Puu tarjoaa suoja-aineensa itse

Kuusen kuorta. Kuva Erkki Oksanen, Luke
Uudenlaisia puun suoja-aineita uutetaan kuusen kuoresta. Kuva: Erkki Oksanen, Luke
Metsäbiotalouden tulevaisuuskuvasto / Forest Bioeconomy Future Catalogue

Luonnonvarakeskus kehittää yhteistyössä Itä-Suomen ja Oulun yliopistojen kanssa puun luontaisiin suojamekanismeihin pohjautuvaa puunsuoja-ainetta. Tavoitteena on helppokäyttöinen, hinnaltaan kilpailukyinen, teolliseen valmistukseen sopiva tuote, jolla käsitelty puutavara on ulkokäytössä kestävää ja jonka voi elinkaarensa lopuksi vaikka polttaa.

Puun luontaiset kemialliset suojamekanismit perustuvat uuteaineisiin, kuten tanniineihin, lignaaneihin, flavonoideihin ja stilbeeneihin. Erityisen paljon niitä on sydänpuussa, kävyissä, kuoressa ja sisäoksissa.

Uutta puunsuoja-ainetta kehitetään tanniinien pohjalta, joiden on todettu muun muassa hidastavan bakteerien ja sienien kasvua. Niitä on myös helppo uuttaa suuria määriä edullisesta havupuun kuoresta, jonka tavallisin nykykäyttö on energiaksi polttaminen.

Tanniinit uutetaan kuuman veden avulla, eikä siinä käytetä orgaanisia liuottimia, happoja tai emäksiä. Niiden heikko kohta kuitenkin on sama kuin monilla muillakin puunsuoja-aineilla: ne eivät pysy puussa tarpeeksi pitkään.

Sitoutumista pyritään parantamaan kiinnittämällä tanniinit puuhun nanoselluloosalla, joka muodostaa kestäviä sidoksia puun solukon kanssa. Sen pintarakennetta pyritään muokkaamaan niin, että mikrobit eivät pystyisi hajottamaan sitä. Nanoselluloosaa voidaan valmistaa helpoiten kaupallisesta, valkaistusta kemiallisesta massasta.

Toinen puunsuojauksen komponentti voi löytyä puusta tislatuista pyrolyysinesteistä, joita myös tutkitaan tässä hankkeessa.

Puunsuoja-aineiden tehoa testataan Luonnonvarakeskuksen Punkaharjun koeasemalla. Ensimmäisiä tuloksia saadaan vuoden 2017 kesällä. Tutkijoiden mukaan kehnot puunsuoja-aineet paljastuvat kuitenkin jo noin kolmessa kuukaudessa. Testausta jatketaan yleensä niin kauan, että kyllästetyn puun lujuus romahtaa.

Kirjoita kommentti