Saamelaisalueen asukkaiden maankäytön tarpeita sovitetaan yhteen – Euroopan ainoan alkuperäiskansan edustaja kehuu hyvää ilmapiiriä
Metsänhakkuita, poronhoitoa, matkailua ja muita maankäyttötapoja sovitetaan yhteen saamelaisten kotiseutualueen valtionmaiden luonnonvarasuunnittelussa. Saamelaisten edustaja pitää luonnonvarasuunnittelua hyvänä välineenä yhteensovittamisessa. ”Yhteistyön henki on ollut hyvä”, sanoo Saamelaiskäräjien varapuheenjohtaja Leo Aikio.
Maankäyttöpaineet saamelaisten kotiseutualueella Suomessa ovat kasvaneet ja se vaikuttaa alueen käytön suunnitteluun. Lisääntynyt omatoimimatkailu, malminetsintä, rakentaminen ja tuulivoiman tuotanto vaativat omaa osaansa, kuten Saamelaiskäräjien vs. ympäristösihteeri Tiina Lovisa Solbär sanoi STT:n haastattelussa marraskuussa.
Saamelaisten kotiseutualue Suomessa koostuu Inarin, Utsjoen ja Enontekiön kunnista sekä Sodankylän kunnan pohjoisosasta. Se on kooltaan noin 30 000 neliökilometriä, mikä on lähes yhtä paljon kuin Belgian pinta-ala.
Valtio omistaa saamelaisalueen maasta noin 90 prosenttia. Suomessa asuu saamelaisia kaikkiaan noin 10 000, mutta heistä yli 60 prosenttia asuu varsinaisen kotiseutualueen ulkopuolella. Saamelaiset ovat vähemmistönä myös kotiseutualueellaan. Saamelaiskäräjien mukaan saamelaisilla on enemmistö vain Utsjoen kunnassa.
Valtionmaista suurin osa on monikäytössä: niitä käyttävät matkailu, metsästäjät, keräilijät ja porotalous. Metsätaloutta harjoitetaan kahdeksalla prosentilla alueen valtionmaista.
Saamelaiset ovat Euroopan unionin ainoa alkuperäiskansa, joka asuttaa myös Ruotsia, Norjaa ja Venäjää. Kaikkiaan saamelaisia on 75 000–100 000.
Saamelaisalueella paliskunta ratkaisee alueensa hakkuut
Valtionmaiden käyttö Suomessa perustuu luonnonvarasuunnitelmiin. Suunnittelun yhteistyöryhmä tekee esityksen suunnitelmasta. Työhön osallistuvat kaikki suunnittelualueen merkittävät valtionmaiden käyttäjät. Työtä vetää valtionmaita hallinnoiva Metsähallitus ja Metsähallituksen hallitus hyväksyy lopputuloksen.
Luonnonvarasuunnittelussa päätetään myös suunnittelualueen hakkuut. Metsänhakkuut ovat hankala asia poronhoidolle muun muassa siksi, että puissa kasvaa luppojäkälää, joka on tärkeää ravintoa poroille. Suomessa poroja hoidetaan paitsi tundralla, myös metsäisillä alueilla kaukana Napapiirin eteläpuolellakin.
Poronhoitajien organisaatioiden, paliskuntien mielipide oman alueensa hakkuista on saamelaisalueella ratkaiseva: Metsähallitus on päättänyt, että jos hakkuista ei päästä paliskunnan kanssa sopuun, niitä ei toteuteta.
Saamelaiskäräjien varapuheenjohtaja Leo Aikion mukaan hakkuiden määrä ei sinänsä välttämättä ole ongelma. ”Hakkuita tulee olemaan aina ja järkevintä olisikin niiden suuntaaminen niin, että ne aiheuttavat vähiten harmia. Luonnonvarasuunnitelma auttaa sopimaan, miten toimitaan”, sanoo Aikio.
