Biohajoava puupullo

Puupullo. Kuva: Carlsberg Group
Puupullo. Kuva: Carlsberg Group
Metsäbiotalouden tulevaisuuskuvasto / Forest Bioeconomy Future Catalogue

Kaksi vuotta sitten Carlsberg Group lähti yhdessä tanskalaisen pakkausyrityksen EcoXPacin ja Tanskan teknillisen yliopiston kanssa kehittämään puukuidusta valmistettavaa biohajoavaa olutpulloa. Tanskan innovaatiorahasto myönsi hankkeelle kahden miljoonan euron avustuksen vuonna 2015

EcoXPac oli jo aiemmin kehittänyt menetlmän valmistaa pulloja koneellisesti kierrätyspaperista. Ensimmäiset prototyypit julkistettiin tammikuussa 2015 Maailman talousfoorumissa Davosissa. Prototyypit olivat malliltaan pelkistettyjä, mutta pullon muotoisia.

Uusi prototyyppi julkistettiin Kööpenhaminassa syyskuussa 2016 Sustainable Brands -konferenssissa. Green Fiber Bottle -puukuitupullo muistuttaa Carlsbergin aiempia olutpulloja ja perustuu Carlsbergin omaan suunnitteluun. Erityistä huomiota on kiinnitetty siihen, että pullo ei saa vaikuttaa sisällön, siis oluen laatuun millään tavoin.

Nyt tuotantolinja on hiottu valmiiksi. Pahvipullo pinnoitetaan sisäpuolelta, jotta oluen maku ei muuttuisi. Materiaali kestää kolhuja ja pullo on kokonaan valmistettu biohajoavasta materiaalista, aina korkkia myöten.

Green Fiber Bottle -pullo on valmistettu materiaaleista, jotka ovat joko biohajoavia tai ne reagoivat muiden aineiden kanssa heikosti, kuten liitu ja savi. Pullon käyttö vähentäisi hiilidioksidipäästöjä ja sen valmistus kuluttaisi vähemmän energiaa kuin nykyiset juomapakkaukset.

Luonnossa pullo hajoaa ja se voidaan kierrättää. Pulloihin käytetty puu tulee kestävästi hoidetuista metsistä.

Yhtiön tavoitteena on monipuolistaa pakkausmateriaalien valikoimaa. Green Fiber Bottle -pullon koemarkkinoinnin arvioidaan alkavan vuonna 2019. Yhtiö kehittää myös palautusjärjestelmän uudelle pullolle.

Oluen lisäksi pahvipullot sopivat myös maidolle ja vedelle.

Kirjoita kommentti