Näiden 7 EU-esityksen pelätään vesittävän kansallisen metsäpolitiikan – edunvalvonta keskittyy torjumaan ylilyönnit
”Jos komission viime vuosien esitykset olisi hyväksytty tai hyväksytään sellaisenaan, kansalliselle metsäpolitiikalle jäisi hyvin vähän tilaa ja sen tilalle tulisi unionin ympäristöpolitiikka”, sanoo MTK:n metsäjohtaja Marko Mäki-Hakola.
Metsäpolitiikka kuuluu Euroopan unionissa kansalliseen päätösvaltaan, mutta esimerkiksi ilmasto-, maatalous- ja ympäristöpolitiikan kautta unionilla on yhä vahvempi ote metsien käyttöön. Forest.fi kävi MTK:n metsäjohtajan Marko Mäki-Hakolan kanssa läpi seitsemän esimerkkiä siitä, miten unioni vaikuttaa metsäpolitiikkaan.
Mäki-Hakolan mukaan komission hankkeita leimaa pyrkimys parantaa kaikki asiat yhdellä kertaa ja sen unohtaminen, että yhden tavoitteen edistäminen saattaa heikentää muita.
”Biodiversiteetin parantaminen saattaa aiheuttaa kasvu- eli hiilinielutappioita. Komission on myös mahdotonta ymmärtää, että samat säännöt kaikissa unionin jäsenmaissa tuottavat niissä aivan erilaisia vaikutuksia”, Mäki-Hakola sanoo.
1. ”Elinkeinostrategia muuttuikin suojelustrategiaksi”
Mäki-Hakola aloittaa EU-esitysten läpikäymisen vuonna 2021 hyväksytystä unionin metsästrategiasta. Se on järjestyksessään kolmas ja Mäki-Hakolan mukaan sinänsä tarpeellinen.
”Myös me MTK:ssa halusimme uuden strategian, mutta tasapainoisen, elinkeinoja ymmärtävän strategian. Sen sijaan saimme suojelustrategian”, Mäki-Hakola sanoo.
”Elinkeinostrategiassa käsiteltäisiin esimerkiksi metsien kasvua, hoitoa ja käyttötarkoituksia, kuten fossiilisten raaka-aineiden korvaamista ja ilmastonmuutoksen torjuntaa, alue- ja kansantalouksien hyvinvointia ja unionin omavaraisuutta – ympäristö luonnollisesti huomioiden”, Mäki-Hakola luettelee.
Metsästrategian ensimmäisen version sisältö oli Mäki-Hakolalle yllätys muun muassa siksi, että se edisti selvästi yhteistä metsäpolitiikkaa, vaikka sekä neuvosto että parlamentti olivat vain muutamia viikkoja aiemmin korostaneet, ettei se kuulu unionin toimivaltaan.
Esitystä puolustettiin sillä, että se on vain strategia, eikä siis sitova. Sen tarkoitus oli ja on kuitenkin ohjata metsäasioiden valmistelua unionissa.
”Niinpä siihen viitataan jatkuvasti”, Mäki-Hakola sanoo.
2. ”Taksonomia – kummallista valmistelua”
Kestävän rahoituksen luokituksella, EU-kielellä taksonomialla, unioni pyrkii tukemaan ilmaston ja ympäristön kannalta hyödyllisten hankkeiden rahoitusta. Mäki-Hakolan mielestä tavoite on hyvä.
Taksonomia ei ole kieltämässä minkään hankkeen rahoitusta, vaan se pyrkii siihen, että hyvien hankkeiden rahoituksella olisi paremmat ehdot. Jos metsäteollisuus haluaa taksonomian mukaista rahoitusta, sen on osoitettava, että se ostaa puuta vain taksonomian ehtojen mukaan hoidetusta metsästä.
”Metsien osalta taksonomian ehtojen toteutus jää siis metsänomistajalle, joka ei kuitenkaan taksonomiarahoitusta saa eikä muutenkaan hyödy hankkeesta kuin korkeintaan välillisesti. Työ ja kulut jäävät metsänomistajalle”, Mäki-Hakola sanoo.
Taksonomian ilmastokriteerit saatiin valmiiksi vuonna 2021. Mäki-Hakolan mukaan niiden kanssa voidaan elää. Sen sijaan luontokriteerit, joita valmistelleen työryhmän esitys julkistettiin marraskuun lopussa, vaikuttavat tässä vaiheessa MTK:n kannalta mahdottomilta.
