EU:n komissio esittää metsien jatkuvaa kasvatusta valtamenetelmäksi – tutkijan mukaan se merkitsisi paluuta keräilytalouteen

Forest.fi vertailee uusimman tutkimuksen perusteella metsän jatkuvan ja jaksollisen kasvatustavan vaikutuksia ilmastoon sekä metsänhoidon ekologiaan ja talouteen. Päätulos on ennallaan: yleistä vastausta kasvatustapojen paremmuuteen ei ole, vaan kaikki riippuu metsikön ominaisuuksista ja metsänomistajan tarpeista.

”Jos Euroopan komission suunnitelma siirtyä jatkuvaan kasvatukseen kaikissa talousmetsissä toteutuu, se merkitsee suuria haasteita puunhankinnalle, mikäli hakkuukertymät halutaan pitää ennallaan”, sanoo Luonnonvarakeskuksen tutkimusylijohtaja Antti Asikainen.

Metsätaloudelta vaaditaan ratkaisuna ilmasto-ongelmiin metsänielun kasvattamista hakkuumääriä laskemalla. Asikainen muistuttaa metsien taloudellisesta merkityksestä, mikä korostuu yhteiskuntien velkaannuttua dramaattisesti.

”Jokaisen hakatun puukuution tuottama lisäarvo kansantalouteen on noin 150 euroa. Jos me emme saa sitä metsästä, mikä on vaihtoehto”, kysyy Asikainen.

Toisaalta komissio itsekin vaatii puun käyttöä. Puuta myös löytyy Euroopan metsistä. Jos se kuitenkin korjattaisiin pelkästään jatkuvalla kasvatuksella, kuten komissio vaatii, se merkitsisi Asikaisen mukaan 1950-luvulta lähtien käyttöön otetusta viljelymetsätaloudesta luopumista.

Jos puun käyttöä ei samalla vähennettäisi, hakkuupinta-aloja jouduttaisiin lisäämään, koska hakkuissa otettaisiin talteen vain osa hakattavan metsikön puista.

”Riskit elävien puiden vaurioitumisesta puun korjuussa kasvaisivat ja korjuutyön tuottavuudelle tulisi haasteita. Se merkitsisi paluuta keräilytalouteen”, sanoo Asikainen.

Asikainen puhui Luonnonvarakeskuksen ja Metsähallituksen jatkuvaa kasvatusta käsitelleessä seminaarissa huhtikuussa.

Mikään menetelmä ei ole ainoana hyvä

Jos jatkuva kasvatus olisi ainoa menetelmä, se ei välttämättä olisi hyvä luonnollekaan. Tutkimuksen mukaan sen lisääminen nykytilasta parantaisi luonnon monimuotoisuuden tilaa, mutta menetelmän pakottaminen ainoaksi johtaisi metsälajiston suhteen ojasta allikkoon.

Luonnon monimuotoisuuden kehittymistä jatkuvan kasvatuksen metsissä tutkijat ovat päässeet seuraamaan vasta vain noin vuosikymmenen.

”Olemme alkumetreillä”, sanoi tutkimusprofessori Matti Koivula seminaarissa.

Koivula nojautui esityksessään 55 julkaisuun, joista pääosa tarkastelee poimintahakkuuta. Pienalahakkuidenkin tuloksia on esitelty yli 20 julkaisussa. Lajien kehitystä verrattiin avohakkuumetsätalouteen ja vanhaan metsään.

Jatkuvan kasvatuksen metsät vaihtelevat puustotilavuudeltaan vähemmän kuin jaksollisen, avohakkuumetsätalouden metsät. Toisin kuin jaksollisen avohakkuumetsätalouden  metsistä, niistä ei löydy vanhan metsän vaihetta, taimikkoja eikä avoimimpia ja paahteisimpia metsiä.

Koivulan mukaan tämä ei ole ongelma tällä hetkellä, kun valtaosaa metsistä hoidetaan avohakkuumetsätalouden keinoin.

”Avoimien alojen lajeille saattaa pitkällä aikavälillä tulla ongelmia, jos jatkuva kasvatus olisi ainoa menetelmä”, sanoi Koivula.

Lahopuuta ei synny automaattisesti

Jatkuvasta kasvatuksesta hyötyvät varjoa vaativat lajit.

”Hyvä esimerkki on mustikka, joka on tärkeä ravintokasvi ja luo perustan monille metsän ravintoketjuille”, sanoi Koivula.

Myös puiden pinnalla elävät epifyyttijäkälät saattavat hyötyä jatkuvasta kasvatuksesta. Ne tarvitsevat suuria puita ja niitä jatkuvan kasvatuksen metsistä löytyy kaiken aikaa.

”Mutta säilyvätkö jäkälät, jos poiminta- ja pienaukkohakkuita toistetaan kymmenien vuosien ajan? Sitä tietoa meillä ei ole”, sanoi Koivula.