Akwé: Kon -menetelmä turvaa oikeuksia
Luonnonvarasuunnitelma tehdään vuosille 2022–2027. Aikio suhtautuu luottavaisesti kuluneen syksyn aikana aloitettuun suunnittelutyöhön. Saamelaiskäräjät on Suomen saamelaisten virallinen, vaaleilla valittu kansanedustuslaitos.
Perinteisten saamelaiselinkeinojen – poronhoito, kalastus, metsästys, keräily ja saamen käsityöt – edellytykset pitää Aikion mukaan turvata. ”Toiveissa on saamelaisten oikeuksia kunnioittava ratkaisu. Samalla pitäisi huolehtia siitä, että luonto säilyy mahdollisimman hyvin”, Aikio sanoo.
Suunnittelussa käytetään alkuperäiskansojen oikeuksien turvaamiseksi kehitettyä Akwé: Kon -menetelmää, jonka Saamelaiskäräjät hyväksyi joulukuussa 2019. Menettelytavasta on sovittu YK:n biodiversiteettisopimuksessa eikä sitä tiettävästi ole aiemmin käytetty missään muualla.
Akwé: Kon -menettelyssä saamelaiset muodostavat näkemyksensä alueen maankäyttöön täysin itsenäisesti. Ohjausryhmän puheenjohtaja, aluejohtaja Jyrki Tolonen Metsähallituksesta pitää menettelyä tärkeänä, koska se tuo näkökannat perusteluineen näkyviksi ennen kuin varsinainen yhteensovittaminen aloitetaan. Vaikka saamelaiset eivät omassa prosessissaan saavuttaisikaan yksimielisyyttä, kaikki näkemykset tulevat tiedoksi.
Suunnitteilla on koko maankäyttö
Metsähallituksen hakkuiden ja poronhoidon lisäksi luonnonvarasuunnitelman kohteena on alueen muukin maankäyttö, kuten matkailu, kalastus ja kullanhuuhdonta. Suunnitteluun osallistuvat kaikki tärkeät tahot, esimerkkinä paliskunnat, matkailuyrittäjät ja kunnat. (Katso laatikko jutun lopussa.)
Luonnonvarasuunnittelu on paikallisten yritysten, yhteisöjen ja julkisten organisaatioiden yhteistyötä, mutta sen reunaehdot tulevat valtion maankäytön tavoitteista, kuten yhteensovittamisesta. ”Sitä haluamme itsekin, koska se on ainoa tapa saada asiat hyvin hoidettua”, sanoo Tolonen.
Suomalaisten ja saamelaisten rinnakkainelo tuo saamelaisten kotiseutualueen suunnitteluun omat erityispiirteensä. Molemmat kansanryhmät ovat mukana useimmissa alueen maankäyttötavoissa poronhoito mukaan lukien, eikä mitään elinkeinoa voi suunnitella yksinomaan jommankumman ehdoilla.
Kun Metsähallitus tekee linjauksia valtionmaiden käytön suhteen, ne koskevat kaikkia samalla tavalla. ”Jos me esimerkiksi teemme poronhoitoon liittyviä päätöksiä, sama päätös koskee aina kaikkia”, Tolonen sanoo.
Hakkuista on monia hyötyjä
Yhteensovittaminen ei merkitse ristikkäisten etujen katoamista. Maaseudulla yksittäinen perhekin ottaa usein elannon monista eri lähteistä ja joutuu tasapainottelemaan vaikkapa omassa metsässään porotalouden ja metsänhoidon välillä.
”Saamelaiskulttuurin ominaispiirteet voivat monella olla vain osa elämänpiiriä. Mutta vaikka saamelainen olisi töissä kunnanvirastossa, hänen oikeutensa saamelaiskulttuuriin pitää turvata”, sanoo Tolonen. ”Voi olla, että lopulta kukaan ei hyväksy valmista luonnonvarasuunnitelmaa, mutta silti se voi olla paras kompromissi.”