Komissio on asettanut taksonomialle kolme ehtoa: tiedepohjaisuus, käyttökelpoisuus ja poliittinen hyväksyntä. Uusimmassa esityksessä mikään näistä ei Mäki-Hakolan mukaan täyty.
Esityksen mukaan taksonomian ehdot täyttävästä metsästä pitäisi jättää 20 prosenttia talouskäytön ulkopuolelle. Avohakkuun koko rajoitettaisiin havumetsissä kolmeen ja lehtimetsissä yhteen hehtaariin. Hakkuiden väliin tulisi jättää sadan metrin käsittelemätön alue 40 vuodeksi. Lahopuuta tulisi tuottaa lehti- ja sekametsiin 30 ja havumetsiin 20 kuutiota hehtaaria kohti, kun luvut nyt ovat alle viiden. Hakkuualueen maaperästä 90 prosenttia pitäisi jättää koskematta.
3. ”Biodiversiteettistrategian kanssa voi elää”
Myöskään biodiversiteettistrategia ei olisi sitova. Esityksen mukaan jokaisen jäsenmaan on suojeltava tiukasti ja lakisääteisesti kymmenen prosenttia maa- ja vesialastaan ja sen lisäksi 20 prosenttia löyhemmin ja mahdollisesti sopimuksenvaraisesti.
”Suomelle tämä ei sinällään ole ongelma, ellei Suomessa sitten jostain syystä päätetä ylittää unionin vaatimuksia, niin kuin Luontopaneeli on esittänyt. Tiukan suojelun vaatimuksen täytämme jo nyt ja löysän osalta on menossa arvio, että paljonko sitä on”, sanoo Mäki-Hakola.
Jäsenmaat tekevät asiassa komissiolle omat sitoumuksensa. Suomessa päätös menee ensi kevään eduskuntavaalien takia todennäköisesti seuraavalle hallitukselle.
”Meidän on hyvä pitää päätöstyökalut kansallisissa käsissä ja muistaa, että luontoa suojellaan luonnon, ei unionin takia”, sanoo Mäki-Hakola.
4. ”Ennallistamisasetus menee metsänhoidon puolelle”
Komission esitys ennallistamisasetukseksi on Mäki-Hakolan mukaan täynnä ongelmia ja tulkinnanvaraisia vaatimuksia.
Kiivasta keskustelua herättänyt asetus koskee kaikkea luontoa. Metsien suhteen se vaatii ennallistamistoimia unionin luontodirektiivissä mainituilla luontotyypeillä. 30 prosenttia heikentyneen luontotyypin pinta-alasta pitäisi palauttaa lähemmäs luonnontilaa.
Osuus nousisi ajan kanssa niin, että lopulta ennallistamistoimet kattaisivat valtaosan Natura-luontotyyppien pinta-alasta. Näitä luontotyyppejä ovat esimerkiksi pohjoiset luonnonmetsät, lehdot, harjumetsät ja suot.
Lisäksi luontotyyppejä pitäisi palauttaa vastaamaan sitä pinta-alaa, mikä niillä oli 1950-luvun alussa, siis myös Natura-ohjelman ulkopuolella.
”Miksi vaatimuksia pitää asettaa kaikille metsille? Miksi ei riitä, että pysytään Natura-alueilla? Unioni menee tässä selvästi metsänhoidon puolelle, mikä ei sille kuulu”, sanoo Mäki-Hakola.
Komissiossa on myös arvioitu hankkeen kustannuksia ja hyötyjä jäsenmaille. Hyötyarviota Mäki-Hakola kutsuu pyramidihuijaukseksi, joka perustuu esimerkiksi matkailuarvon oletettuun kasvuun. Arviot ovat peräisin maksuhalukkuustutkimuksista maissa, joissa jokamiehenoikeus ei ole voimassa.
”Paljonko kukaan kuvittelee löytyvän maksavia matkailijoita ennallistetulle suolle”, kysyy Mäki-Hakola.
5. Energiadirektiivi vaarantaisi Suomen energiapolitiikan
Uusiutuvan energian direktiivi määrittelee sitä, milloin metsästä saatava, polttoon menevä biomassa voidaan laskea uusiutuvan energian kiintiöön. Se ei siis kiellä puun polttamista, mutta se määrittelee, mikä puu voidaan laskea kansalliseen uusiutuvan energian kiintiöön, jolle unioni on asettanut tavoitteet.
