Talousmetsien luonnonhoito saa tukea tutkimuksesta
Tänään julkistettava luontotyyppien uhanalaisuutta koskeva tutkimus osoittaa, että metsäluonnossa monimuotoisuutta löytyy talousmetsien kaikista ikäluokista.
Suomen ympäristökeskuksen vetämä tutkimus Suomen luonnon luontotyyppien uhanalaisuudesta aloitettiin jo vuonna 2003. Tutkimuksen tulokset julkistetaan tänään. Aiemmin hankkeessa on julkistettu uhanalaisuuden määrittelyperiaatteet.
Tutkimuksen yksi tulos on, että luonnontilaisten metsien määrä on Suomessa pieni, mikä on ollut tiedossa aiemminkin. Tutkimus myös osoittaa, että monimuotoisuutta on talousmetsissä kaikenikäisissä metsissä. Siksi talousmetsien luonnonhoidolla on suuri merkitys luonnonsuojelussa.
”Tämäkin on tiedetty, eivätkö tulokset tuo paljonkaan uutta talousmetsien luonnonhoidon kehittämiseen. Talousmetsien kaikki ikäluokat ovat olleet luonnonhoidon kohteena jo 15 vuotta”, sanoo ympäristöpäällikkö Timo Lehesvirta UPM Metsästä. Yhtiö on kehittänyt talousmetsien luonnonhoitoa systemaattisesti jo pitkään.
Suuret luvut puhuttanevat
Lehesvirta uskoo, että tutkimus synnyttää kuitenkin laajaa keskustelua. Samaa sanoo Metsähallituksen ympäristöpäällikkö Petri Heinonen.
”Tutkijoita ja ammattilaisia hämmentää uusi metsätyypitys. 1920-luvulta lähtien käytettyä Cajanderin metsätyypitystä on kehitetty ottamalla mukaan metsien ikäluokat. Tämä saattaa tuoda paremmin esiin talousmetsien luonnonhoidon mahdollisuudet”, sanoo Heinonen.
Huomiota herättänevät myös laskelmat, joiden mukaan esimerkiksi Etelä-Suomessa ”uhanalaisten luontotyyppien pinta-alan osuus metsäpinta-alasta” on kokonaisarvion perusteella 49 prosenttia. Arvio on kuitenkin teoreettinen.
Osuudet on saatu aikaan määrittelemällä uhanalaiseksi joka ikinen uhanalaisen luontotyypin esiintymä, vaikka vain osa niistä olisi varsinaisesti uhanalaisia. Näin esimerkiksi kaikki tiukasti suojeltujen alueiden esiintymät on laskettu uhanalaisiksi, jos sama luontotyyppi on muualla uhanalainen.
Työssä mukana ollut asiantuntija, joka ei halua nimeään julkisuuteen sanookin, että tutkimustuloksina mainittuja prosenttilukuja ei pitäisi tulkita kirjaimellisesti. ”Sellaisenaan ne ovat omiaan johtamaan harhaan”, hän sanoo.
Lyhyt tarkastelujakso tuottaa ongelmia
Tutkimuksessa käytetty uhanalaisuuden ensisijainen kriteeri on luontotyypin kehitys viime 50 vuoden aikana. Tarkastelujakso on hämmästyttävän lyhyt, varsinkin kun tietoa olisi kuitenkin ollut saatavilla jopa 1800-luvulta.
Toissijainen kriteeri perustuu luontotyyppien kehitykseen tulevaisuudessa. Se voi siis perustua vain arvioihin.
Kolmanneksi tärkein kriteeri, 50 vuoden takaista aikaisempi kehitys, on määritelty paljastavalla tavalla: sen perusteella uhanalaisuus voi vain lisääntyä. Silti joidenkin luontotyyppien osalta on lähes varmaa, että ne ovat nimenomaan elpyneet 1800-luvun jälkeen, onhan esimerkiksi metsien puumäärä kasvanut viime vuosisadan alusta rajusti.
Tutkimus tunnistaa metsien uhanalaisimmaksi luontotyypiksi lehdot. Se siteeraa lehtojen kokonaispinta-alan kehitystä valtakunnan metsien inventointitietoihin perustuen 1920-luvun alusta nykypäivään, ja toteaa määrän jopa moninkertaistuneen, mutta pitää tulosta epäluotettavana.
