Metsä tarvitsee joskus tulta – kulotuksella luodaan metsäpalon kaltaisia elinympäristöjä
Samaan aikaan kun Etelä- ja Keski-Euroopassa taistellaan metsäpaloja vastaan, Suomessa metsää sytytetään palamaan tarkoituksella. Mistä on kyse?
Metsäpalot ovat aiheuttaneet laajoja tuhoja Etelä- ja Keski-Euroopassa. Kuivuuden ja kuumuuden lisäksi Luonnonvarakeskuksen mukaan yhtenä syynä paloihin on se, että Euroopan metsien puusto on kaksinkertaistunut 70 vuodessa. Metsät ovat havupuuvaltaistuneet ja tihentyneet, minkä vuoksi yhä useammat palot ovat nopeasti leviäviä latvuspaloja.
Suomessa laajat ja pitkäkestoiset metsäpalot ovat toistaiseksi olleet harvinaisia. Ilma on täällä viileämpää. Palojen etenemistä rajoittaa myös metsäalueiden pirstaleisuus eli metsien välissä ja seassa on runsaasti järviä, jokia, soita, peltoja ja muita avoimia alueita.
”Meillä on myös tehokas palontorjunta ja tiheä metsäautotieverkosto, joten pystymme reagoimaan mahdolliseen paloon nopeasti”, sanoo metsänhoitopäällikkö Tanja Oksala Metsähallitus Metsätalous Oy:stä.
Suomessa tulen hallitusta käytöstä ja hyödyntämisestä on kehittynyt paljon osaamista. Metsiä on hoidettu kaskeamalla ja kulottamalla vuosisatojen ajan.
Etelä-Euroopassa metsien hallituilla poltoilla pyritään yleensä vähentämään palavaa kasvillisuutta ja näin ehkäisemään suuria hallitsemattomia metsäpaloja. Suomessa kulotusten tavoitteet taas liittyvät enemmän luonnon monimuotoisuuden edistämiseen ja paloympäristöjen luomiseen.
”Tarvitsemme aktiivisia kulotustoimia, jotta voimme palauttaa metsäpalon kaltaisia rakennepiirteitä metsään ja sitä kautta edesauttaa metsän luontaista kehitystä”, Oksala sanoo.
Kulotuksen tavoitteet ovat muuttuneet
Kulotuksia voidaan tehdä eri syistä. Perinteisesti kulotuksella on uudistettu metsää. Tällöin poltetaan hakkuun jälkeen hallitusti hakkuutähteet, pintakasvillisuus sekä osa humus- ja sammalkerroksesta.
”Kulotuksen myötä pintakasvillisuuden kilpailu vähenee. Kivennäismaan lämpötila nousee, koska tumma maa kerää enemmän auringonvaloa ja valo- ja lämpöolosuhteet paranevat. Maan mikrobitoiminta vilkastuu tuhkan vaikutuksesta ja ravinnetalous paranee”, Oksala kertoo.
Metsänhoidollisia uudistamiskulotuksia tehdään nykyisin vähemmän kuin ennen, ja tilalle on tullut tehokkaampia uudistamismenetelmiä. Pääasiassa kulotukset ovat tätä nykyä luonnonhoidollisia.
”Nekin ovat yleensä uudistusalan kulotuksia, joissa poltetaan hakkuutähteitä ja humus- tai sammalkerrosta. Niissä ei kuitenkaan haittaa, vaikka osa alueesta jäisi palamatta tai palo olisi epätäydellisempi.”
Päätavoitteena luonnonhoidollisissa kulotuksissa on lisätä talousmetsän luonnon monimuotoisuutta. Kulotus tuottaa palanutta ja hiiltynyttä puuta monille paloista riippuvaisille hyönteisille, joista osa on uhanalaisia. Lisäksi kulotuksesta hyötyvät monet sienet, jäkälät ja sammalet.
”Kulotuksen suurin hyöty on se, että se uudistaa koko kulotusalueen lajiston ja olosuhteet kerralla”, Oksala sanoo.