Myös avohakkuista hyötyvät useat lajit. Yksikään uhanalainen laji ei silti ole riippuvainen avohakkuista, vaikka uhanalaisissa onkin myös avoimien ympäristöjen lajeja. Jotkut näistä avoimien ympäristöjen uhanalaisista lajeista voivat löytää kodin myös avohakkuulta.

Mikään metsän kasvatustapa ei kuitenkaan tuota automaattisesti uhanalaisille lajeille tärkeitä elinympäristöjä, kuten lahopuuta tai riittävän järeää puuta, vaan niitä on tuotettava luonnonhoitotoimilla. Järeän elävän ja kuolleen puuston vaatijoita on uhanalaisissa lajeissa satoja.

Jatkuvan kasvatuksen kuusen laatu vaihtelee

Kuusen tuotoksen kannalta jatkuva kasvatus onnistuu hyvin, kunhan tietyt edellytykset toteutuvat. Yksi tärkeimmistä on taimettuminen. Jatkuvan kasvatuksen kannattavuus perustuu siihen, että uusia puita ei tarvitse kylvää eikä istuttaa, vaan taimet syntyvät luonnollisesti.

Erikoistutkija Sauli Valkonen sanoi, että ”homma kyllä onnistuu”. Eri asia hänen mukaansa on, mikä onnistuu ja miksi.

”Taimia tulee hyvin ja taimista kasvaa puita. Mutta taimet kasvavat älyttömän hitaasti. Voi olla, että taimelta kestää 50 vuotta saavuttaa 130 sentin pituus”, Valkonen sanoi.

”Toisaalta nämä pienet kuuset elpyvät ja lähtevät hyvään kasvuun heti, kun ne saavat valoa ja tilaa. Se on uusi ja merkittävä tieto. Jopa 30 vuotta juroneet kuuset lähtevät hyvin kasvuun”, sanoi Valkonen ja jatkoi, että metsää ei saa päästää liian tiheäksi eikä liian harvaksi.

Pienet kuuset elpyvät ja lähtevät hyvään kasvuun heti, kun ne saavat valoa ja tilaa. Se on uusi ja merkittävä tieto.

Monipuulajisuus on yksi vaatimus.

”Siihen tarvitaan pienaukkoja. Pelkällä poimintahakkuulla metsä kuusettuu”, sanoi Valkonen.

Kuusen ensimmäiset jatkuvan kasvatuksen koealat on tehty jo 1980-luvulla. Niistä tiedetään, että kuusi voi kasvaa hyvin ensimmäiset 30 vuotta, ehkä pidempäänkin. Keskimäärin puuntuotos kuitenkin häviää avohakkuumetsätaloudelle 15–30 prosenttia.

Jatkuvan kasvatuksen kuusista löytyy sisäosista tiheäsyinen ydinpölkky, joka on syntynyt kuusen alkukasvun aikana, kun se on kasvanut hitaasti tiheässä metsässä. Pölkyn ympärillä on tavanomaisen tiheää puuta, joka on syntynyt, kun puusto ympäriltä on harvennettu.

Valkosen mukaan tämä ”ydinpölkky” ei vaikuta kuusen laatuun selluteollisuudessa, mutta sahatukkien ja sahatavaran laatuun se tuo vaihtelua, mikä lisää lajittelun tarvetta.
Valkosen mukaan on vaikea sanoa, kuinka suuri merkitys asialla on.

Mäntyä on tutkittu vähemmän kuin kuusta

Jatkuvan kasvatuksen männiköitä ei ole tutkittu läheskään niin paljon kuin kuusikoita, mutta joitakin koealoja kuivilla ja kuivahkoilla kankailla on tehty jo 1980-luvun alussa.

”Ne ovat uudistuneet hyvin ilman maanmuokkausta, vaikka maanmuokkaus kyllä parantaa luontaista taimettumista. Taimet kuitenkin kasvavat tihentymissä, mikä jättää aukkoja ja heikentää kasvua”, sanoi professori Pasi Rautio Luonnonvarakeskuksesta.

Ongelma on myös, että aukkojen väliset alueet eivät ole taimettuneet oikeastaan lainkaan.

Männiköissä on kokeiltu myös väljennyshakkuita. Niillä mänty taimettui heikosti, mutta kevyt maanmuokkaus lisäsi taimettumista ja kasvua.

Nykyisin männiköiden koealoja on noin tuhat. Niiltä on havaittu, että väljennyshakkuussa yli puolet puista pitää poistaa, jotta taimettuminen onnistuu.
Puut kasvavat hitaasti, 15 vuodessa 50 sentin pituuteen. Kokeet on tehty pohjoisessa, mutta olosuhteet etelässä eivät Raution mukaan eroa merkittävästi muuten kuin valon osalta.

