Näin biodiversiteettiä mitataan – asiantuntija eri lajien määrästä: ”Ei kerro kovinkaan paljoa”
Metsäyhtiöt ovat viime vuosina julkistaneet merkittäviä toimia luonnon monimuotoisuuden parantamiseksi. Asiantuntija kertoo, miten biodiversiteettiä mitataan.
Euroopan unionin biodiversiteettistrategia tähtää luonnon monimuotoisuuden parantamiseen, mutta sen mittaaminen ei ole yksiselitteinen asia. Yksi keino on katsoa asiaa omin silmin metsässä, sanoo Luonnonvarakeskuksen ohjelmajohtaja, professori Anne Tolvanen.
”Kun tavallinen kansalainen menee metsään ja katsoo ympärilleen, niin monimuotoinen puustorakenne luo monimuotoisuutta. Mitä epäsäännöllisempää, eli mitä useampaa puulajia ja eri-ikäisempää ja epäjärjestyksessä kasvavaa puuta, voisi ajatella että sotkuisempaa, niin sitä monimuotoisempaa on ympäristö.”
Tolvasen mukaan monimuotoisuus ilmenee luonnossa kolmella tasolla: erilaisten elinympäristöjen vaihteluna, lajistollisena rikkautena ja geneettisenä monimuotoisuutena.
Kun talousmetsässä ovat kaikki puut pylväänä kauniisti rivissä, eikä lahopuuta maassa ollenkaan mihin kompastua, se ei ole kauhean monimuotoista.
Tolvanen muistuttaa, että vaikka niin sanottu siisti talousmetsä on yksipuolinen luonnon kannalta, niin virkistyskäytössä moni tykkää sellaisesta.
”Siinä on monia muita arvoja, esimerkiksi hyvät marjastusmaastot.”
EU työstää isoa lakipakettia
EU:n biodiversiteettistrategiassa Suomelle kaavaillaan jopa 30 prosentin metsänsuojeluvelvoitetta. Miten biodiversiteettiä eli luonnon monimuotoisuutta voidaan parhaiten mitata?
”On niin monta eri muuttujaa, jotka kuvaavat monimuotoisuutta. Jos ajatellaan, että ilmastonmuutosvaikutuksia ja kasvihuonekaasuja voidaan yhteismitallistaa hiilidioksidin ekvivalenteilla, niin monimuotoisuudelle ei ole olemassa pelkästään yhtä mittaria”, Tolvanen kertoo.
Tolvasen mukaan Suomen metsäluonnosta puhuttaessa lajimäärää käytetään usein kuvaamaan monimuotoisuutta.
”Mutta se ei kerro kovinkaan paljoa. Luonnossa jotkut lajit voivat kärsiä jostakin muutoksesta, kun taas toiset lajit voivat samanaikaisesti hyötyä. Silloin lajien lukumäärä voi säilyä muuttumattomana, vaikka eliöyhteisön rakenne muuttuu paljon.”
Luonnossa jotkut lajit voivat kärsiä jostakin muutoksesta, kun taas toiset lajit voivat samanaikaisesti hyötyä.
Osa lajeista viihtyy hakkuuaukeilla ja avoimilla paikoilla. Jos metsää hakataan, niin aukeilla viihtyvät lajit lisääntyvät.
”Ei voida tehdä yksiselitteistä päätelmää, että hakkuu heikentää kaikenlaisten lajien monimuotoisuutta. Jotkut lajit kärsivät hakkuista ja toiset hyötyvät.”
Tolvasen mukaan Suomessa on aika paljon avoimia ympäristöjä ja siten paljon lajeja, jotka niissä viihtyvät.
”Sen sijaan meillä on vanhoja metsiä vähän, joten voimme päätellä että vanhoissa metsissä viihtyvät lajit ovat uhanalaistumisen alla, koska niille sopivat elinympäristöt ovat vähentyneet.”
Lahopuun määrä hyvä mittari
Valtakunnan metsien inventointia (VMI) on tehty Suomessa jo sata vuotta. Inventoinnissa tutkitaan muun muassa metsien puustorakennetta.
”Siellä (VMI:ssä) hyvä monimuotoisuutta indikoiva mittari on lahopuun määrä, koska meillä on hyvin paljon uhanalaista lajistoa, jotka ovat lahopuusta riippuvaisia.
Inventoinnissa syynätään myös järeiden lehtipuiden, kuten haapojen määrää.
”Haapa on avainlaji monelle muulle lajille ja sitä käytetään indikoimaan monimuotoisuutta. Sekään ei kerro kaikista lajeista, vaan se kertoo juuri haavasta riippuvaisista eliöistä”, Tolvanen sanoo.
