8 väitettä Pohjoismaiden metsien käytöstä – metsänhoito kestää monimuotoisuus- ja ilmastotarkastelun

Metsien hoito ja käyttö vaikuttavat aina metsien monimuotoisuuteen ja kykyyn sitoa hiiltä. Vaikutukset herättävät voimakasta keskustelua ja teräviä kannanottoja etenkin metsäisisten Pohjoismaiden suhteen. Kokosimme pohjoismaista metsätaloutta koskevia väitteitä ja näkökulmia ja pyysimme myös pitkään metsäalaa seurannutta emeritusprofessori Pekka Kauppia arvioimaan niitä.

VÄITE 1: Suojelun määrä kasvaa Pohjoismaissa hitaasti verrattuna hakkuiden määrään – käytännössä kaikki suojelematon luonnontilainen metsä häviää ennen pitkää

Suojellun metsän ala on Pohjoismaissa moninkertaistunut 1970-luvun jälkeen. ”Esimerkiksi Suomessa ala on yli kolminkertaistunut”, sanoo ympäristötieteiden emeritusprofessori Pekka Kauppi Helsingin yliopistosta.

Kun metsäalue Pohjoismaissa suojellaan, ei suojelua yleensä myöhemmin pureta. Niinpä suojeltujen metsien määrä lisääntyy jatkuvasti.

Tutkimusjulkaisu Diversity and Distributions julkaisi vuonna 2018 artikkelin Where are Europe’s last primary forests? Sen mukaan huoli suojelemattoman, luonnontilaisen metsän häviämisestä Pohjoismaissa on pieni: Ruotsin luonnontilaisista metsistä on suojeltu tiukasti 97,7 ja Suomen 98,9 prosenttia. Näihin lukuihin sisältyvät sekä metsät, joita ei ole hakattu koskaan että metsät, joihin ei ole koskettu 60–80 vuoteen.

Suojelun ja hakkuiden määrän kasvua on mutkikasta verrata toisiinsa. Hakkuiden määrä kuutiometreinä on Pohjoismaissa 1970-luvun alusta noin 1,5-kertaistunut, mutta metsien kasvu on, pääosin kestävän metsätalouden ansiosta kaksinkertaistunut.

Toisaalta päätehakkuiden pinta-ala, millä voi olla enemmän merkitystä luonnon monimuotoisuuden kannalta, on pysynyt Pohjoismaissa varsin vakaana 1970-luvun alusta lähtien. Esimerkiksi Suomessa päätehakkuiden pinta-ala on vuosittain keskimäärin 0,6 prosenttia talousmetsien pinta-alasta.

VÄITE 2: Euroopan unionin tavoitetta ilmastoneutraaliudesta vuonna 2050 ei saavuteta, ellei ekosysteemien suojelua aseteta etusijalle

Pohjoismainen metsätalous on osoittanut, että metsät voivat olla merkittävä hiilinielu, jos niitä hoidetaan kestävästi. Esimerkiksi Suomessa metsien puuston määrä on kasvanut 1500 miljoonasta kuutiometristä lähes 70 prosenttia eli 1000 miljoonaa kuutiometriä 1970-luvun alun jälkeen ja kasvaa edelleen. Samaan aikaan metsistä on tuottavan metsätalouden ja -teollisuuden ansiosta hakattu 3700 miljoonaa kuutiometriä puuta. Ruotsissa lukemat ovat samankaltaisia.

Tämä hiilensidonta tuottaa samalla uusiutuvia raaka-aineita, verotuloja, työpaikkoja ja hyvinvointia. Toisaalta, mitä enemmän metsiä suojellaan, sitä enemmän on turvauduttava uusiutumattomiin luonnonvaroihin, kuten fossiiliseen energiaan ja muoveihin, teräkseen ja muihin metalleihin.

Väite muotoillaan usein myös seuraavasti: kasvihuonekaasujen nettopäästöjä ei ole Pohjoismaissa mahdollista rajoittaa riittävän nopeasti muutoin kuin kasvattamalla metsien hiilinieluja. Tämän vuoksi hakkuille olisi asetettava yläraja.

