Jatkuvaan kasvatukseen siirtyminen merkitsee sitä, että monet metsätalouden innovaatiot, kuten siementen ja taimien jalostus, jäävät käyttämättä. Hakkuukertymä vähenisi avohakkuumetsätalouteen verrattuna pitkällä aikavälillä ainakin 20 prosenttia.
Pellervon taloustutkimus selvitti vuonna 2014, mitä metsäntutkimus sanoo jatkuvan kasvatuksen ja avohakkuumetsätalouden kannattavuudesta. Tulos oli, että yleistä vastausta ei ole eikä oikeastaan voikaan olla.
Osittain syy oli, että tutkimus oli hajanaista, sen lähtöoletukset, tavoitteet, näkökulmat ja lähestymistavat vaihtelivat ja rajauksia oli paljon esimerkiksi puulajien suhteen. Monia, vertailuun oleellisesti vaikuttavia asioita – kuten enimmillään jopa 30 vuotta kestäviä siirtymäaikoja kasvatustavasta toiseen – ei käsitelty tutkimuksissa lainkaan.
Sittemmin tietoa metsänkasvatuksen eri tavoista on tullut paljon lisää, mutta yksi asia ei ole muuttunut: kasvatustapojen kannattavuutta ei voi vertailla yleisesti vaan vain metsikkökohtaisesti, koska olosuhteet vaihtelevat niin paljon. Tärkeimmät muuttuvat asiat ovat kasvupaikan ominaisuudet, metsikössä oleva puusto sekä metsänomistajan tavoitteet – esimerkiksi se, mitä hän kannattavuudella tarkoittaa.
Jatkuvalla saa viidenneksen vähemmän
Luonnonvarakeskuksen tutkija Sauli Valkosen mukaan puuta saadaan jatkuvassa kasvatuksessa lähtökohtaisesti viidenneksen vähemmän kuin avohakkuumetsätaloudessa. ”Tämä pätee eteläsuomalaisissa kuusikoissa, jos niitä on kasvatettu Tapion metsänhoitosuositusten mukaan”, sanoo Valkonen.
Jos taas ajatellaan pinta-aloja, saman puumäärän hakkaaminen jatkuvan kasvatuksen menetelmin vaatii karkeasti vuositasolla kolminkertaisen pinta-alan avohakkuuseen verrattuna. ”Tämä on yksinkertaisesti laskettavissa valtakunnan metsien inventointitiedoista ja keskimääräisistä hakkuukertymistä”, sanoo Luonnonvarakeskuksen johtaja Taneli Kolström.
Jatkuvaa kasvatusta kehutaan usein siksi, että se pyrkii tuottamaan tukkipuuta. Mutta niin pyrkii avohakkuumetsätalouskin. Kumpi onnistuu?
Suurta eroa ei ole. ”Myös jatkuvan kasvatuksen hakkuista tulee latvuksia ja pienpuuta. Pääero on, että jos halutaan saada nopeasti paljon pieniläpimittaista puuta, jatkuva kasvatus ei toimi”, sanoo Valkonen.
Jos puhutaan kuutioiden sijaan kannattavuudesta, sitä vähentävät monet seikat. Yksi syy on luonnon monimuotoisuudesta huolehtiminen.
PTT:n selvityksen mukaan jatkuva kasvatus saattaa olla metsäluonnon monimuotoisuuden kannalta hieman parempi menetelmä, mutta se ei ole itsestään selvää. Valkonen on samaa mieltä.
”Se ei ole mikään aarniometsä. Myös jatkuvan kasvatuksen metsässä täytyy jättää rahanarvoisia puita kaatamatta ja säästöpuiksi, jos metsään halutaan uhanalaisille lajeille tärkeää lahopuuta”, Valkonen sanoo.
