Lahopuun määrä on tärkeää metsien monimuotoisuuden kannalta. Sen puute on suurimpia ongelmia metsäluonnon monimuotoisuuden kannalta. Lahopuun määrä Suomen metsissä on vähentynyt luonnonmetsiin verrattuna, mutta 1960-luvulta lähtien määrä on kuitenkin kasvanut.
Lahopuun määrää Suomen metsissä on mitattu esimerkiksi Valtakunnan metsien inventoinneissa, mutta vasta hyvin vähän aikaa. Toisaalta aiemmin on mitattu niin sanotun kuolleen, käyttökelpoisen puun määrää.
Käyttökelpoisuus tässä tarkoittaa jokseenkin samaa kuin polttokelpoisuus. Tällaisen puun määrää on arvioitu esimerkiksi 1930-luvulla. Kuolleen, käyttökelpoisen puun määrä ei ole sama kuin lahopuun määrä, mutta sen muutokset korreloivat lahopuun määrän muutosten kanssa. Sen perusteella voidaan sanoa, että lahopuun määrä on vähentynyt 1930-luvulta aina 1950-luvulle asti, minkä jälkeen lahopuun määrä on kääntynyt kasvuun.
Tähän on monia mahdollisia syitä. Yksi niistä on metsänhoidon koneellistuminen, mikä on johtanut siihen, että metsissä korjataan puuta vain 2–3 kertaa kiertoajan kuluessa – siis siinä ajassa, kun metsä kasvaa taimikosta tukkipuun kokoiseksi. Aiemmin taas metsästä vietiin esimerkiksi tuulenkaadot sitä mukaa kuin ne kaatuivat, mutta koneellistumisen myötä ne yhä useammin jäivät metsään lahoamaan.
Lahopuun määrää metsissä on 1990-luvun lopusta alkaen kasvattanut myös metsäsertifiointi, joka velvoittaa metsänomistajaa jättämään jokaista päätehakattua hehtaaria kohti 10–20 suurta säästöpuuta kaatamatta. Näitä puita ei saa viedä metsästä pois sittenkään, kun ne ovat kaatuneet ja kuolleet, vaan niiden tarkoitus on jäädä metsään tuottamaan elinympäristöjä lahopuussa eläville lajeille.
Myöhemmin lahopuun määrävaatimuksia on kiristetty ja nykyään niitä suositellaan jätettäväksi muihinkin kuin sertifioituihin metsiin, joita on Suomen talousmetsistä noin 90 prosenttia.
Lahopuuta on alettu 2000-luvulla luoda metsiin myös katkaisemalla puunrunkoja 2–3 metrin korkeudelta ja jättämällä latvus metsään. Katkaistuja puita kutsutaan tekopökkelöiksi. Niitä tehdään myös harvennushakkuiden yhteydessä.
Harvennushakkuiden yhteydessä tekopökkelöillä tavoitellaan lahopuujatkumoa, mikä on lahopuulajien kannalta erittäin tärkeä. Lahopuujatkumon vallitessa metsässä on koko ajan riittävästi kaikenasteisesti lahonnutta, sekä järeää että pienempää puuta.
Ylipäätään puuston määrä Suomen metsissä laski rajusti 1800-luvulla, vuosisadan alun noin 2500 miljoonasta kuutiometristä noin 1500 miljoonaan kuutioon vuosisadan loppupuolella. Todennäköisesti myös lahopuun määrä laski rajusti tuona aikana.
Lähde: Valtakunnan metsien inventointi
