Hiili voi sitoutua muutamassa minuutissa poltetun puun vierellä kasvavaan puuhun tai se ei ehkä sitoudu koskaan. Ilmakehän hiilimäärän kannalta oleellista ei ole se, mitä yksittäisen puun hiilelle tapahtuu, vaan se, onko vapautuvan hiilen määrä ylipäätään pienempi tai suurempi kuin esimerkiksi kasvillisuuteen sitoutuvan hiilen määrä.
Metsätaseita, kuten puuston, maaperän ja kasvillisuuden sisältämän hiilen tai ravinteiden määrää tai ekosysteemien toiminnan muutoksia ei tulisi koskaan tarkastella liian pienellä alueella. Mitä pienemmällä alueella niitä tarkastellaan, sitä vähemmän tulokset ovat yleistettävissä. Sen takia pienimpänä tarkastelutasona pidetään yleensä maisematasoa, joka on vähintään satoja hehtaareja.
Yhdenkään ekosysteemin toimintaa ei voi tarkastella muista ekosysteemeistä irrallaan, minkä johdosta luonnonsuojelussa puhutaan esimerkiksi eri ekosysteemien kytkeytyneisyydestä ja vaaditaan suojelun huomioon ottamista myös varsinaisten suojelualueiden ulkopuolisilla reuna-alueilla.
Ilmastonmuutoskeskustelussa tarkastelutaso on kuitenkin usein viety lähes pienimmäksi mahdolliseksi, kun hiilitaseita tarkastellaan jopa yhden puun tasolla. Kun näin tehdään, näyttää järkevältä väittää, että poltetun puun hiileltä kestää yhtä kauan sitoutua takaisin metsään kuin kestää sen puun kasvu, joka kasvaa poltetun puun tilalle.
Tosiasiassa yhdelläkään ilmaan päässeellä hiiliatomilla ei ole mitään syytä jäädä poltetun puun kannolle odottelemaan, että paikalle kasvaisi uusi puu. Se voi sitoutua mihin vain kasviin – vaikkapa vierellä kasvaviin puutarhakukkiin – tai se voi olla sitoutumatta mihinkään.
Hiilidioksidimolekyylit ovat kaikki samanlaisia riippumatta historiastaan. Ilmastonmuutoksen kannalta vain sillä on merkitystä, mikä on niiden määrä ilmakehässä. Sillä ei ole merkitystä, milloin tietystä puusta vapautunut hiilidioksidimolekyyli sitoutuu takaisin kasvavaan puuhun, vaan sillä, kumpia on enemmän: niitä jotka sitoutuvat vai niitä jotka vapautuvat.
Samoin metsien ilmastovaikutusta ei määrää yksittäisen puun ikä vaan se, kuinka paljon metsä ylipäätään sisältää hiiltä ja miten tämän hiilen määrä muuttuu ajan kuluessa.
Jos sitoutuvaa hiiltä on enemmän kuin vapautuvaa, metsä on hiilinielu. Sitä Suomen metsät ovat. Viime vuosina sitoutunutta hiiltä on ollut niin paljon vapautunutta enemmän, että erotuksella on pystytty sitomaan metsiin kokonaista 40 prosenttia kaikista Suomen fossiilisista päästöistä.
Se merkitsee, että puun ja samalla hiilen määrä Suomen metsissä kasvaa kaiken aikaa, tässä ja nyt. Sillä, mitä tapahtuu yksittäisen puun tai yksittäisen hehtaarin hiilitaseelle, ei ole ilmastonmuutoksen kannalta merkitystä. Metsiä on tarkasteltava kokonaisuutena.
Yksi kommentti “Kuinka kauan kestää, että puun polttamisessa vapautunut hiili sitoutuu takaisin puihin?”
/ Antti Mikkonen
Minulle jäi hiukan epäselväksi, että kannattaako hiilensidontaa tarkastella yhden organismin näkökulmasta vai ei. Esimerkiksi annatte poltetusta puusta syntyneen hiilidioksidin sitoutuminen puutarhakukkin. Kuitenkin puutarhakukat lakastuvat joka vuosi ja täten hiilidioksidi sitoutuu kukkiin vaan muutamaksi kuukaudeksi ennen kuin se vapautuu takaisin ilmakehään.
Tarkennukseksi tähän juttuun on todettava, että ilmakehään vapautuneella hiilidioksidimolekyylillä kestää keskimäärin 200 vuotta ennen kuin se sitoutuu takaisin biosfääriin kuten Archer ym. (2009) näyttävät [1]. He keskittyvät tosin fossiilisista polttoaineista peräisin olevaan hiilidioksidiin, mutta sillä ei pitäisi olla väliä, sillä kirjoitattehan että ”Hiilidioksidimolekyylit ovat kaikki samanlaisia riippumatta historiastaan. Ilmastonmuutoksen kannalta vain sillä on merkitystä, mikä on niiden määrä ilmakehässä.”, mikä on kyllä aivan totta.
[1] https://doi.org/10.1146/annurev.earth.031208.100206