Japanilaisessa yliopistossa kehitettiin ensimmäinen oikea e-paperi

E-paperin elektrolyytti muuttaa tilaansa kosketuksen seurauksena.
E-paperin elektrolyytti muuttaa tilaansa kosketuksen seurauksena.
Metsäbiotalouden tulevaisuuskuvasto / Forest Bioeconomy Future Catalogue

Osakan yliopiston tutkijat ovat kehittäneet näyttötekniikan, jota voidaan pitää ensimmäisenä todellisena sähköisenä paperina. Aiemmin e-paperilla on tarkoitettu esimerkiksi lukulaitteista tuttuja harmaasävynäyttöjä.

Uusi e-paperi perustuu elektrokromiseen näyttöön. Siinä on keskeistä, että elektrolyyttien vuotaminen saadaan ehkäistyä. Vuodon paikkaaminen on aiemmin tehnyt ohuen kalvon valmistamisesta vaikeaa, koska elektrolyytti on jouduttu sen takia kapseloimaan.

Nyt tutkimusryhmä onnistui valmistamaan paperielektrolyytin selluloosakuitujen pinnalle. Polymeerit onnistuttiin pinnoittamaan siten, että tuloksena oli läpinäkyvä paperielektrodi.

Tutkimusryhmän valmistaman e-paperin ulkoinen kerros on 90-prosenttisesti läpinäkyvä. Paperin välissä oleva elektrolyytti reagoi jännitteeseen siten, että se mahdollistaa kuvien tuottamisen paperiin.

E-paperi on paperipohjainen, jonka takia se on myös taipuisa. Sen heijastuskyky on myös hyvä, mikä parantaa paperin selkeyttä ja näkyvyyttä.

Tutkijat ovat kehittäneet muitakin paperipohjaisia laitteita, kuten muisteja, transistoreja ja antenneja.

Tutkimusryhmä on todennut muun muassa Asian Scientist -lehden artikkelissa, että mikäli näitä teknologioita saadaan yhdistettyä, tulevaisuudessa on mahdollista tuottaa myös paperipohjaisia e-kirjoja.

Kirjoita kommentti