Näkökulma: BirdLifen Black Book of Bioenergy – karhunpalvelus kestävämmälle metsätaloudelle
Black Book of Bioenergy -raportillaan kansainvälinen BirdLife ei vain jätä käyttämättä saamaansa luottamusta paremman maailman luomiseksi, vaan tekee karhunpalveluksen kaikille muillekin, jotka siihen pyrkivät.
Luin kansainvälisen lintujensuojelujärjestö BirdLifen raportin bioenergiasta. Luin ja hämmästyin.
Suomi on yksi Black Book of Bioenergy -raportin kohdemaista. Siitä syntyvä kuva Suomen metsäsektorista on koko lailla tuntematon. Toisaalta raportin suositukset vastaavat nykyistä, suomalaista metsäpolitiikkaa likimain täysin.
Raportti antaa eurooppalaisen bioenergian käytöstä yleistävän ja sitäkin kautta väärän kuvan. Esimerkiksi brittiläinen laatulehti The Guardian kirjoitti raportin perusteella, että kaikkialla Euroopassa käytettäisiin suojelualueiden puuta bioenergian tuotantoon. Lehden mukaan metsätalouden hakkuujätteet eivät riittäisi bioenergian tuotannolle enää missään Euroopassa.
Näin ei kuitenkaan ole, ei ainakaan Suomessa eikä luullakseni myöskään Ruotsissa. Muusta Euroopasta en uskalla mennä takuuseen, mutta miksi uskoisin raporttiin niidenkään osalta, kun siitä maasta, jonka tunnen, ei kerrota tosiasioita.
Yleistävän ja virheellisen kuvan takia raportti piilottaa sen, miten erilaisia ratkaisuja bioenergia-alalla on. Näin osaaminen ja paremmat ratkaisut luonnon hyväksi eivät leviä, vaikka juuri sen luulisi olevan kansainvälisen ympäristöjärjestön tärkeä tehtävä – joka ilmaistaan myös raportin esipuheessa.
Näin BirdLife ei vain jätä käyttämättä jäseniltään ja tukijoiltaan saamaansa luottamusta paremman maailman luomiseksi, vaan tekee karhunpalveluksen kaikille niille bioenergia-alalla työtä tekeville ihmisille ja organisaatioille, jotka kuitenkin – toisin kuin BirdLife – tekevät sen varsinaisen työn.
Täsmällisiä lähteitä ei anneta…
Raportin väitteet pakottavat etsimään lähteitä. Lähdeluettelo löytyykin.
Suomen osalta lähteitä on neljä. Niitä ei ole kytketty tekstissä esitettyihin väitteisiin.
Kun lähteet lisäksi on kirjoitettu otsikkotasolla – Metsätilastollinen vuosikirja 2014, Maaseudun Tulevaisuus marraskuussa 2014, Keskisuomalainen tammikuussa 2015, Suomen ympäristökeskuksen julkaisu Metsäbiomassan energiakäytön ilmastovaikutukset Suomessa toukokuulta 2011 – niiden käyttökelpoisuus raportin väitteiden todentamisessa lähenee nollaa.
Itse asiassa lähteiden arvo on jopa negatiivinen: osittain ne todistavat päinvastaista kuin raportti väittää.
Kysyin lähteistä raportista vastuussa olevalta Sini Eräjäältä, joka hoitaa kansainvälisen BirdLifen Euroopan ja Keski-Aasian ryhmässä Euroopan unionin bioenergia-asioita. Selvisi, että raportin sähköisessä versiossa lähdeluettelon lähteet on linkitetty kohteisiinsa.
…tai ne todistavat päinvastaista kuin BirdLife
Metsätilastollisen vuosikirjan ja Suomen ympäristökeskuksen julkaisun osalta linkit eivät kuitenkaan auta raportin väitteiden perustelemisessa, sillä, kuten ylempänä, ne vievät vain vähintään kymmenien sivujen kokoisten julkaisujen etusivulle.
Mutta sanomalehtilinkit veivät yksittäisiin juttuihin Maaseudun Tulevaisuudessa ja Keskisuomalaisessa. Niistä kumpikin kertoo päinvastaista kuin BirdLife väittää.
Juttujen mukaan kantojen käyttö energiantuotantoon on vähenemässä, kun taas BirdLife väittää sen lisääntyvän. Jutut on kirjoitettu suomen kielellä, mikä lienee hankalaa ymmärtää suurelle osalle kansainvälistä yleisöä, joka on raportin kohderyhmä.
Tosiasiassa kantojen energiakäyttö vähenee.
Eräjää myöntää, että tällä hetkellä kantojen käyttö vähenee. Väitettä kasvusta hän perustelee hakemalla vertailukohdan tarpeeksi kaukaa – ajasta, jolloin kantojen keruu oli uutta ja määrä ”käytännössä nolla”.