Nykyesityksen mukaan suoraan metsästä tuleva puu ei täyttäisi kestävyyden kriteeriä, joten sitä ei voisi laskea kansalliseen kiintiöön. Toisaalta metsäteollisuuden sivutuotepuu täyttäisi kriteerit. Tällä tavoitellaan sitä, että puu jalostettaisiin mahdollisimman pitkälle ja pitkäikäisiksi tuotteiksi ja käytettäisiin vasta viimesijaisesti energiaksi.
”Tavoite on kaunis, mutta tosiasia on, että kun puu kaadetaan, joillekin puusta saataville ainesosille ei ole muuta käyttöä kuin poltto. Mutta silloinkin ne korvaavat fossiilisia raaka-aineita”, sanoo Mäki-Hakola.
Jos muuta käyttöä on, ainesosa väistämättä menee tähän muuhun käyttöön.
”Yksinkertaisesti siksi, että kaikki muu käyttö tuottaa polttoa paremmin, eli tällaisessa tuotannossa puusta voidaan maksaa enemmän”, sanoo Mäki-Hakola.
Suomen uusiutuvan energian politiikka on suunniteltu tähänastisten EU-säädösten mukaan ja metsäbiomassalla on siinä merkittävä osa. Jos direktiivi hyväksytään tällaisena, politiikalta putoaa pohja.
6. ”Lulucf:stä syntyi kohtuullinen sopu”
Lulucf tarkoittaa sitä, miten maankäytön (Land Use), maankäytön muutoksen (Land Use Change) ja metsänhoidon (Forestry) nielut ja päästöt otetaan huomioon unionin ilmastotavoitteissa. Tästä on vastikään saavutettu sopu, jota Mäki-Hakola luonnehtii sanoilla ”kohtuullinen, mutta vääntö oli kova”.
Metsien osalta eniten ihmetystä on herättänyt laskennallinen vertailutaso, johon todellista nielua verrataan. Ajatuksena on, että jos metsien normaalikäyttö on tuottanut nielun, kansainvälisessä vertailussa hyväksyttäisiin vain tätä suurempi nielu. Hyväksyttävälle nielulle on myös asetettu maksimiarvo.
Jos jäsenmaan nielu menee laskennan kannalta liian pieneksi, se voi hyödyntää joustoa. Jos nielu menee joustovaraakin pienemmäksi, se katsotaan päästöksi. Jos metsä kuitenkin katsotaan nieluksi, voidaan sillä ilmastolaskelmissa, tietyissä rajoissa, kompensoida jossakin toisaalla syntyvää päästöä.
Mäki-Hakolan mielestä nieluun tuijottaminen voi olla ilmastolle jopa turmiollista. Nielut ovat monista eri syistä epävarmoja, kun taas päästövähennykset perustuvat uuteen teknologiaan ja uusiin toimintatapoihin, minkä johdosta ne useimmiten ovat pysyviä.
”Mitä metsiin tulee, tärkeämpää olisi huolehtia fossiilisten raaka-aineiden korvaamisesta uusiutuvalla puulla ja metsien kasvusta, jotta tätä uusiutuvaa puuta tulisi mahdollisimman paljon”, arvioi Mäki-Hakola.
7. Metsäkatoasetusta olisi mahdoton toteuttaa
Metsäkatoasetuksen tavoite on Mäki-Hakolan mukaan hyvä. Sen tarkoitus on, että unionissa kaupan oleva tuote ei aiheuta metsäkatoa sen kummemmin unionin ulko- kuin sisäpuolellakaan.
”Mutta sitten meneekin överiksi”, sanoo Mäki-Hakola.
Suomessa metsätalous ei aiheuta metsäkatoa, koska laki vaatii taimikon perustamista hakkuun jälkeen. Mutta asetusesitys vaatii enemmän: sen mukaan jokaisen metsätuotteen, vaikkapa vessapaperirullan, osalta pitää pystyä osoittamaan, että siinä metsikössä, missä rullaan käytetty puu on kaadettu, ei ole ollut metsäkatoa.
Tämä on mahdotonta. Eri metsiköistä tulevat puut ja niistä tehdyt laudat, hakkeet ja muut välituotteet sekoittuvat teollisuusprosessissa toisiinsa niin, että yhdessä tuotteessa olevan puun alkuperää ei voi selvittää.