Tämä vaikuttaa sinänsä järkevältä. Kuitenkin Forest Policy and Economics -julkaisussa julkaistun tutkimuksen mukaan hakkuiden rajoittaminen vain siirtäisi ne muualle, koska puutuotteiden kysyntä on maailmanlaajuista. Kaikkiaan 80 prosenttia hakkuista siirtyisi Pohjoismaista pääasiassa Aasiaan, Venäjälle ja Latinalaiseen Amerikkaan, eikä metsätalous näillä alueilla ehkä käytä puuraaka-ainetta yhtä huolellisesti. Ilmasto ei siis hyötyisi hankkeesta juurikaan.

Tavoitteen tulisi itse asiassa olla päinvastainen. ”Euroopassa on käytössä maailman johtavaa teknologiaa, joten sen pitäisi tukea vähämetsäisiä alueita, kuten Pohjois-Afrikkaa, hankkimaan välttämättömiä puupohjaisia tuotteita vähentääkseen riippuvuutta fossiilitaloudesta”, sanoo Kauppi.

VÄITE 3: Avohakkuut eivät edusta kestävää metsien käyttöä, sillä ilmastokriisi on ratkaistava nopeammin kuin avohakatut puut kasvavat takaisin

Vaikka puun kasvaminen täyteen mittaan vie 60–100 vuotta, hiilidioksidimolekyylin ei tarvitse odottaa, että se pääsee varastoitumaan juuri samalla paikalla kasvaneeseen puuhun kuin kaadettukin. Myöskään metsien hiilitaseita ei ole mielekästä tarkastella yhden puun tai edes hakkuualueen tasolla.

Ilmaston kannalta oleellisempaa on, että Pohjoismaiden metsien hiilivarasto on pääosin kestävän avohakkuumetsätalouden myötä kasvanut 1970-luvun alun jälkeen yli puolella ja kasvaa edelleen.

”1960-luvulla avohakatut alueet ovat nyt metsän peitossa ja saavuttavat pian taas päätehakkuuiän”, sanoo Kauppi.

VÄITE 4: Biopolttoaineet, paperi ja kartonki aiheuttavat hiilidioksidipäästöjä

Biopolttoaineet, paperi ja kartonki valmistetaan uusiutuvista raaka-aineista. Ne siis ovat osa luonnon hiilikiertoa. Ne eivät lisää luonnon hiilikierrossa olevan hiilen määrää, kuten fossiilinen hiili, joka ilmakehään päästessään kiihdyttää ilmastonmuutosta.

Pohjoismaissa metsäpohjaisia biopolttoaineita tuotetaan yksinomaan metsäalan sivuvirroista, lukuun ottamatta vähäisiä poikkeuksia, kuten kotitalouksien polttopuuta. Sivuvirroista koituu ilmakehään yhtä suuret hiilipäästöt siitä riippumatta, käytetäänkö niitä polttoaineena vai ei. Jos niitä ei käytettäisi polttoaineena, niiden sisältämä energia olisi hankittava muuten, esimerkiksi fossiilisista raaka-aineista.

Sivuvirtoja syntyy esimerkiksi puurakentamisessa, jossa monet hyväksyvät puun käytön, koska puurakennukset ovat pitkäikäisiä hiilivarastoja. Rakennusmateriaalia, kuten lautaa ja lankkua valmistetaan sahoilla järeistä tukeista. Jos tukkeja halutaan saada, metsässä niille on annettava tilaa kasvaa, mikä tehdään harventamalla pienempiä puita.

Selluun ja siitä valmistettavaan paperiin ja kartonkiin käytetään näitä pienempiä puita. Niitä valmistetaan myös tukkien pintapuusta, joka jää yli lankkuja ja lautoja sahattaessa.