Luonnon elpymistä ei otettu huomioon
Luontotyyppien elpyminen ei voi tässä tutkimuksessa näkyä vaikka sitä olisikin. Tästä keskusteltiin myös tutkimuksen tekijöiden piirissä.
”Kyllä, tästä oli puhetta. Mielestäni menetelmät eivät ota riittävällä tavalla huomioon sitä mahdollisuutta, että luontotyypit ovat voineet myös elpyä”, sanoo mainittu, nimettömänä pysyvä asiantuntija.
Sen tutkimus sentään tunnustaa, että suurin syy lehtojen uhanalaisuuteen ei suinkaan ole metsätalous, vaan pellonraivaus, vaikka siitä suurin osa tehtiin ennen toista maailmansotaa. Tutkimuksen metsäosaan perehtynyt Metsäntutkimuslaitoksen professori Kari Mielikäinen muistuttaakin, että Etelä-Suomen metsät olivat 1950-luvun alussa monta sataa vuotta kestäneen kaskenpolton ja parhaimpiin puihin kohdistuneen harsinnan jäljiltä vähäpuustoisia ja nuoria.
Nykyisin Etelä-Suomessa on 1950-lukuun verrattuna kaksin verroin sekä alle 40- että yli 100-vuotiaita talousmetsiä. ”Ennen vanhaan isännät keräsivät metsistä jatkuvasti tukkia, kuivalatvoja ja tuulenkaatoja, mutta näin ei ole ollut aikoihin. Siksikin luontotyyppien elpymisen mahdollisuus olisi pitänyt ottaa vakavasti”, Mielikäinen sanoo.
Myöskään tutkimuksesta esiin nouseva käsitys metsänhoidon intensiteetin jatkuvasta kasvusta ei saa tukea tilastoista. ”Mittavat hoitorästit, lehtipuuston lisääntymien, pitenevät harvennusvälit ja vanhojen talousmetsien määrän lisääntyminen todistavat päinvastaista”, Mielikäinen sanoo.
Laatumääritelmää ei kerrota
Tutkimuksessa käytetty laatukriteeri on tärkeä: juuri laadun heikkeneminen on tutkimuksen valossa merkittävin syy luontotyyppien uhanalaisuuteen.
Lahopuu esiintyy laatukriteerissä 40 prosentin painolla. Suuri painoarvo on perusteltu hyvin ja se, miten lahopuun esiintyminen vaikuttaa, on kuvattu selkeästi numeroarvoin.
Kriteerin toinen, 60 prosentin osa on nimeltään ”muu arvio”. Se kerrotaan, mikä siihen vaikuttaa – muun muassa metsäpalot, tuulituhot, hakkuut, maanmuokkaus – mutta miten, siihen ei vihjata sanallakaan. Vain se kerrotaan, ja jälleen perustelematta, että suurin osa ihmistoimista oletetaan jo etukäteen haitallisiksi, kun taas luonnonprosessien vaikutukset oletetaan aina hyödyllisiksi.
Toisaalta tutkimus kuitenkin luokittelee kaikki lehtipuuvaltaiset metsät uhanalaisiksi, vaikka voisi kuvitella, että niistä osa on kaskeamisen seurauksena syntyneitä ja niiden uhanalaisuus johtuu luontaisesta kuusettumisesta.
Tutkimuksen ei pyri arvioimaan luontotyyppien ”tilaa”, vaan niiden ”uhanalaisuutta”. Näin luontotyyppien tila ja kehitys on jo etukäteen päätetty huonoiksi.
Esimerkiksi metsäisten luontotyyppien määrää ja laatua tarkastellaan kappaleen ”Arvioinnin toteutus” alaluvuissa ”Määrän väheneminen” ja ”Laadun heikkeneminen”. ”Tällainen ei vaikuta tutkimukselta, vaan politiikalta. Myös lukuisia viittauksia asiantuntija-arvioihin on lähteiden puuttuessa mahdoton arvioida”, Mielikäinen sanoo.