Jatkuva kasvatus on hyvä turvemailla

Erityisen suuria odotuksia jatkuvan kasvatuksen suhteen on turvemailla. Syy on pohjaveden pinnassa, joka vaihtelee avohakkuumetsätaloudessa.

Puusto poistaa maaperästä vettä haihduttamalla. Kun kostealla turvemaalla tehdään avohakkuu, haihduttavat puut viedään pois ja pohjaveden pinta lähtee nousuun. Tämä lisää metaanipäästöjä sekä fosforin, typen ja orgaanisen hiilen valumia vesistöön.
Toisaalta, kun puusto kasvaa, pohjaveden pinta laskee, minkä seurauksena hiiltä alkaa vapautua maaperästä ilmakehään.

Jatkuvassa kasvatuksessa puusto ja puiden haihdutus säilyvät, jolloin myös vedenpinta vaihtelee vain vähän ja päästöt ovat pienempiä.

”Jatkuvalla kasvatuksella pohjaveden pinta voitaisiin turvemailla pitää vakaana, ylimmillään 30–40 sentin syvyydessä”, sanoi erikoistutkija Markku Saarinen Luonnonvarakeskuksesta.

Puuston ryhmittäisyys on tässäkin ongelma. Ryhmien välialueilla pohjaveden pinta voi nousta.

”Jos tehdään pienaukkohakkuu, aukon suurin läpimitta saa olla 20 metriä. Muuten pohjaveden pinta aukon keskellä nousee liikaa”, sanoi Saarinen.

Jatkuvassa kasvatuksessa pienemmät tuhoriskit

Metsätuhoriskeistä jatkuvan kasvatuksen metsissä tiedetään vielä vähän.

”Tuhoriskiä pidetään jatkuvassa kasvatuksessa kuitenkin pienempänä kuin jaksollisessa metsätaloudessa. Iso poikkeus on juurikääpä”, sanoi tutkimusprofessori Jarkko Hantula Luonnonvarakeskuksesta.

Palo-, myrsky-, lumi- ja tuulituhot ovat Hantulan mukaan jatkuvassa kasvatuksessa todennäköisesti pienempiä.

Tuhoriskiä pidetään jatkuvassa kasvatuksessa pienempänä kuin jaksollisessa metsätaloudessa. Iso poikkeus on juurikääpä.

Juurikäävän aiheuttamat kustannukset metsänhoidolle ovat noin 50 miljoonaa euroa vuodessa. Siitä männyn osuus on noin 5–10 miljoonaa euroa ja valtaosa kohdistuu kuusikoihin.

Männiköstä juurikääpää ei saa pois oikein millään. Kuusikosta sitä ei saa pois muuten kuin avohakkuulla, mikä merkitsee jatkuvasta kasvatuksesta luopumista.

Lisäksi avohakkuun jälkeen metsikön puulaji on vaihdettava lehtipuuksi ja pidettävä kuusi pois metsiköstä ainakin 30 vuotta.

Myös korjuuvauriot ovat riski, koska juurikääpä leviää ilmasta rikkoontuneeseen puuhun.

Metsänomistaja ratkaisee

Seminaarin lukuisien asiantuntijapuheenvuorojen johtopäätös oli, että yleistä vastausta metsän kasvatustapojen paremmuuteen ei ole, vaan kaikki riippuu kyseessä olevan metsikön kasvuolosuhteista, puustosta ja metsänomistajan tarpeista.

Tapion Kalle Vanhatalo lisäsi tähän vielä metsänomistajan kyvyn sietää epävarmuutta.

”Kasvatustapojen riskit vaihtelevat, koska todennäköisyys sille, kuinka hyvin erilaiset tavoitteet toteutuvat vaihtelee sekin”, sanoi Vanhatalo.

Hyödyt ovat hyötyjä vain, jos metsänomistaja ne niiksi kokee. On turha tavoitella esimerkiksi maisemahyötyjä, jos metsänomistaja ei pidä niitä arvokkaina.

Vanhatalon titteli on metsänhoidon suositusten koordinaattori.

Hänen mukaansa suosituksilla on erilainen tehtävä kuin muulla metsänhoidon ohjeistuksella: niiden tarkoitus on kertoa, millä keinoilla metsänomistajan ekologiset ja taloudelliset tavoitteet voidaan toteuttaa.

”Sitä eivät kerro metsäsertifiointi eikä lainsäädäntö”, sanoi Vanhatalo.

Vanhatalon mukaan metsänomistajan kaikkien tavoitteiden on toteuduttava, muuten ratkaisu on huono.

”Hyödyt ovat hyötyjä vain, jos metsänomistaja ne niiksi kokee. On turha tavoitella esimerkiksi maisemahyötyjä, jos metsänomistaja ei pidä niitä arvokkaina”, sanoi Vanhatalo.

Luonnonvarakeskuksen synteesiraportti jatkuvasta kasvatuksesta

Luonnonvarakeskuksen tiedote synteesiraportista