Luonnonhoidollisiin tulenkäyttömenetelmiin kuuluu myös säästöpuuryhmien poltto, jossa poltetaan hakkuissa uudistusalalle jätettyjä, luonnon monimuotoisuutta tukevia säästöpuita ja niiden ympäristöä. Ne voidaan toteuttaa joko uudistusalan kulotuksen yhteydessä tai erillisinä polttoina. Jälkimmäisessä tapauksessa hakkuualalle jätetään jo hakkuuvaiheessa riittävän suuri säästöpuuryhmä paikkaan, jossa se voidaan myöhemmin polttaa hallitusti.
Polttoja tehdään myös metsän ennallistamiseksi. Ennallistamispolttoja tehdään yleensä suojelualueilla. Niiden tarkoituksena on palauttaa metsään luonnollisen metsäpalon kaltaisia rakennepiirteitä ja lisätä palaneen ja hiiltyneen puun määrää. Kenttä- ja pohjakerroksen lisäksi ennallistamispoltossa poltetaan elävää puustoa.
Kulotus vaatii huolellista suunnittelua
Suomessa Metsähallitus on yksi suurimmista kulotusten toteuttajista. Se teki viime vuonna valtion monikäyttömetsissä erilaisia polttoja yli 600 hehtaarilla. Määrään lasketaan mukaan myös metsäpalot.
Myös yksityinen metsänomistaja saa kulottaa omalla maallaan. Kulotus on kuitenkin aina suoritettava kulotuksen käytännön työhön perehtyneen metsäammattilaisen valvonnassa, ja siitä on ilmoitettava ennakolta pelastuslaitokselle.
Kulotuksen toteutus vaatii paljon valmisteluja ja henkilöstöä. Kulotukset pyritään järjestämään kauempana asutuksesta, mutta jos lähistöllä on asutusta tai mökkejä, asukkaita tulee informoida etukäteen.
Palokujien ja vesihuollon suunnittelu on yksi tärkeä osa ennakkotyötä. Poltettavan alueen on hyvä sijaita vesistön lähellä. Kulotukseen sopivat erityisesti mäntyvaltaiset kivennäismaat. Turvemailla kulotuksia ei tehdä, koska tuli voi jäädä kytemään turpeeseen pitkäksi aikaa. Kuivat turvemaat pahensivat metsäpaloja kesällä esimerkiksi Ranskassa.
”Turvallisuuden kannalta kohteen muodon tulisi olla selkeärajainen, jotta tulen etenemistä voidaan hallita paremmin. Myös maaston muodot pitää ottaa huomioon. Alueella ei saisi olla esimerkiksi hyvin korkeita rinteitä, jotta vettä voidaan tarvittaessa pumpata alueelle”, Oksala kertoo.
Kulotuksia tehdään maastopalovaroitusten aikaan
Poltonjohtajan tulee seurata sääolosuhteita aktiivisesti ennakkoon ja pitää huolta siitä, että paikalle saadaan riittävästi henkilöstöä myös muuttuvalla aikataululla. Sään pitää olla mahdollisimman kuiva.
”Monesti teemme kulotuksia maastopalovaroituksen aikaan. Silloin kuntta on riittävän kuivaa, jotta saamme sen oikeasti palamaan.”
Itse kulotus kestää Oksalan mukaan tavallisesti yhden päivän, mutta ennakkovalmistelut vievät vähintään päivän tai kaksi. Kulotuksen jälkeen järjestetään jälkivartiointi, joka voi kestää useita päiviä. Sillä varmistetaan, että palo ei syty uudelleen.
Kulotuksella edistetään luonnon monimuotoisuutta ja lisätään paloista riippuvaisen lajiston elinympäristöjä, mutta voiko kulotuksesta olla jotain haittaa?
”Tulen karkaamisen riski on tietysti aina olemassa. Lisäksi voi syntyä savuhaittoja sekä vaikutuksia vesistöihin, koska ravinteet saattavat lähteä herkemmin liikkeelle. Lyhyellä aikavälillä kulotuksesta syntyy myös hiilipäästöjä”, Oksala summaa.
”Tästäkin huolimatta näkisin, että kulotuksen hyödyt ovat suuremmat kuin siitä aiheutuvat haitat.”