Unionin biodiversiteettistrategia tulee – paraneeko monimuotoisuus?

28.5.2020 / Blogi
Blog / Blogi

Biodiversiteetin käsite on Suomessa mukana kaikessa päätöksenteossa. Käsitteen sisältöä ja vaikutuksia mietitään harvoin.

On välillä hyvä muistaa biodiversiteetin, eli luonnon monimuotoisuuden näyttävä sisääntulo marginaalista valtavirtaan – kuka muistaa?

Yhdistyneiden kansakuntien Biodiversiteettisopimus, Convention on Biological Diversity, hyväksyttiin vuonna 1992 Rio de Janeirossa Brasiliassa. Tavoitteeksi asetettiin säilyttää eliöiden ja elinympäristöjen monimuotoisuutta, suojella maapallon ekosysteemejä, eläin- ja kasvilajeja sekä vaalia luonnonvarojen kestävää käyttöä.

Suomi otti tapansa mukaan sopimuksen tosissaan. Pian olimme Euroopan unionin kärjessä sopimusta toteuttamassa, mistä on syytäkin olla ylpeä

Sittemmin luonnon monimuotoisuus on huomioitu kaikessa luontoon liittyvässä toiminnassa. Missä muualla kuin Suomessa luontotyypit ja lajisto on kartoitettu yhtä tarkasti ja uhanalaisuusarvioinnit tehty yhtä asiantuntevalla ja omistautuneella asiantuntijajoukolla?

Suojelualueita on määrätietoisesti lisätty ja esimerkiksi metsätaloudessa käytännöt ovat kehittyneet tutkimukseen perustuen ja paranevan ohjeistuksen kautta. Talousmetsiin lisätään lahopuuta aktiivisesti ja noin kymmenen vuoden välein tehtäviä uhanalaisarvioita luetaan huolella metsätoimien suunnittelun yhteydessä.

Ehdotus Euroopan unionin biodiversiteettistrategiaksi ei arvioi vaikutuksia elinkeinoihin ollenkaan. Mihin unohtui jo Rion sopimuksessakin mainittu luonnonvarojen kestävä käyttö?

Myös metsäsertifiointijärjestelmät FSC ja PEFC syntyivät Rion sopimuksen jälkimainingeissa. Ne ovat kehittäneet ja kehittävät edelleen koko metsäalaa suuresti. Siinäkin Suomi on edelläkävijä maailmassa.

Euroopan unionin komissio julkaisi hiljattain kunnianhimoisen ehdotuksen unionin biodiversiteettistrategiaksi. Siinä esitetään merkittävää lisäystä suojelualueiden pinta-aloihin sekä ennallistamistavoitteisiin.

Ehdotetuissa toimenpiteissä ei ole huomioitu jäsenmaiden erityispiirteitä eikä metsien taloudellista ja sosiaalista merkitystä. Strategian kirjauksilla komissio astuu vahvasti kansallisen metsäpolitiikan tontille ja sillä voi olla merkittäviä vaikutuksia siihen, miten Suomi voi käyttää metsiään.

Silmiinpistävin vaatimus on suojelualueiden kasvattaminen. Kolmasosa alueesta tulisi saada suojelun tai ennallistamisen piiriin ja tästä kolmasosa tiukkaan suojeluun.

Tiukan suojelun suhteen Suomella ei ole ongelmaa, kun olemme tässä Euroopan huippua muutenkin. Sen sijaan se, että suojelun lisäksi pitäisi vielä ennallistaa suojeluun nähden kaksinkertainen määrä alueita, on kyllä aika paljon.

Miten ennallistamisvaatimusta luetaan? Tulisiko jokaiselle jäsenmaalle ennallistettavaksi prosenttiosuus maan pinta-alasta, vai lasketaanko se elinympäristökohtaisesti? Millä kriteereillä ja mihin tilaan elinympäristöjä tulisi ennallistaa? Miten rahoitus järjestetään?

Riskiksi voi myös muodostua, että maat, joilla on muita maita enemmän sopivia elinympäristöjä unionin suojelutavoitteen täyttämiseksi, joutuvat kantamaan suhteettoman vastuun.

Tiukka suojelu ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita hyvää luonnon monimuotoisuuden tasoa. Suojeluhehtaari on eri asia kuin suojeluarvo.

Luonnon monimuotoisuus on strategiassa nostettu kaiken ihmistoiminnan yläpuolelle. Arvio toimenpiteiden taloudellisista vaikutuksista on puutteellinen.

Arviot vaikutuksista elinkeinoihin puuttuvat kokonaan, mikä on suorastaan pelottavaa. Suomalaiset elinkeinot ovat riippuvaisia siitä, miten voimme käyttää esimerkiksi metsäalueitamme.

Entä voidaanko eurooppalaista monimuotoisuutta aidosti parantaa yksinomaan tiukkaa suojelua lisäämällä? Mihin unohtui Rion sopimuksessakin mainittu luonnonvarojen kestävä käyttö?

Joskus olisi hyvä pysähtyä miettimään sitäkin, mihin oikeastaan pyrimme ja mikä on sopiva hinta siitä.

Kirjoita kommentti