VÄITE 5: Kun luonnon monimuotoisuus heikkenee, heikkenee myös kyky kestää ilmastonmuutosta

Väite pitää paikkansa. Mutta kun tämä sanotaan pohjoismaisesta metsätaloudesta, siihen sisältyy väite, että Pohjoismaiden metsien monimuotoisuus on heikkenemässä.

Tieteelliset tutkimukset eivät tue väitettä yksiselitteisesti. Vanhat metsät lisääntyvät, samoin kuin suuret puut, lehtipuut ja lahopuu. Kaikkea metsää ei kaadeta samanaikaisesti. Koko ajan on olemassa kaikenikäisiä ja kaikissa kehitysvaiheissa olevia metsiä.

”Suurten nisäkkäiden, kuten hirven, kauriin, metsäpeuran, ilveksen, majavan, karhun ja suden kannat ovat Pohjoismaissa kasvaneet merkittävästi 1970-luvun jälkeen”, sanoo Kauppi.

Hänen mukaansa metsälintujen kannat ovat pysyneet Pohjoismaissa huomattavasti vakaampina kuin maatalousmaalla tai vesistöjen äärellä elävien lintujen.

Metsäalan kannalta metsäluonnon heikkeneminen olisi haitallista, koska luonnon monimuotoisuus on metsän hyvinvoinnin ja kasvun perusta ja välttämätön edellytys, jotta ala voisi tulevaisuudessakin käyttää metsiä.

Metsien monimuotoisuutta tuetaankin kahdella tavalla: suojelemalla metsäalueita ja harjoittamalla talousmetsissä luonnonhoitoa. Kumpikin on välttämätöntä.

Luonnonhoidossa on monia vakiintuneita, uudistuvia ja innovatiivisia menetelmiä, kuten tekopökkelöt, joilla suojellaan talousmetsien monimuotoisuutta. Luonnonhoidon vaikutus on laaja-alaista, koska sitä tehdään kaikissa talousmetsissä, joiden kokonaismäärä on suuri.

Toisaalta metsiensuojelu on välttämätöntä, koska sillä suojellaan tiettyjä lajeja ja elinympäristöjä, jotka eivät säily talousmetsissä.

VÄITE 6: Pohjoismaiset talousmetsät ovat puupeltoja – kaikissa metsiköissä on vain yhtä lajia ja yhden ikäisiä puita, maa äestetään ja yleisin uudistustapa on muualla kasvatettujen taimien istutus

Väite, että pohjoismaiset metsät olisivat puupeltoja on lähinnä mielikuva.

Peltoviljelyyn otettavalta maalta poistetaan aluksi kaikki kasvillisuus, kun taas metsänhoidossa poistetaan vain osa puista. Pellolta viedään myös humus ja tilalle tuodaan uutta humusta, mitä ei koskaan tehdä metsissä. Pellolla kasvatetaan yhtä ainoata kasvilajia ja kaikki muut kitketään tai myrkytetään systemaattisesti, kun taas metsässä muut lajit saavat jatkaa kasvuaan.

Pelloilta korjataan satokasvit vähintään vuosittain, mutta metsistä kaadetaan vain osa puista 2–3 kertaa vuosisadassa.

Osa Pohjoismaiden metsistä uudistetaan istuttamalla, mutta suunnilleen yhtä suuret alat uudistetaan kylvämällä tai luontaisesti. Taimet ja siemenet ovat paikallisia, koska ne kasvavat parhaiten.

Erittäin suuri osa Pohjoismaiden puista on saanut alkunsa luontaisesti. Suomen valtakunnan metsien inventoinnin (VMI) mukaan jopa yli 80 prosenttia puista on luontaisia, laskettiinpa sitten kuutiometrejä tai puiden lukumäärää.

Suomessa 20 prosenttia uudistusaloista äestetään enintään 25 sentin syvyydeltä. Tavallisimmin istutusalue muokataan huomattavasti ympäristöystävällisemmin mätästämällä. Mätästyksen osuus maanmuokkauksesta on Suomessa 2000-luvulla lisääntynyt 20:sta 70 prosenttiin.

