Puuta uuniin ja arvo moninkertaistuu – lämpöpuu kestää säätä eikä lahoa

Metsäteollisuus

Tehtaanjohtaja Lyyra esittelee lämpökäsittelyuunia. Kuva: Tero Pajukallio, Diaidea
Lunawoodin Iisalmen-tehtaan energia tuotetaan sähköllä vain jos markkinasähkö on riittävän halpaa. Muuten käytetään kuvan nestekaasukattilaa. Kuva: Tero Pajukallio, Diaidea

Sahatavara saadaan kolmivaiheisella lämpökäsittelyllä säänkestäväksi. Kemikaaleja ei tarvita, vain kuumennus noin 200 asteeseen.

Puiset terassit, aidat, laiturit ja talojen ulkoverhoilut vaativat suojauksen lahoamista vastaan. Suojauksen voi tehdä kemikaalikäsittelyn ja maalauksen sijaan Suomessa kehitetyllä lämpökäsittelyllä.

Vaikka lämpökäsittely on toimenpiteenä melko yksinkertainen, siinä pitää ottaa huomioon monia yksityiskohtia.

Raaka-aineena käytettävän sahatavaran on oltava ehjää ja kosteusprosentiltaan noin 20. Sen on myös oltava tiheydeltään tasalaatuista. Jos samassa tuote-erässä on tiheydeltään erilaista puuta, sitä on mahdoton kuivata niin, että lopputuote olisi tasalaatuista.

”Siksi emme huoli tänne muuta kuin pääosin Oulun eteläpuolella kasvanutta puuta. Sekaan ei saa päätyä pohjoisen tiheäsyisempää puuta”, sanoo Lunawoodin Iisalmen tehtaan johtaja Petri Lyyra. Iisalmen lisäksi Lunawood tekee lämpöpuuta Kaskisissa.

Kerrallaan uuniin siirrettävä sahatavaraerä on suuri, 50–100 kuutiometriä. Kuva: Lunawood
Kerrallaan uuniin siirrettävä sahatavaraerä on suuri, 50–100 kuutiometriä. Kuva: Lunawood

Käsittely kestää kahdesta kolmeen päivää

Lämpökäsittely alkaa sillä, että sahatavarasta kootaan uunikuorma, jossa jokaisen kerroksen välissä on rimoitus ja vierekkäiset laudat ovat irti toisistaan. Näin lämmitysilma pääsee vapaasti kiertämään uunikuormassa.

Lämpökäsiteltävän sahatavaran paksuus on 19–63 millimetriä ja leveys 75–200 millimetriä.

Yhdessä kuormassa on puuta 50–100 kuutiometriä. Se siirretään uuniin ja uunin lämpötila nostetaan hitaasti 190–212 celsiusasteeseen. Samalla sahatavaran kosteusprosentti putoaa 20:stä nollaan.

Sitten seuraa lämpökäsittely ja sen jälkeen jäähdytys ja kosteuden tasapainotus, joka nostaa puun kosteuden 4–7:ään prosenttiin. Näin se ei murru niin helposti.

Koko käsittely kestää kahdesta kolmeen päivään riippuen käsiteltävän puun paksuudesta ja puulajista. Lopputuloksena on tuote, jolla on materiaalina pitkä lista etuja niin sahatavaraan kuin kilpailijaksi koettuun, kemikaalikäsittelyllä lahonkestäväksi tehtyyn kestopuuhunkin nähden.

Lunawoodin höylättyä sahatavaraa. Kuva: Lunawood
Osa Lunawoodin Iisalmen-tehtaan lämpöpuusta höylätään tehtaalla erilaisiin muotoihin. Sahatavaran väri ei lämpökäsittelyssä muutu vain pinnasta vaan myös puun sisältä. Kuva: Lunawood

Lämpökäsitelty puu kestää lahoamatta kaikissa säissä ja ilmastoissa, se on myrkytön eikä sen valmistuksessa ole käytetty kemikaaleja. Se säilyttää mittansa ja eristää lämpöä paremmin kuin tavallinen puu, sen väri on tasainen myös sisältä, sitä ei tarvitse huoltaa ja käytön jälkeen sen voi kompostoida tai polttaa bioenergiaksi.