Jatkuvan kasvatuksen riskeistä puhutaan vähän
Jatkuvan kasvatuksen hakkuut ovat avohakkuuta kalliimpia toteuttaa. Ne aiheuttavat korjuuvaurioita ja vaativat suurempaa hakkuupinta-alaa, mikä laskee puusta saatavaa hintaa.
PTT:n selvityksen mukaan jatkuvan kasvatuksen riskeistä puhutaan tutkimuksessa vähän, kun taas avohakkuumetsätalouden riskit tunnetaan melko hyvin. Metsänomistaja voi esimerkiksi haluta jatkuvasti puustoisen metsän, jolloin hakkuita on vähennettävä. Sen seurauksena hehtaarikohtainen tuotto ja taimettuminen heikkenevät.
Uusimman tutkimuksen mukaan eräiden metsätuhojen riskit ovat kuitenkin jatkuvassa kasvatuksessa tavanomaista pienemmät. ”Näin on varsinkin hirvien, myyrien, tukkimiehentäin ja myrskyjen aiheuttamien tuhoriskien suhteen”, sanoo Valkonen.
Jatkuvan kasvatuksen kannattavuus perustuu paljolti siihen, että uutta metsää ei tarvitse hakkuun jälkeen perustaa, koska luonto taimettaa metsän. Jos näin ei tapahdu, etu menetetään.
Yksi jatkuvan kasvatuksen iso riski on puuta lahottava juurikääpä. Jos kuusikkoon tulee koko puustoon leviävä juurikääpä, ainoa tunnettu hoitokeino on avohakkuu riittävän suurelta alalta.
Valkosen ja Luonnonvarakeskuksen tutkija Riikka Piispasen aiemmat tutkimukset osoittavat, että jatkuvan kasvatuksen kuusitukin ja siitä tehdyn sahatavaran laatu vaihtelee paljon. Se lisää puun ja sahatavaran lajittelua sekä metsässä että sahalla, mikä myös on omiaan laskemaan puusta saatavaa hintaa.
Toisaalta, jos jatkuva kasvatus epäonnistuu, tilanne voidaan aina korjata avohakkuulla, kuten Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Annika Kangas huomautti Twitter-tilillään.
Myös siementen ja taimien jalostushyöty jäisi käyttämättä
Suomen metsät on saatu merkittävään kasvuun. Puuston vuotuinen kasvu on melkein kaksinkertaistunut ja metsissä kasvava puuston määrä noussut 70 prosenttia 1950-luvulta, jolloin avohakkuita alettiin tehdä.
Metsät ovat entistä tiheämpiä ja järeän puun määrä ja osuus puustosta on puulajista riippuen vähintään kaksinkertaistunut. Niinpä 1970-luvun alussa saman puumäärän saamiseksi avohakkuussa tarvittiin 1,5-kertainen pinta-ala nykyiseen verrattuna.
Tästä syystä avohakkuiden pinta-alat ovat olleet Suomessa pitkään laskussa, vaikka hakkuumäärät ovat pysyneet ennallaan tai nousseet.
”Jatkuvalla kasvatuksella näitä lisäyksiä ei olisi missään tapauksessa saavutettu”, sanoo Luonnonvarakeskuksen johtava tutkija Kari T. Korhonen Terve Metsä -lehdessä.
Yksi merkittävä keino on siemen- ja taimiaineksen jalostus. Jalostetut taimet kasvavat noin viidenneksen nopeammin kuin luonnontaimet ja lisäksi ne ovat kestävämpiä. Jatkuvassa kasvatuksessa tämä etu menetetään.
Korhosen mukaan avohakkuista luopuminen johtaisikin metsien puumäärän ja kasvun heikkenemiseen, jos nykyisistä hakkumääristä pidettäisiin kiinni.
Katso myös: Avohakkuuta ei ole syytä lopettaa ekologisuuden takia
Pellervon taloustutkimuksen selvityksestä forest.fi:ssä
Myös forest.fi:ssä: Jatkuvan kasvatuksen kuusitukin laatu vaihtelee huomattavasti
