Droonit keräävät puustosta tietoa, josta on aiemmin vain haaveiltu

Innovaatiot

Uusi drooniteknologia kykenee mittaamaan puun laatua suoraan metsästä, pystypuista. Kuva: Helsingin yliopisto

Droonien käyttö auttaa nostamaan puun jalostusarvoa tulevina vuosina, kun puun laatua pystytään mittaamaan jo metsässä.

Uusi drooniteknologia kykenee mittaamaan puun laatua suoraan metsästä, pystypuista. Kyseessä on edistysaskel, sillä puihin tai puustoihin liittyviä laatutunnuksia ei Suomen nykyisessä metsävaratiedossa vielä ole.

Metsäntutkijat kehittävät automaattisia, laserkeilaukseen perustuvia kaukokartoitusmenetelmiä professori Markus Holopaisen ja professori Juha Hyypän Quality4Trees-hankkeessa.  Laserkeilauksella tarkoitetaan mittaustapaa, jolla kohteesta saadaan lasersäteiden avulla mittatarkkaa kolmiulotteista tietoa kohteeseen koskematta. Hanketta on rahoittanut Suomen Akatemia.

Drone kerää dataa puustosta

Metsässä, latvuston alapuolella lentävä drooni kerää puustosta yksityiskohtaista dataa, joka on onnistuttu yhdistämään Metsäkeskuksen avoimeen metsätietoon ja sahojen tukkiröntgenin dataan. Puun jalostusarvoa on helpompi kasvattaa, kun siitä tiedetään mahdollisimman paljon jo ennen hakkuuta.

”Visiona on saada valtakunnan tasolla tieto, minkälainen puu kasvaa missäkin, Markus Holopainen sanoo.

Laserkeilauksen tuottamaa tietoa puista ja metsäalueista. Kuva: Helsingin yliopisto

Laserkeilauksen mukanaan tuomasta puun jalostusarvon lisäämisestä hyötyisivät metsäbiotalous ylipäätään sekä yritykset ja metsänomistajat. Myönteisiä vaikutuksia syntyisi myös metsäekologialle, kun entistä pienemmillä hakkuilla päästäisiin parempaan taloudelliseen tulokseen.

Suomen metsävaratietoa Holopainen pitää maailman parhaana.

”Kaikkialla se ei ole yhtä hyvää, joten voimme toimia tutkimuslaboratoriona esimerkiksi hiilivaratiedoissa”, Holopainen sanoo.

Markus Holopaisen mukaan droonien keräämästä datasta voi tulevaisuudessa olla mahdollista selvittää puun ikä, koko ja terveys sekä puun laatuun vaikuttavia seikkoja. Näitä ovat esimerkiksi rungon järeys ja muoto sahatavaran tuotannon kannalta, lenkous, oksien koko ja jakauma, puun tiheys, puulaji, kasvupaikan maantiede ja sen ilmasto-olosuhteet.

”Puun laatuun liittyviä tunnuksia on onnistuttu mittaamaan hyvällä tarkkuudella tutkimuksissa, mutta käytännön sovelluksiin tarvitaan vielä lisätutkimuksia yhteistyössä metsäyritysten ja muiden alan organisaatioiden kanssa”, Holopainen sanoo.

Droonit voivat välittää myös tietoa metsän terveydentilasta ja luonnon monimuotoisuudesta.

Laserkeilain reppuun tai jalustalle

Droonien lisäksi mittauksia voidaan tehdä metsässä joko jalustalle asetettavalla tai repussa kulkevalla laserkeilaimella. Metsikön sisältä tehtyjä tarkkoja puutason mittauksia voidaan yleistää laajemmille alueille latvuston yläpuolelta tehtävällä drooni-, helikopteri-, lentokone- tai satelliittikaukokartoituksella.

Puun kasvua voidaan ennustaa oksien avulla jopa solutasolla. Koska metsä kasvaa ja muuttuu, laserkeilaus tulee toistaa viiden kuuden vuoden välein.

Uusi teknologia tehostaisi myös puun korjuuta. Tulevaisuudessa siintää sähköinen puukauppa, joka ei välttämättä edellytä kohteessa käymistä. Tämä tuo lisäarvoa jalostusketjuun, kantorahoihin ja korjuukustannuksiin. Mukana yhteistyössä ovat olleet metsäyhtiöt Metsä Group, Stora Enso ja UPM.

”Esimerkiksi puukauppa pystytään tekemään käymättä metsässä. Pienillä asioilla saadaan isoja euromääräisiä säästöjä”, Holopainen sanoo.

Lue lisää: Näin tekoäly uudistaa metsäalaa – katso kuusi valaisevaa kuvaa

Lue lisää: Korvaako robottikoira metsäasiantuntijan? Työvoimapula kiihdyttää metsäalan automatisointia

Mitä mieltä olit artikkelista?

Jaa:

Yksi kommentti

  • Varsin mielenkiintoinen artikkeli kertoo tutkimuksen edistymisestä. Suomalainen metsätiede, metsätutkimus ja metsien hoito ja kasvatus ovat asioita, joista saamme ja joista myös mielestäni pitää olla ylpeitä.
    Me suomalaiset itse tiedämme parhaiten maailmassa, mitä metsiimme kuuluu. Haluan, että poliitikotkin tiedostaisivat tämän ja toimisivat tältä vankalta ja kestävältä tietopohjalta.

Kirjoita kommentti