Kun metsiä hakataan, pieneneekö metsien hiilinielu?
Ei välttämättä. Asia riippuu siitä, miten hakkuut on suunniteltu, kuinka laajoja alueita tarkastellaan ja mikä on tarkastelun aikaväli.
Esimerkiksi Suomesta tiedetään, että viimeistään 1800-luvun alusta alkaen metsien hakkuut johtivat metsien puuston ja muun biomassan eli hiilivaraston, ja biomassan kasvun eli hiilinielun, rajuun vähenemiseen. Tilanne jatkui, kunnes metsänhoitoon alettiin kiinnittää huomiota 1800-luvun loppupuolella.
Tämän seurauksena metsien puuston määrän väheneminen loppui. Puuston ja sen kasvunkin määrä säilyi jokseenkin ennallaan 1950-luvulle asti. Viime sotien jälkeen käyttöön otetun avohakkuumetsätalouden ja intensiivisen metsänhoidon ansiosta puuston määrä ja kasvu kääntyivät nousuun.
1950-luvun alussa Suomen metsissä oli puuta noin 1500 miljoonaa kuutiometriä, nyt 2500. Samana aikana metsistä on poistettu teollisuuden käyttöön 3400 kuutiometriä puuta. Runkopuun vuotuinen kasvu on samaan aikaan yli kaksinkertaistunut. Voidaan olettaa, että metsien muun biomassan määrä on seurannut samaa trendiä.
Hakkuupinta-alat eivät ole kasvaneet. Hakatun puun määrä on kuitenkin kasvanut. Se selittyy sillä, että jokaisella hakattavalla hehtaarilla on runsaasti enemmän puuta kuin aiemmin.
Valtaosa tästä kasvusta selittyy metsänhoidolla, jonka oleellinen osa ovat hakkuut. Iso merkitys on myös esimerkiksi ilmaston lämpenemisellä.
Jos ajatellaan tulevaisuuden hakkuita, lyhyellä aikavälillä hakkuiden kasvattaminen johtaisi pienempään hiilinieluun verrattuna siihen, että hakkuita ei kasvatettaisi. Pidemmällä aikavälillä ilmastohyöty kuitenkin menetettäisiin, koska pienemmät hakkuut johtaisivat metsien nopeampaan ikääntymiseen, jolloin niiden keskimääräinen kasvu ja hiilinielu vähenisi.
Metsien vanheneminen johtaisi myös kasvaviin metsätuhoihin, kuten metsäpaloihin, myrskytuhoihin sekä hyönteis- ja sienituhoihin. Tällaisen tuhon tullessa metsän hiilivarasto katoaa nopeasti ilmakehään ja saavutettu ilmastohyöty menetetään.
