Viime vuonna maailman farkkutuotanto ylitti jo kolme miljardia paria, ja farkuista on tullut vaatekaappien kestosuosikki. Tästä huolimatta niiden vastuullisempaan valmistukseen on löydetty vain vähän uusia ratkaisuja ja innovaatioita. Ratkaistavia haasteita ovat esimerkiksi runsas vedenkulutus ja voimakkaiden kemikaalien käyttö ja värjäys. Farkut on myös vaikea kierrättää, sillä niissä usein käytetyt kangassekoitteet sisältävät puuvillan lisäksi esimerkiksi elastaania ja polyesteriä.
Teknologiayritys Spinnova on esitellyt tänä syksynä ensimmäiset farkkukankaat, joiden valmistuksessa on käytetty puupohjaista tekstiilikuitua.
Spinnovan teknologialla tekstiilikuitua voidaan tuottaa farkkukankaisiin ilman haitallisia kemikaaleja ja merkittävästi alhaisemmilla hiilidioksidipäästöillä ja vedenkulutuksella verrattuna perinteiseen puuvillan tuotantoon.
Teknologia mahdollistaa Spinnovan tiedotteen mukaan vähemmän luonnonvaroja kuluttavan tavan valmistaa farkkukangasta luopumatta kankaalle ominaisesta ryhdikkäästä ulkonäöstä ja tuntumasta.
Spinnova esitteli vuotuisilla Kingpins-messuilla Amsterdamissa ensimmäiset farkkukankaat, joiden valmistuksessa on käytetty puupohjaista Spinnova-kuitua. Yhtiön mukaan sen sertifioidusta eukalyptussellusta valmistetulla kuidulla on 99 prosenttia pienempi vedenkulutus ja 74 prosenttia matalammat hiilidioksidipäästöt perinteiseen puuvillaan verrattuna.
“Meillä on tilaisuus vaikuttaa merkittävällä tavalla ikonisen vaatekappaleen raaka-ainepohjaan ja tuotantoketjuun. Pystymme ratkaisemaan Spinnovan teknologian avulla useita kestävyyshaasteita samalla kun säilytämme laadun, jota hyviltä farkuilta odotetaan”, kertoo Spinnovan vastuullisuusjohtaja Shahriare Mahmood.