Nanosellulla voi sisustaa – tai kävellä

Selluloosapohjaiset kengät. Kuva: Saara Kinnunen
Saara Kinnusen suunnittelemat selluloosapohjaiset kengät. Kuva: Saara Kinnunen
Metsäbiotalouden tulevaisuuskuvasto / Forest Bioeconomy Future Catalogue

Nanoselluloosaa valmistetaan jauhamalla tai kemiallisesti käsittelemällä sellukuituja hyvin pieneksi, jolloin syntyvän massan ominaisuudet muuttuvat radikaalisti. Sellukuitu muuttuu tuhansiksi pienemmiksi nanokuiduiksi, mikä tarkoittaa, että niiden yhteenlaskettu pinta-ala on valtavasti alkuperäistä sellukuitua suurempi.

Kun kuitujen tarttumapinta on suuri, myös syntyvän massan lujuus kasvaa. Silloin siitä voidaan tehdä aivan uudenlaisia tuotteita, jolla olisi edellytykset korvata muoveja, tekokuituja ja kemiallisia pinnoitteita. Silti se ei menetä parhaita ominaisuuksiaan, kuten keveyttä ja biohajoavuutta.

Aalto-yliopiston muotoilun professori Pirjo Kääriäinen kertoo tutkimushankkeesta, jonka tavoitteena on löytää uusia käyttötarkoituksia Suomesta löytyville materiaaleille ja raaka-aineille. Tähän mennessä hankkeessa on tehty nanoselluloosasta muun muassa retkituoli, polkupyörän runko ja osia kokonaan sellusta valmistettuihin kenkiin.

Kääriäisen mukaan muotoilijoiden avulla materiaalitutkimukseen on voitu tuoda mukaan myös käyttäjät, sillä käsin kosketeltavat prototyypit havainnollistavat materiaalien tuntua ja toimivuutta.

Sellupohjaisilla tuotteilla voitaisiin korvata myös muovisia tai kipsisiä sisustuselementtejä. Kääriäisen mukaan sellua voidaan käyttää tulevaisuudessa myös 3D-tulostuksessa muovin sijaan.

Kääriäinen arvioi, että esimerkiksi kokonaan sellusta valmistettuja merkkikenkiä voisi tulla markkinoille aikaisintaan 4–5 vuoden kuluttua. Jotkut tutkituista materiaaleista ovat valmiita massatuotantoon vasta kymmenen vuoden kuluttua.

Kirjoita kommentti