoidon tavoitteet ja keinot Euroopassa ovat yllättävän yhteneväiset: lisää kuollutta puuta, ekologisia käytäviä, luontaista uudistumista ja lintujen suojelua.
Ehkä kattavin katsaus Euroopan talousmetsien luonnonhoitoon on sveitsiläisten tutkijoiden raportti How to balance forestry and biodiversity conservation. A view across Europe, vapaasti suomennettuna Metsätalouden ja luonnon monimuotoisuuden suojelun tasapainottaminen Euroopassa.
Raportissa tutkijat korostavat kokonaiskestävyyttä. Talousmetsien luonnonhoito on tärkeää, koska se pyrkii takaamaan paitsi puuntuotannon, myös luonto- ja ilmastoystävällisen metsänhoidon. Kestävä puuntuotanto on Euroopan kestävän talouden avainala. Maanosan pitäisi tutkijoiden mukaan saavuttaa omavaraisuus metsätuotteissa.
Euroopassa on ainutlaatuista osaamista talousmetsien luonnonhoidossa. Metsäammattilaiset ovat kehittäneet lukuisia luonnonhoidon menetelmiä: luonnonläheinen (closer-to-nature) metsänhoito, esimerkiksi Plenterwald-menetelmänä tunnettu valikoiva hakkuu, säästöpuiden jättäminen, jatkuvapeitteinen metsätalous ja jäljelle jäävää puustoa säästävä hakkuu (reduced impact logging method).
Monimuotoisuutta täytyy luoda
Sveitsiläisraportin mukaan monimuotoisuutta täytyy myös luoda esimerkiksi metsätuhoilla, kuten metsäpalojen jäljittelyllä. Tällaisia menetelmiä ei tutkijoiden mukaan kuitenkaan vielä riittävästi hyväksytä sen kummemmin yhteiskunnissa kuin metsäalallakaan.
Esimerkiksi Keski-Euroopan laajat kaarnakuoriaistuhot ovat lisänneet kriittisyyttä myös tarkoituksellisesti tehtyjen metsätuhojen suhteen. Raportti kuitenkin väittää, että mielialat ovat tässä suhteessa muuttumassa.
Raportti korostaa, että vaikka metsätalouden suhteen puuntuotannon ja luonnon monimuotoisuuden välinen ristiriita edelleen hallitsee, on myös uusia ristiriitoja. Luonnon monimuotoisuuden suojelu törmää yhtä useammin esimerkiksi ilmastonsuojelun ja metsien virkistyskäytön kanssa.
Sveitsiläistutkijoiden kirja jakaa talousmetsien luonnonhoidon tavoitteet kolmeen ryhmään: tavoitteet maisematasolla sekä kuolleen puuston ja puulajien monimuotoisuuden turvaamiseksi. Näiden lisäksi kirja käsittelee metsien käytön sosiaalista kestävyyttä.
Luonnonhoidon menetelmiä vertailtiin kaikkiaan 32 kohteessa ympäri Eurooppaa. Niistä viisi on alavien maiden ja viisi vuoristoalueiden talousmetsissä. Intensiivisen metsätalouden metsissä on viisitoista kohdetta, maisemanhoitometsissä neljä ja lajistolliseen monimuotoisuuteen tähtäävissä metsissä kolme.
Kohteista kuusi on Saksassa. Ranskassa ja Sveitsissä on kolme kohdetta. Kahden kohteen maita ovat Puola, Ruotsi, Skotlanti, Itävalta ja Espanja. Tanskassa, Sloveniassa, Bulgariassa, Portugalissa, Tšekissä, Irlannissa, Slovakiassa, Italiassa, Norjassa ja Belgiassa on yksi kohde kussakin.
Tiivistimme sveitsiläisraportin perusteella Euroopan kahdeksan suosituinta metsäluonnon hoidon keinoa: säästöpuut ja kuollut puu, metsien rakenteellinen monimuotoisuus, luontainen uudistaminen, metsien kytkeytyneisyys, eri-ikäisrakenteinen metsänkasvatus, linnuston turvaaminen, puulajiston monimuotoisuuden lisääminen ja harvinaisten puiden tukeminen sekä suojelualueverkoston luominen.