Maanmuokkaus lisää metsän kasvua ja hiilinielua. Se parantaa taimen vedensaantia, vähentää hyönteistuhoja ja tarjoaa lämpimämmän kasvupaikan.

Pohjoismaiden metsät ovat monipuulajisia. Ruotsin valtakunnallinen metsäinventointi osoittaa, että Etelä-Ruotsissa sekametsät ovat tavallisempia kuin yhden lajin metsät. Metsäosuuskunta Södran tarkastelu osoitti, että vain noin 20 prosentilla jäsenistä oli metsiä, joissa yhtä ainoaa lajia oli yli 70 prosenttia. Useimpien metsätilojen metsissä kasvoi useita puulajeja.

Suomessa VMI:n mukaan sekametsien osuus on 32 prosenttia. Tämä on helppo todeta syksyisessä metsämaisemassa, kun ruska muuttaa eri lehtipuulajien lehdet keltaisiksi, punaisiksi tai ruskeiksi.

VÄITE 7: Pohjoismaiden metsien kokonaisikä laskee

Kaupin mukaan Pohjoismaiden metsien ikäjakauma on pitkällä, satojen vuosien aikavälillä pysynyt lähes vakaana. Keskimääräistä ikää nostaa, että poikkeuksellisen vanhat metsät on suojeltu.

Tilastojen mukaan Pohjoismaiden metsien keski-ikä pikemminkin kasvaa nyt ja seuraavat vuosikymmenet, jos laskelmiin otetaan mukaan suojelualueet ja muut metsätalouden ulkopuolella olevat metsäalueet.

Ruotsin valtakunnan metsäinventoinnin mukaan maan talousmetsien päätehakkuualojen ikä ei useimmissa tapauksissa ole laskenut.

Etelä-Suomessa VMI:n mukaan talousmetsien ikä on noussut vuosikymmenien ajan ja nousee jatkossakin. Pohjois-Suomessa metsät taas ovat aina olleet hyvin iäkkäitä.

Kaupin mukaan alati ikääntyviin metsiin ei kannata edes pyrkiä. ”Luonnollisessa metsässä on tulevaisuudessakin sekä nuoria että vanhoja puita”, sanoo Kauppi.

VÄITE 8: Vanhat metsät sitovat jatkuvasti hiiltä ja muodostavat valtavia hiilivarastoja

Vanhoissa metsissä voi olla suuret hiilivarastot, mutta se riippuu useista tekijöistä, kuten sijainnista ja historiasta. Tutkimusten mukaan ne sitovat hiiltä jossain määrin, mutta metsän vanhetessa sitominen vähenee jatkuvasti ja laskee lähes nollaan siinä vaiheessa, kun puut kasvavat hyvin hitaasti ja maaperän hiilivarasto lisääntyy hieman.

”Metsän biomassan kasvu noudattaa väistämättä S-käyrää. Aluksi hiilen sitominen kiihtyy ja tietyn huipun saavutettuaan se alkaa vähetä”, sanoo Kauppi.

Pohjoismaissa hiiltä sitovat eniten nuoret ja keski-ikäiset metsät. Puun kasvu ja sen sitoman hiilen määrä on suurimmillaan 40–50 vuoden iässä ja ne laskevat lähelle nollaa 100–150 vuoden iässä.

Mutta onko koskemattomien metsien hiilinielu merkittävä? Kun tätä on tutkimuksilla pyritty osoittamaan, niissä yleensä ei ole otettu huomioon vanhojen metsien luonnetta: ne ovat hyvin alttiita esimerkiksi myrsky-, palo-, lumi- ja hyönteisvahingoille. Nämä vahingot ovat luonnollinen osa metsän elinkaarta, ja niistä seuraa yleensä huomattavia hiilipäästöjä ilmakehään.

”Tästä syystä metsävarojen kestävä hoito on olennaisen tärkeää myös ilmastonmuutoksen torjumiseksi”, sanoo Kauppi.