Tunnustaako EU puupohjaiset vaatteet ympäristöystävällisiksi? Metsä Springillä toive EU:lle

Metsä Group jatkaa selvitystä puupohjaisen tekstiilikuidun teolliseksi tuottamiseksi. Kuuraan on panostettu jo kymmeniä miljoonia euroja.
Metsä Groupin mielestä EU:n valmisteleman ekosuunnitteluasetuksen tulisi kannustaa uusiutuvasta raaka-aineesta valmistettua tekstiilikuidun tuotantoa.
”Euroopan unionin päättäjien tulisi tunnistaa, että myös uusiutuvasta raaka-aineesta voidaan tehdä ekologisia tuotteita, eikä pelkästään kierrätysmateriaalista”, sanoo puupohjaista Kuura-tekstiiliä valmistavan Metsä Springin toimitusjohtaja Niklas von Weymarn Forest.fi:lle.
Metsä Spring on osa Metsä Groupia.
Euroopan unionin päättäjien tulisi tunnistaa, että myös uusiutuvasta raaka-aineesta voidaan tehdä ekologisia tuotteita, eikä pelkästään kierrätysmateriaalista.
Ekosuunnitteluasetus tuli voimaan heinäkuussa 2024. Nyt EU valmistelee tuoteryhmäkohtaisia ekosuunnittelukriteerejä ja -vaatimuksia muun muassa tekstiileille.
EU:n parlamentti on toivonut strategiassa, että vuonna 2030 kaikki EU:n alueella myytävät tekstiilit olisi valmistettu suurelta osin kierrätyskuidusta. Vaatimuksia EU:ssa myytäville tuotteille on luvassa aikaisintaan vuonna 2027.
Kuura-tehtaan esisuunnittelu käynnistetty
EU:n ympärisösääntely kiinnostaa Metsä Springiä. Yhtiö tiedotti helmikuun lopussa aloittavansa ensimmäisen kaupallisen, havusellua käyttävän tekstiilikuitutehtaan esisuunnittelun. Tekstiilin raaka-aineeseen, havuselluun käytetään vastuullisesti hoidetuissa metsissä kasvanutta kuusta ja mäntyä.
”Suurin huoli EU:hun liittyen on kierrätysmateriaalin käytön korostaminen, jolloin metsästä saatu uusiutuva raaka-aine ei pääse mukaan kriteeristöön. Yritämme liputtaa heille, että katsokaan nyt tätäkin näkökulmaa”, von Weymarn toteaa.

Von Weymarn muistuttaa, että tällä hetkellä vain sadasosa, yksi prosentti, käytetyistä vaatteista kiertää uusiksi vaatteiksi.
”Jos kierrätysmateriaalin käyttö määritellään ainoaksi ekologiseksi vaihtoehdoksi, se ei ole realistista. Silloin melkein kaikki vaatteet jäävät ilman (ympäristöystävällisyyteen liittyviä) pisteitä”, von Weymarn sanoo.
Vaatteiden ja teknisten tekstiileiden valmistukseen soveltuva Kuura-kuitu syntyy ilman fossiilisia polttoaineita.
Polyesteristä irtoaa mikromuovia
Yhtiön mukaan Kuuran ilmastoa lämmittävä vaikutus on merkittävästi pienempi kuin esimerkiksi puuvillan. Von Weymarn muistuttaa, että Kuura-tekstiili hajoaa luonnossa.
”Kun polyesteritekstiilejä pesee ja kuivaa, etenkin koneellisesti, niistä irtoaa mikromuoveja, joista osa päätyy luontoon ja aina ihmiskehoon asti. Nämä hajoavat hyvin, hyvin hitaasti. Kuura-kuidusta luontoon mahdollisesti päätyvät pienpartikkelit hajoavat kokonaan luonnon omien prosessien avulla.”
Kun polyesteritekstiilejä pesee ja kuivaa, etenkin koneellisesti, niistä irtoaa mikromuoveja, joista osa päätyy luontoon ja aina ihmiskehoon asti. Nämä hajoavat hyvin, hyvin hitaasti. Kuura-kuidusta luontoon mahdollisesti päätyvät pienpartikkelit hajoavat kokonaan luonnon omien prosessien avulla.
Euroopan parlamentin mukaan synteettisten materiaalien peseminen on kerryttänyt valtameriin jo yli 14 miljoonaa tonnia mikromuovia.
EU:n uusia ympäristövaatimuksia von Weymarn pitää sinänsä Kuura-tekstiilin kannalta hyvänä asiana, jos ympäristökriteerit arvioidaan standardoidusti.
”Silloinhan me pärjäämme”, von Weymarn sanoo.
Kuuraan panostettu jo 50 miljoonan euroa
Metsä Group on kehittänyt puupohjaista tekstiilikuitua jo vuosia. Ensimmäinen koetehdas avattiin Äänekoskelle 2020, ja rahaa on kulunut hankkeeseen jo 50 miljoonaa euroa. Esiselvityksen odotetaan valmistuvan kesällä 2026 ja tehdas käynnistyisi aikaisintaan vuonna 2029. Tehdas perustetaan joko Kemiin tai Äänekoskelle
Yhtiö tähtää tuotteellaan tekstiilikuitujen globaalisti kasvaville markkinoille, joista kaksi kolmasosaa koostuu öljypohjaisista kuiduista. Jos liiketoiminta osoittautuu kannattavaksi, sitä kasvatetaan tulevaisuudessa, von Weymarn lupaa.
Tekstiiliteollisuuden ympäristöhaittojen suitsimista tarvitaan. Maailmassa poltetaan tai hylätään joka sekunti yksi rekka-autollinen vaatteita.
Muotiteollisuus vastaa 8–10 prosentista maapallon hiilidioksidipäästöistä. Se on enemmän kuin kansainvälinen lentoliikenne ja merirahdin kuljettaminen tuottavat yhteensä.
Selluloosapohjaisia tekstiilejä kehittävät Metsä Springin lisäksi muun muassa suomalainen pörssiyhtiö Spinnova.
Spinnova lupaa hiilidioksidipäästöjen putoavan noin kolme neljännestä (74 prosenttia) ja veden käytön lähes kokonaan (98 prosenttia) verrattuna perinteiseen tekstiiliteollisuuteen.