PEFC on metsien monimuotoisuuden suojelun ykköstyökalu
PEFC-metsäsertifioinnin standardin meneillään oleva uudistamistyö on mahdollisuus paitsi PEFCille, myös niille, jotka ovat tyytymättömiä tulossa olevaan metsälakiin.
Suomen kansallisen metsäsertifiointijärjestelmän PEFCin (Programme for Endorsement of Certification Schemes) viiden vuoden välein tehtävä uusimistyö käynnistyi keväällä. Tässä työssä käydään läpi esimerkiksi kaikki ne määräykset, joita PEFC antaa osanottajilleen metsänhoidosta.
Työ tuottaa kokonaisuuden, joka määrittää lähivuosiksi käytännön pelisäännöt Suomen talousmetsien hoitoon ja käyttöön. Työ on merkittävää ennen muuta siksi, että yli 95 prosenttia Suomen talousmetsistä on sertifioitu PEFCin mukaan.
Tästä syystä pelissä on siis esimerkiksi luonnonsuojelun näkökulmasta paljon. Suomen metsäympäristön tila määräytyy käytännössä PEFC- vaatimusten kautta.
Jo nykyisen PEFC-standardin perusteella Suomen metsiin on lakivaatimusten lisäksi jätetty joka vuosi yli 500 000 kuutiometriä puuta metsäluonnon hyväksi, varttumaan vanhoiksi puuyksilöiksi ja lahoamaan. Ilman PEFCiä nämäkin puut olisi kaadettu.
PEFC on Suomen suurin ympäristöliike
PEFC on merkittävä, koska se on metsänomistajalle vapaaehtoinen, laajasti käytössä ja sen lähtökohtana on ollut asettaa lainsäädäntöä tiukempia vaatimuksia. Sadat tuhannet sertifiointiin sitoutuneet metsänomistajat tekevät PEFCistä Suomen merkittävimmän ympäristöliikkeen.
Metsäsertifiointi ei ole suojeluohjelma. Siinä keskitytään metsätalouden harjoittamiseen kattavasti, ei vain ympäristönsuojelun osalta.
Keskustelu metsäsertifioinnista on kuitenkin painottunut ympäristökysymyksiin. Tämä keskustelu on ajautunut kahden eri järjestelmän, PEFCin ja FSC:n väliseksi poliittiseksi kisailuksi.
FSC on tuonut viimein Suomeenkin uuden vaihtoehdon, ja sillä on oma merkityksensä. Pinta-alojen puolesta FSC:n tarina Suomessa on vasta alussa.
Vaikka järjestelmissä on eroja, niitä yhdistää vapaaehtoisuus metsänomistajalle. Vapaaehtoisuuden luoma luonnonsuojelun yleinen hyväksyttävyys, ympäristön kokeminen kaikille yhteisenä asiana ja uuden toimintakulttuurin synnyttäminen ovat merkittäviä yhteiskunnallisia kestävän kehityksen peruspilareita.
Laki asettaa ympäristönsuojelun minimirajan. Uuden metsälain valmistelun tiimoilta käyty keskustelu antoi ymmärtää, että metsälaki lähes yksinään sääntelee metsäluonnon tilaa maassamme.
Luonnonsuojelua säännellään kuitenkin hyvin monissa laeissa, muun muassa luonnonsuojelu-, vesi- ja maankäyttö- ja rakennuslaissa. Biologisen monimuotoisuuden turvaamistavoite lisättiin metsälakiinkin vuonna 1997 ja tavoite säilyy myös uudessa laissa.
Uuden metsälain ympäristömääräyksiin tyytymättömillä on kuitenkin mahdollisuus: he voivat ajaa päämääriään osallistumalla PEFCin uudistustyöhön. Tilanne on mahdollisuus myös PEFCille.
Kiistelystä kärsii vain luonto
Onnistuneen luonnonsuojelun keinovalikoimissa kaikkien kukkien on annettava kukkia. Kaikki vapaaehtoiset toimet ansaitsevat tuen ja tunnustuksen, myös PEFC.
Vapaaehtoisten toimenpiteiden, olivat ne sitten mitä tahansa, torjuminen tai vääräksi osoittaminen on raskas tappio itse ympäristölle. Ympäristönsuojelu ei saa olla marginaaliryhmien elitististä toimintaa, koska silloin isoon pyörään ei koskaan saada yhdessä nähtyjä kestävyyden tunnusmerkkejä. PEFCin uudistustyöhön osallistuvat tahot ovat osaltaan varmistamassa, että näin ei tapahdu.
Jo Kalevalassa Väinämöinen toimi vapaaehtoisesti luonnon hyväksi: ”Yhen jätti koivahaisen, lintujen leposijaksi, käkösen kukuntapuuksi.” Tänäkin kesänä yhä useampi käki kukkuu PEFC-säästöpuun oksalla.
Vaikka linnut eivät ihmisille laulakaan, voisi tästä kuitenkin ottaa koppia ja kääntää käen viestin luonnon puolesta. ”Kukkuu ja haloo! Kiitos aivan jokaisesta säästöpuusta!”
Ollakseen tyytyväinen, käen ei tarvitse ymmärtää metsäsertifioinnin ohjeista yhtikäs mitään.
