Läpinäkyvää puupohjaista muovikalvoa elintarvikepakkauksiin

Woodly tekee tuotekehitysyhteistyötä salaatti- ja yrttiruukkuja kasvattavan Järvikylän kanssa. Kuva: Woodly
Woodly tekee tuotekehitysyhteistyötä salaatti- ja yrttiruukkuja kasvattavan Järvikylän kanssa. Kuva: Woodly

Suomalainen Woodly on pitkään kehittänyt puupohjaista muovia korvamaan fossiilista muovia. Materiaali on tehty 40–60-prosenttisesti uusiutuvista raaka-aineista.

Woodlyn toimitusjohtajan Jaakko Kamisen mukaan raaka-aineen loppuosa on ”luonnosta löytyvää, myrkytöntä ja syömäkelpoista raaka-ainetta”. Paljon tätä enempää siitä ei kerrota.

Biopohjaista raaka-aine ei ole, mutta periaatteessa se voisi sitä olla. ”Sellaista ei ole vielä kaupallisesti saatavilla riittävän isossa mittakaavassa”, sanoo Kaminen. Hänen mukaansa Woodlyn biopohjaisuutta kyetään kuitenkin nostamaan kysynnän kasvaessa.

Woodlyn kehittämän puumuovin pinnalle voi painaa tekstiä ja kuvaa ja sen voi kierrättää muovijätteen seassa. ”Me teemme yhteistyökumppaneidemme kanssa tiekarttaa tuotannon skaalaamisesta ja Woodlyn biopohjaisuuden nostaminen on osa sitä”, sanoo Kaminen.

Woodlyn tuotteilla voidaan korvata perinteistä fossiilista muovia erilaisissa päivittäistavaroiden pakkauksissa, esimerkkeinä polyeteeni, polypropeeni ja PET-muovi. Pöyryn tekemän elinkaarianalyysin perusteella tuotteet ovat hiilineutraaleja, eli ne eivät voimista ilmastonmuutosta.

Woodlyn tuotteet eivät ole biohajoavia. ”Tai niin me emme ainakaan mainosta, vaikka luonnosta kyllä löytyy bakteereja, jotka pystyvät käyttämään niitä ravintonaan”, sanoo Kaminen.

Taustalla on tietoinen valinta. ”Ihmiset ymmärtävät asian niin, että jos biohajoavan tavaran heittää tuonne asvaltille, se katoaa kuin itsestään. Näin ei kuitenkaan ole”, Kaminen sanoo.

Pakkauksesta voi tehdä nopeasti biohajoavan, mutta sillä on kääntöpuolensa. Biohajoaminen vapauttaa lähes kaiken tuotteen sisältämän hiilen ilmakehään.

Kierrätettävyys on Kamisen mukaan tärkeämpää. ”Se on ehdoton edellytys, jos muoviongelma halutaan ratkaista. Maailmassa käytetään niin paljon muovia, että sitä ei mitenkään ole mahdollista korvata biopohjaisilla tuotteilla”, sanoo Kaminen.

Aiemmin Woodly on kertonut tekevänsä tuotekehitysyhteistyötä salaatti- ja yrttiruukkuja kasvattavan Järvikylän kanssa. Syyskuussa 2019 yhtiö ilmoitti tehneensä yhteistyösopimuksen Wipakin kanssa. Wipak valmistaa elintarvike- ja lääkepakkauksia sekä lääketieteellisten laitteiden pakkauksia.

Wipakin ja Woodlyn tavoitteena on kehittää hiilineutraalien muovikalvopakkausten tuotesarja. Wipak haluaa yhteistyön avulla pudottaa yhtiön hiilijalanjäljen nollaan vuoteen 2025 mennessä.

Mitä mieltä olit artikkelista?

Jaa:

Kirjoita kommentti