Valtio kannustaa jälleen lisäsuojeluun – nyt satavuotiaan Suomen kunniaksi

27.10.2016 / Artikkeli
Kolin syksyinen kansallismaisema. Kuva: Annamari Heikkinen
Yksi Suomen kuuluisimmista suojelluista kansallismaisemista, näkymä Kolilta syksyisessä hämärässä. Kuva: Annamari Heikkinen

Suomi 100 -kampanja kannustaa metsänomistajia suojeluun. Valtio lupaa tulla vastaavalla panoksella mukaan.

Valtio haluaa Suomen satavuotisjuhlien kunniaksi lisätä ennestäänkin suurta metsiensuojelun osuuttaan. Juhlavuoden 2017 kunniaksi metsänomistajia kannustetaan vapaaehtoiseen suojeluun.

Valtio lupaa vastaavaa lisäpanostusta suojeluun. Suojeltava alue voi olla metsää tai suota.

Kampanja koskee kaikkia yksityisiä maanomistajia, myös yrityksiä. Korvausta suojelusta ei makseta.

Kampanja on kertaluonteinen ja toteutetaan vuoden 2017 aikana. Sen tavoitteena on saada jokaiseen maakuntaan vähintään sata hehtaaria maanomistajan omistukseen jääviä, pysyvästi suojeltuja metsä- tai suoalueita.

Kun maakuntia on 18, tavoiteala on 1800 hehtaaria. Neliön muotoisena tällaisen alan sivun pituus olisi runsas 4200 metriä.

Kampanja syntyi ministerin pyöreässä pöydässä

Hanke on yksi tulos maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen tammikuussa 2016 käynnistämistä metsäalan ja sen sidosryhmien pyöreän pöydän keskusteluista. Niissä on haettu yhteistä näkemystä, uusia keinoja ja tekoja, joilla voidaan turvata metsäluonnon monimuotoisuutta tilanteessa, jossa tavoitellaan myös hakkuiden lisäämistä.

Kampanjan toteuttamisesta on sovittu pyöreän pöydän yhteydessä yhteistyössä valtion, yksityisten tahojen sekä järjestöjen kesken.

Yksityiskohtaista tietoa kampanjasta sekä yksityisten maanomistajien ja perhemetsänomistajien mahdollisuudesta osallistua suojeluun kerrotaan lisää vielä tänä vuonna.


Pyöreän pöydän keskusteluista forest.fi:ssä

Tutkijat: Hakkuita voidaan lisätä kestävästi – luonnonhoito on tarpeen


 

Hannes Mäntyranta

Kirjoita kommentti