Keino 1: Säästöpuut ja kuollut puu
Säästöpuiden jättäminen metsään on sveitsiläisraportin mukaan tavoitteena lähes kaikissa heidän tutkimissaan kohteissa. Säästöpuut ovat olleet myös ensimmäisiä luonnonhoidon vaatimuksia Euroopan metsäsertifioinnin järjestelmissä.
Puut ovat metsäekosysteemin tärkeimpiä kasveja. Ne pitävät yllä monimuotoista ekologista verkostoa. Jos puu viedään metsästä pois, sen mukana katoaa suuri määrä metsän eliöitä.
Siksi erityisesti suurten puiden säästäminen metsätaloustoimien yhteydessä on tärkeää. Luonnon monimuotoisuudelle erityisen tärkeitä puulajeja ei saisi kaataa lainkaan.
Puut tuottavat muille lajeille elinympäristöjä myös kuolleena. Metsien uhanalaisista lajeista merkittävä osa on riippuvaisia lahopuusta. Ne ovat uhanalaistuneet, koska kuollut puu on viety metsistä pois.
Siksi elävien puiden kuolemista pystyyn pitäisi edistää kaulaamalla, poistamalla kaarna tai muuten vahingoittamalla niitä. Tavoitteena on saada esimerkiksi pesäpaikkoja kolopesijöille. Pystyyn kuolleet ja esimerkiksi tuulen kaatamat puut pitäisi jättää metsään.
Kuolleella puulla elävä lajisto muuttuu sitä mukaa kuin puun lahoaminen etenee. Näin tällainen puu turvaa luonnon monimuotoisuutta vielä pitkään kaaduttuaankin.
Esimerkiksi Suomessa tehdään myös tekopökkelöitä katkaisemalla puun runko 3–4 metrin korkeudelta. Nämä puut jäävät latvuksineen metsään tuottamaan lahopuuta, ja niillä voi olla hyvin suuri merkitys monille metsälajeille, kuten kolopesijöille ja kovakuoriaisille.
Keino 2: Metsien rakenteellinen monimuotoisuus
Pohjoismaisessa metsätaloudessa puhutaan metsämosaiikista. Sillä tarkoitetaan metsänäkymää korkealta ilmasta – tai kartalta – katsottuna. Siinä erityyppiset kasvustot vaihtelevat vesistöjen ja kosteikkojen kesken.
Metsien rakenteellinen monimuotoisuus tarkoittaa tällaisen mosaiikin luomista. Riippuen kokonaistilanteesta monimuotoista rakennetta voi sveitsiläistutkimuksen mukaa kasvattaa myös ihmisen luomien ympäristöjen, kuten metsäteiden tai eri tavalla hakattujen metsiköiden avulla.
Keino 3: Metsän luontainen uudistaminen
Kannattavassa metsätaloudessa kaadettujen puiden tilalle pitäisi saada mahdollisimman nopeasti uudet taimet. Varmin tapa tehdä tämä on metsän viljely, eli uusien puiden kylväminen tai istuttaminen.
Luonnon monimuotoisuuden kannalta tämä ei kuitenkaan aina ole paras ratkaisu. Viljellyt puut saattavat muuttaa metsän geeniperimää eivätkä ne välttämättä selviä niin hyvin kuin luontaiset taimet, jos metsää kohtaavat esimerkiksi luonnontuhot.
Toisaalta viljelytaimet tuottavat jalostuksen ansiosta nopeammin parempaa puuraaka-ainetta kuin luontaiset puut.
Varsinkin valoa kestävien puulajien luontainen uudistuminen on usein ihmistoimia tehokkaampaa. Esimerkiksi Suomesta tiedetään, että huolimatta intensiivisistä metsänviljelytoimista yli neljä viidestä puusta on kaikkialla maan metsissä luontaisesti syntyneitä.
Keino 4: Metsien kytkeytyneisyys
Arvokkaiden metsäalueiden suojelu on tärkeää, mutta se voi menettää tehoaan, jos suojelualueet eivät ole yhteydessä toisiinsa. Jokaisella suojelualueella voi olla samoja uhanalaisten lajien esiintymiä, mutta jos esiintymä on pieni eikä se ole yhteydessä toisiin, lajin geneettinen perimä heikkenee pikkuhiljaa.
Lopulta laji katoaa, suojelutoimista huolimatta.