Mutta jos saamelaisalueen hakkuutulot ovat mitättömät ja ne haittaavat esimerkiksi porotaloutta, eikö niistä voisi luopua kokonaan? Tolosen mukaan asiassa on monta puolta.
Metsähallituksella on velvoite harjoittaa metsätaloutta, joka tuo tuloja paikallisille ja raaka-ainetta teollisuudelle. Aivan kuin alueen perheomisteinen yksityismetsätalous, myös valtion metsätalous käyttää kuljetus- ja metsänhoitoyrityksiä alihankkijoinaan.
”Jos valtion metsätalous alueella lopetettaisiin, voisi yksityismetsätalouskin jäädä ilman palveluita yritysten kaatuessa tai siirtyessä muualle”, sanoo Tolonen.
Hakkuut myös hyödyttävät muita elinkeinoja. ”Jos nuoria metsiä ei hakattaisi, se vaikeuttaisi luonnon käyttäjien liikkumista maastossa”, sanoo Tolonen. Aikio on samaa mieltä: ”Joskus hakkaaminen on porojenkin kannalta hyvä.”
Matkailu tuottaa ristiriitoja
Luonnonvarasuunnittelun ensimmäisissä kokouksissa ei kuitenkaan ole juuri puhuttu hakkuista vaan matkailusta. Koronapandemian seurauksena Lappiin tuli viime kesänä runsaasti suomalaisia matkailijoita, jotka kulkivat yhä syvemmälle kansallispuistoihin. Joihinkin paikkoihin syntyi ruuhkaa.
”Kohtaamiset paikallisten ja kokemattomien retkeilijöiden välillä lisääntyivät”, sanoo projektipäällikkö Olli Lipponen STT:n artikkelissa. Ei tiedetä, kuinka pysyvä muutos on.
Kun matkailu laajenee porolaitumille, porotalous ei voi niitä käyttää. ”Erityisesti omatoimimatkailijat usein menevät minne haluavat ja tekevät mitä haluavat”, sanoo Aikio.
Tolosen mukaan omatoimimatkailu on ennen kaikkea viestintäongelma, joka sekin pitää hoitaa luonnonvarasuunnittelussa. ”Se perustuu jokamiehenoikeuteen emmekä me voi sitä rajoittaa. Mutta usein senkin takana on joku matkanjärjestäjä, joka pitäisi tavoittaa viestinnällä”, sanoo Tolonen.
Koira on porolle susi
Matkailijat voivat vuokrata käyttöönsä moottorikelkan, jolla saa ajaa vain merkittyjä reittejä. Kaikki eivät noudata sääntöjä vaan saattavat ajaa jopa suoraan porotokkien keskelle.
Uusi ja yllättävä ongelma ovat hiihtäjät. ”Nykyään porot ovat tottuneet moottorikelkkaan paljon paremmin kuin äänettömästi hangella kulkevaan hiihtäjään”, sanoo Aikio.
Pahimpia poroille ovat kuitenkin koiravaljakot. Alan yrittäjiä on yksin Inarissa kymmeniä. Koiravaljakko ei ole perinteinen suomalainen tapa kulkea metsissä, mutta ympäristöministeriö on hyväksynyt niillä liikkumisen jokamiehenoikeudeksi.
Aikion mukaan poro luulee koiria susiksi. ”Porolle koiravaljakko on kuin susilauma. Se ei uskalla ylittää koiravaljakon jälkiä. Joskus olemme ajaneet kokoon 500–600 poroa ja sitten siihen on ajanut koiravaljakko, minkä jälkeen koossa olikin enää kolme poroa”, Aikio sanoo.
Tolosen mukaan ongelma on hankala. ”Luonnonvarasuunnitelmassakin voidaan myös etsiä keinoja, joilla ’villit’ yrittäjät ja koiravaljakoilla kulkevat tavoitetaan paremmin”, Tolonen sanoo.
Metsähallitus: Luonnonvarasuunnitelmat ohjaavat toimintaamme
