Metsätieverkosto on elintärkeä puuhuollon toimivuudelle. Suuri osa teistä on peruskunnostuksen tarpeessa, mutta työ jää pitkälti tekemättä. Tienpitoon saatava valtion tuki ei houkuttele tarpeeksi. forest.fi selvitti, millaisilla toimilla tiekunnat saataisiin pitämään metsätiet hyvässä kunnossa.
Kotimaisen raakapuun käyttö on ollut useamman vuoden selvässä kasvussa ja sen odotetaan kasvavan lähivuosina edelleen suunniteltujen metsäteollisuusinvestointien myötä. Tämän vuoksi toimivien liikenneyhteyksien varmistamisella on erityisen kiire.
Toimiva puuhuolto metsästä tehtaille perustuu kattavan yksityistieverkoston varaan. Hyvä metsätie tehostaa myös metsänhoitotoimia. Yksityisteitä maassamme on 365 000 kilometriä, näistä 125 000 kilometriä on metsäteitä.
Metsätieverkostomme on rakennettu pääosin 1970- ja 1980-luvuilla. Tien käyttöiän sanotaan olevan säännöllisellä kunnossapidolla noin 20–30 vuotta, jonka jälkeen se on perusparannuksen tarpeessa. Jos vuosittainen huolto jää tekemättä, tulee kunnostustarve huomattavasti nopeammin.
Korjausvelka kasvaa vuosi vuodelta
”Vuosittainen perusparannustarve on 3 500–4 000 kilometriä. Työtä on viime vuosina tehty alle 1 500 kilometriä. Näin ollen joka vuosi on tullut vähintään 2 000 kilometrin verran korjausvelkaa”, laskee metsäteiden johtava asiantuntija Mika Nousiainen Suomen metsäkeskuksesta.
”Vuosittaiset työmäärät ovat laskeneet vuodesta 2015, ja siihen suurena syynä on toimintatavan radikaali muuttuminen muutama vuosi sitten. Aiemmin Metsäkeskus vastasi suurimmasta osasta tienkunnostuksia. Nyt kaikki tiehankkeet tehdään markkinavetoisesti. Tekijät ovat valitettavan vähissä”, Nousiainen jatkaa.
Metsätien perusparannuksen keskimääräinen kustannus on 15 000 euroa kilometriltä. Valtion maksamaa kestävän metsätalouden rahoitustukelakia on mahdollista saada tien perusparannukseen 50 prosenttia, pohjoisessa Suomessa jopa 60 prosenttia kokonaiskustannuksista. Nousiainen laskee, että metsäverovähennyksen jälkeen tienkunnostuksen kustannuksista 28–35 prosenttia jää tukikelpoisen tieosakkaan maksettavaksi.
Rahoituslain perusteella maksetun tuen edellytyksenä on muun muassa, että metsätalouden kuljetusten osuus on yli 30 prosenttia tien käytöstä. Tiestä pitää myös tehdä riittävän kantava nykyaikaisia puutavara-autoja varten.
Tiekunnat päättävät tien kunnosta
Valtion budjetoima vuosittainen määräraha yksityisteiden perusparannuksien tukemiseen on tällä hetkellä noin seitsemän miljoonaa euroa ja uusien teiden rakentamiseen noin puoli miljoonaa euroa. Viime vuonna tukea rahoitusta maksettiin toteutuneille tiehankkeille 4,3 miljoonan euron verran.
”Valtion tuki on hyvällä tasolla. Hankkeita ei vain tule tarpeeksi sisään. Kunnostuksia hidastava tekijä voi olla myös päätöksenteossa. Valtaosa metsä- ja muista yksityisteistä on tiekuntien hallinnoimia. Tiekunnassa päätökset tehdään enemmistöpäätöksinä tieyksiköiden perusteella, joten usein ei löydy tarpeeksi halukkuutta kunnostustoimiin”, Nousiainen kertoo.
Puutteita on havaittu olevan myös tienpitäjän taidoissa ja aktiivisuudessa. Esimerkiksi teiden säännöllinen kunnossapito ontuu. Tien vuosittaiseen huoltoon kuuluu lanausta, sorastusta, vesakon ja reunapuuston poistoa sekä ojien ja ojarumpujen auki pitämistä. Kelirikkoaikana on huolehdittava painorajoituksista ja tarvittaessa on tehtävä tien pinnan tai rungon korjauksia. Jos tien rakentamiseen tai kunnostukseen on saatu valtion tukea, on tienpitäjällä kymmenen vuoden ajan kunnossapitovelvoite.
Metsätien kunnossapitoon ja korjaustarpeiden määrittämiseen on vapaasti käytettävissä Tapion laatima työkalupakki. Toimintamallin avulla tiekunnan edustaja tai metsänomistaja voi itse tehdä kuntoinventoinnin ja sen jälkeen pyytää tarvittavasta urakoinnista kustannusarvion.
Aiempaa isompaa kalustoa liikkeellä
Teiden perusparannustarvetta jouduttaa myös puutavara- ja hakeautojen järeytyminen. Täysperävaunullisen rekan kokonaispaino on kasvanut 48 tonnista 76 tonniin. Myös rekkojen pituus on kasvanut 25 metriin.