Siksi suojelualueiden väliin pitäisi luoda niin sanottuja ekologisia käytäviä. Sveitsiläisraportin mukaan hyviä keinoja ovat pienten metsäalueiden tai harvinaisten elinympäristöjen suojelu uhanalaisten esiintymien väliltä ja esimerkiksi se, että arvokkaimpia puita säästetään suojelualueiden välisiin metsiin.
Metsien pirstoutumisen aiheuttamia ongelmia voi ratkoa myös siirtoistutuksilla. Esimerkiksi Suomessa kokeillaan uhanalaisten kääpien siirtoistutuksia alueille, jossa niitä ei ole mutta jossa ne voisivat hyvinkin selvitä .
Euroopan yhtenäisimmät metsät vuonna 2018 – kymmenen kärki
Keino 5: Eri-ikäisrakenteinen metsänkasvatus
Eri-ikäisrakenteisella metsänkasvatuksella tarkoitetaan sitä, että metsikössä kasvaa kaikenikäisiä puita. Tällainen metsikkö saadaan aikaan, kun metsän puita korjataan valikoiden niin että puuston ikärakenne säilyy.
Toinen menetelmä on pyrkiä tasaikäiseen metsään, jossa puusto on samanikäistä. Tällaisessa metsikössä puunkorjuu tehostuu, kun metsästä voidaan yhdellä kertaa korjata suuri määrä samanikäisiä ja -kokoisia puita pois eikä jäljelle jäävää puustoa tarvitse suojata hakkuuvaurioilta.
Täysin samanikäiseen puustorakenteeseen ei kuitenkaan pyritä enää edes avohakkuumetsätaloudessa, vaan ainakin luontainen taimikko pyritään turvaamaan.
Keino 6: Linnuston turvaaminen
Lintulajien elinvoiman edistäminen on hyvin laajalle levinnyt tavoite Euroopan metsien luonnonhoidossa. Kaikkiaan 25 sveitsiläistutkimuksen kohteista haluaa edistää lintulajien elinvoimaa, kun taas petoeläimiä halutaan tukea vai 11 tapauksessa ja kasveja syöviä eläimiä kymmenessä.
Keino 7: Puulajiston monimuotoisuuden lisääminen ja harvinaisten puiden tukeminen
Metsässä puut ovat kenties tärkeimpiä lajeja. Jokaisella puulajilla on omat seuralaislajinsa. Siksi alkuperäisten puulajien turvaaminen on tärkeää.
Puut, niin kuin muutkin eliölajit, saattavat olla uhanalaisia monesta syystä eikä uhkatekijä aina ole ihmisen aikaansaannosta. Lajit voivat olla myös luontaisesti harvinaisia.
Puustolajiston monimuotoisuutta tuetaan istuttamalla, kylvämällä ja suosimalla lajeja, jotka ovat harvinaisia luonnostaan tai ihmisen toimien seurauksena. Ihmistoimista puulajistoa saattavat uhanalaiseksi ainakin metsien yleinen hupeneminen ja metsätalous, joka suosii tiettyjä puita – joista jotkut saattavat olla jopa vierasperäisiä.
Jotta puiden geneettisen perimän vaihtelu turvataan, viljeltäviä taimia tai siemeniä pitäisi etsiä laajalta alueelta.
Sveitsiläisraportti mainitsee suosittavina puusukuina tammen, pihlajan, jalavan ja lepän sukuiset puulajit. Suomalaisesta tällainen suojeltavien puiden lista saattaa kuulostaa kummalliselta, sillä meillä uhanalaisia puulajeja ei ole ainuttakaan.
Keino 8: Suojelualueverkoston luominen
Metsiensuojelun tehokkuutta lisää huomattavasti, jos eri suojelukohteet pystytään rakentamaan suojelualueiden verkostoksi, joiden välille vielä saadaan luotua ekologisia käytäviä siten kuin tavoite metsien kytkeytyneisyydestä edellyttää.
Ainakin maisematason kokoon yltäville suojelualueille pystytään myös luomaan luonnon kiertokulkuun liittyvää dynamiikkaa paremmin kuin pieniin luonnonhoitokohteisiin. Tämä on tietenkin hankalaa sellaisissa maissa, joissa metsiä on hyvin vähän.