Se on valmistettu pohjoismaisesta, sertifioidusta puutavarasta ja sitä voi käsitellä aivan kuin tavallista puutavaraa.

Toisaalta lämpöpuu on kallista. Kestopuu jo sinällään maksaa tavallista sahatavaraa enemmän ja lämpöpuu on kestopuuhun verrattuna vielä 2,5 kertaa kalliimpaa.

”Mutta kyseessä on eri tuote. Lämpöpuu on kemikaalivapaa, korkeamman jalostusasteen tuote”, sanoo Lyyra.

Jokaisen erän laatu tarkastetaan

Lämpökäsittelymenetelmä on VTT:n kehittämä ja patentoima valmistustapa. Lunawoodissa sen ottivat käyttöön yrityksen perustajat Olavi ja Aulis Kärkkäinen 2000-luvun alussa. Sittemmin tehdas on myyty pääomasijoittajille, jotka ovat jatkaneet tuotannon ja tuotteen kehittämistä.

Jokaisesta uunista tulevasta erästä sahataan kymmenen näytettä laatutarkastukseen, jossa niistä tutkitaan kosteus, väri ja eheys sekä se, onko puu kutistunut käsittelyssä oikein. Puun saa kutistua prosessissa enintään viisi prosenttia.

Jos erä on kunnossa, se on valmis jatkokäsittelyyn. Osan Lunawood pakkaa ja lähettää markkinoille sellaisenaan, mutta osan se höylää erilaisiin muotoihin. Höyläystä helpottaa, että pihka poistuu prosessin aikana.

Valmistuksen suurin kustannus tulee energiasta. Lunawoodilla Iisalmella se tuotetaan nestekaasulla ja sähköllä. Sähkö on uusiutuvaa ja kaikki hukkalämpö käytetään, jos se suinkin on mahdollista. Myös kuivausvaiheessa puusta irtoavat höyryt poltetaan energiaksi.

Petri Lyyra. Kuva: Tero Pajukallio, Diaidea
Tehtaanjohtaja Petri Lyyran mukaan Lunawoodin raaka-aineeksi kelpaa vain Oulun eteläpuolella kasvanut sahatavara. Jos sekaan sattuu pohjoisessa kasvanutta tiheäsyistä puuta, lopputuloksesta ei saa tasalaatuista. Kuva: Tero Pajukallio, Diaidea

Paloriskiin on varauduttu perusteellisesti

Tuotantoprosessi tarkistetaan joka vuosi Lämpöpuuyhdistyksen kehittämän Thermowood-sertifikaatin mukaan. Hyväksytty sertifiointi tuo oikeuden Thermowood-tuotemerkin käyttöön. Lämpöpuuyhdistys on 16:n lämpöpuuta tuottavan yrityksen yhteisö ja siinä on jäseniä useasta Euroopan maasta.

Suuri riski tehtaalla on palon karkaaminen. Sitä varten tehtaan henkilöstö on koulutettu palontorjuntaan ja tehtaalla on oma palokunta paloautoineen. Palovartijat kiertävät tehtaalla ympäri vuorokauden ja tehtaalla on lukuisia savuntunnistimella varustettuja kameroita, joiden kuvaa seurataan valvomosta ja jotka hälyttävät savuhavainnosta.

Lunawoodin Iisalmen-tehtaalle tulee sahatavaraa 20–30 sahalta noin 230 kilometrin säteeltä.

”Iisalmessa raaka-aineemme painottuu mäntyyn, toisella tehtaallamme Kaskisissa kuuseen”, sanoo Lyyra. Lehtipuuta ei käytetä.

Tuotannosta 90–95 prosenttia menee vientiin yli 60 maahan. Koko yhtiön tuotantokapasiteetti on 160 000 kuutiota vuodessa, siitä Iisalmen osuus on 90 000 kuutiota.

Lunawoodilla on 140 työntekijää, joista 70 Iisalmessa. Yhtiön liikevaihto oli 77 miljoonaa euroa vuonna 2022.

Mitä mieltä olit artikkelista?

Jaa:

Yksi kommentti

  • Upea kotimaisen puun oivallus! Tämä on otettava kovaan käyttöön. Puu on parasta monin eri tavoin jalostettuna. Uusia innovaatioita tarvitaan yhä jatkossakin.

Kirjoita kommentti