Puurekan kuljettajalle huonokuntoiset tiet ovat arkipäivää. Tien kantavuus on selvitettävä etukäteen, tieto tulee joko kysymällä kuljetuksen toimeksiantajalta tai käymällä itse paikan päällä. Ongelmia tulee usein auton kääntämisessä.
”Pahimpia paikkoja nykykalustolle ovat kääntöpaikat, tiukat risteykset ja hankalat mutkat. Paikkatuntemus on tärkeää, jotta tietää, milloin millekin tielle voi mennä puita hakemaan”, kertoo puutavara-autoa Ylä-Savossa kuljettava Teemu Koistinen.
”Puutavararekka on sinällään joustava peli ja kääntyy pakkoraossa pienemmässäkin paikassa. Sen sijaan hakekuljetusten kanssa on vielä enemmän ongelmia. Niille vanhat kääntöpaikat ovat auttamattaomasti liian pieniä”, Nousiainen jatkaa.
Puulogistiikkaa haastaa myös jokakeväinen ja -syksyinen kelirikkojakso. Kelirikko kestää parista viikosta jopa pariin kuukauteen.
”Kelirikkokaudet ovat viime vuosina pidentyneet. Kevään kelirikko on yleensä haasteellisempi. Viime vuosina on kuitenkin koettu pahoja syksyn kelirikkoja. Vettä sataa, lämpötila pysyy plussan puolella eikä maa roudi. Tällöin tiet eivät kestä raskasta kalustoa ja puut jäävät varastolle. Hyvin peruskorjatut tiet kestävät paremmin myös poikkeuksellisen sateisina aikoina”, Nousiainen kertoo.
Koistisen mukaan tänä keväänä Pohjois-Savossa kelirikkojakso jäi harvinaisen lyhyeksi.
”Hyvin usein tie saadaan pysymään ajettavassa kunnossa pienillä kunnostustöillä. Ojien perkaus on tärkeä huoltotoimi. Kun vesi liikkuu, niin runko pysyy kuivana. Toinen on kunnollinen sorastus, jolla estetään tien pinnan liejuuntuminen sateisellakin kelillä”, Koistinen muistuttaa.
Kantavuusmittauksilla täsmätietoa tienpitoon
Metsäkeskus teki viime vuonna metsäteiden kantavuusmittauksia 120 kilometrillä. Mittauksia tehtiin eri puolilla Suomea päättymävissä oleville teiden kunnostushankkeille. Lopputulemana oli, että kantavuudessa on parantamisen varaa etenkin routivilla mailla eli metsäteillä, joilla on hienojakoisia maalajeja.
”Mittauksilla saadaan selville kantavuudeltaan heikoimmat kohdat. Tieto voidaan hyödyntää päällysrakenteiden määrässä ja kohdentamisessa. Toisin sanoen mursketta ajetaan kohtiin, missä sille on tarvetta. Tien kantavuuden mittauksella voidaan saada aikaan suuret säästöt ja samalla työn laadun paraneminen”, sanoo Mika Nousiainen.
Nousiainen arvioi, että kantavuusmittauksen kustannus on noin prosentin luokkaa tiehankkeen kustannuksiesta. Päällysrakenteet eli erilaiset murskeet puolestaan ahmaisevat helposti yli puolet kokonaiskustannuksista. Tiehankkeen suunnittelu ja toteuttaminen kannattaa tehdä aina perusteellisesti.
Tärkein toimenpide tienpidossa on tierungon kuivatus. Huolellisesti tehdyt runkotyöt ja tierungon kunnollinen kuivatus tuovat säästöjä murskeen määrässä. Nousiainen mainitsee esimerkkejä, joissa päällysrakennemääriä on voitu pudottaa saatu pudotettua jopa 70 prosenttilla, kun kuivatus on ensin laitettu kuntoon.
Koulutusta ja tiedotusta tarvitaan lisää
Puunostajat varautuvat kelirikkokauteen kuljettamalla puuta terminaalivarastoihin hyvän sään aikana. Näin tuotantolaitokset saadaan pyörimään läpi vuoden. Hyvän leimikon perässä ostajat ovat myös joskus valmiita ajamaan mursketta metsätielle, jotta puut saadaan kuljetettua pois.
”Puuhuollossa tie on usein kriittinen tekijä. Puunkorjuussa on nykyisin käytössä korjuukelpoisuuskartta, joka kertoo maaston kantavuudesta eli milloin puunkorjuu on alueella mahdollista. Puutavara saadaan metsätien varteen, mutta kaukokuljetuksen kanssa tulee ongelmia”, Nousiainen kertoo.
Nousiaisen mukaan tilannetta auttaisi sähköinen järjestelmä, josta näkyisivät ainakin keskeisten yksityisteiden kantavuustiedot ja yhteyshenkilö, jolta tiedustella tien kuntoa.
”Tien kunnostushankkeita ei saada tarpeeksi sisään. Jotta tienpitoon saataisiin lisäpotkua, olisi syytä lisätä koulutusta ja tiedotusta. Tarvetta on nostaa osaamisen ja laadun tasoa toimijakentällä sekä myös lisätä opastusta tiekunnille. Jos maamme 50 000 tiekuntaa kokee, että hyväkuntoisesta tiestä on hyötyä, ja myös kustannusseikat ovat tiedossa, niin ehkä halua kunnostuksiin löytyy”, Nousiainen uskoo.