Mustikka on hyvä avainlaji, koska monet nisäkkäät karhusta myyrään, sekä metsäkanalinnut ja pikkuruiset hyönteiset käyttävät sitä ravintonaan.
Viime ja tänä vuonna VMI:n yhteydessä tehtiin kasvillisuusinventointeja, joissa arvioidaan kasvillisuuden peittävyyttä silmämääräisesti.
”Mustikka on hyvä avainlaji, koska monet nisäkkäät karhusta myyrään, sekä metsäkanalinnut ja pikkuruiset hyönteiset käyttävät sitä ravintonaan.”
Edellinen kasvillisuusinventointi tehtiin 25 vuotta sitten, ja nyt käydään läpi silloin inventoidut koealat. Muutokset kertovat luonnon monimuotoisuuden tilasta sekä metsätalouden ja ilmastonmuutoksen vaikutuksista.
Uhanalaisuusarviointi varoittaa lajikadosta
Lajiston uhanalaisuusarvioinnilla selvitetään, mitkä lajit ovat vaarassa hävitä Suomesta, mitkä lajit ovat taantuneet nopeasti ja mitkä ovat uhanalaistumisen tärkeimmät syyt eri elinympäristöissä.
Uhanalaisten lajien seurantaa tehdään Tolvasen mukaan erityisesti suojelualueilla ja muilla arvokkailla alueilla. Seurantaa tehdään myös alueilla, jotka ovat esimerkiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelyn (yva) alla, kun maankäytössä on tapahtumassa suuri muutos.
”Uhanalaisten lajien seurantaa ei tehdä systemaattisesti, kuten VMI:n kasvillisuusseurantaa tehdään. VMI:n koealoilla kartoitetaan kaikki kasvit, mutta kun kyse on pääasiassa talousmetsistä, niin siellä ei hirveästi uhanalaisia lajeja tule vastaan.”
Uhanalaisten lajien määrää käytetään Tolvasen mukaan monesti monimuotoisuuden mittarina.
”Herkimmät lajit reagoivat muutoksiin nopeimmin. Jos uhanalaisia lajeja on paljon, elinympäristöä pidetään arvokkaana, koska se pystyy ylläpitämään herkkiä lajeja. Mutta nekään eivät ole riippuvaisia samoista ympäristön muutoksista, vaan osa lajeista hyötyy asioista, mistä toiset kärsivät”, Tolvanen sanoo.
Tolvanen muistuttaa, että yleiset uhanalaisten lajien ryhmät, eli lahopuusta riippuvaiset hyönteiset ja sienet eivät näy kasvillisuusseurannassa. Tolvasen tutkimusryhmässä on tehty Metsämittari-työkalu, jossa visualisoidaan VMI-tuloksia ja kasvillisuustuloksia erilaisten metsänkäsittelyskenaarioiden alla.
”Siellä monimuotoisuusmittareita on useita. Emme ole menneet siihen, että meillä olisi vain yksi monimuotoisuuden mittari, koska se voisi olla harhaanjohtava.”
Kaukokartoitus tulossa
Anne Tolvasen mukaan elinympäristöjä tarkastellaan nykyisin myös kaukokartoitusmenetelmillä ilmasta käsin. Apuna käytetään lennokkeja ja satelliittikuvausta.
”Kaukokartoituksen avulla voidaan tehdä välillisesti johtopäätöksiä, onko elinympäristö arvokasta vai ei. Suotyyppejä pystytään kaukokartoituksen avulla jo karkeasti määrittämään, kun taas lahopuun määrän ja laadun seuranta metsässä vaatii vielä menetelmän kehittämistä.
Tolvanen pitää erittäin hyvänä sitä, että keskustelu luonnon monimuotoisuudesta on noussut esille.
”Aiemmin se on jäänyt vähän varjoon taloudellisen alle. On hyvä, että monimuotoisuuden ylläpitämiseen on herätty. Sille täytyy tehdä jotain, ettei taantuminen jatku.”
Kuka määrittelee, onko luonto Suomessa riittävän monimuotoista?
”Suomen luonnon monimuotoisuuden määritteleminen menee helposti poliittiseksi, koska se määrää mitä metsissä saa tehdä. Määritteleminen täytyy tulla tutkimuksesta. Poliittisen keskustelun pohjaksi tärkeintä on määritellä, mikä monimuotoisuuden taso on riittävä ja miten sitä voidaan ylläpitää ja parantaa. Yhtä mittaria ei ole olemassa.”
Juttuun on antanut tietoa myös luonnonvarojen kestävän käytön tutkimusprofessori Raisa Mäkipää Luonnonvarakeskuksesta.