Näin voi tietenkin todistaa mitä haluaa.
Tosiasiassa Suomen metsäalalla laaditut suunnitelmat kantojen keräämiseksi energiantuotantoon eivät ole toteutumassa. Moni yhtiö on luopunut keruusta kokonaan. Tällä perusteella myöskään raportin ainoa suomalaisesta metsäpolitiikasta poikkeava suositus, että kantojen keruusta pitäisi luopua kokonaan, ei ole kovin suuri ongelma.
Kun raportin lähteistä käytiin joulun alla Twitterissä keskustelua, missä tuotiin esiin, että ne todistavat päinvastaista kuin BirdLife väittää, ne lakkasivat toimimasta. Virheilmoitus antoi ymmärtää, että lehdet ovat poistaneet juttunsa verkkoversioistaan.
Todellisuudessa näin ei ole tehty, kuten yllä olevista linkeistäkin näkee. Sen sijaan BirdLife itse on mitä todennäköisimmin katkaissut linkkien toiminnan.
Lahopuun käytöstä ei ole näyttöä
Black Book of Bioenergy -raportti väittää, että lahopuuta käytettäisiin Suomessa yhä enemmän energianlähteenä. Väite on lähinnä kummallinen: eihän lahopuu edes pala.
Eräjään mukaan lahopuun lisääntynyt käyttö näkyy Metsätilastollisen vuosikirjan taulukoista 9.3–9.5. Niistä ei kuitenkaan löydy yhtään viittausta lahopuuhun. Myös tilastot koonneesta Luonnonvarakeskuksesta sanotaan, että niiden perusteella ei voi päätellä mitään lahopuun käytöstä.
BirdLifen raportin mukaan kokopuun käyttö energianlähteenä on Suomessa kymmenkertaistunut vuodesta 2000. Väite on totta, mutta mitä se tarkoittaa?
Energiakäyttöön kerätystä puusta vajaa puolet koostuu hakkuista kertyvistä oksista ja latvuksista ja loput pieniläpimittaisesta kokopuusta. Sitä saadaan harvennushakkuista ja nuoren metsän hoidosta.
Aiemmin ympäristöjärjestöt ovat pitäneet pienpuun energiakäyttöä ilmaston kannalta vähintään neutraalina, ellei positiivisena, koska se uusiutuu niin nopeasti. Ja niin ajattelee myös BirdLife, ainakin raporttiin kirjoitettujen suositusten mukaan.
Toisaalta suurempien puiden, kuten tukkien tai selluntuotantoon kelpaavien puiden käyttö energiaksi ei ole Suomessa kasvanut, lukuun ottamatta lyhytkestoista piikkiä hieman ennen vuotta 2010. Kasvua ei ole ollut muun muassa siksi, että se on haluttu metsäpoliittisin keinoin estää.
Lehtipuun kasvaneesta käytöstä ei ole näyttöä
Black Book of Bioenergy -raportti sanoo, että lehtipuita käytetään Suomen energiantuotannossa kasvavia määriä. Tässäkään väitteessä ei ole mieltä.
Suomessa metsäenergiaa tuotetaan vain metsätalouden sivutuotteista. Hakkuut siis kohdistuvat siihen puuhun, mitä päätuotteen tuotanto tarvitsee. Kukaan ei tarkoituksella hae lehtipuuta energiakattilaan.
Eräjää myöntää tämän. Hänen mukaansa ”kyse on siitä, että näin vain pääse käymään (energiapuun) kysynnän kasvaessa.”
Todistelussa on vain yksi heikko kohta: puun kysyntä bioenergiaksi ei ole kasvanut, vaan pikemminkin vähentynyt. Se taas johtuu fossiilisten polttoaineiden halpuudesta.
Muitakaan todisteita ei ole, vaikka ainakin lehtipuun kasvavan käytön pitäisi näkyä tilastoissa. Lahopuun käytön kasvu taas ei voi tilastoissa näkyä: sellaista ei yleensä tilastoida, mitä ei ole olemassakaan.
Eräjään mukaan raportissa esitetään kuitenkin todisteena valokuva energiakäyttöön menevästä puupinosta. ”Seassa oli kaikenlaista puuta, ihan hyvää runkopuuta mutta myös lahovikaista, lehtipuuta ja vastaavaa, mitä ei varmaan olisi muuhun käyttöön kerätty.”
Pinossa olevien puiden päistä ei kuitenkaan voi tällaista päätellä. Puu esimerkiksi voi olla lenko, vaikka sen pää näyttäisi kuinka hyvältä. Elävän puun vähäistä lahoamista ei voi tietää, ennen kuin se on kaadettu. Lehtipuuta harvennushakkuilta on kertynyt aina, eikä sitä kerry nyt sen enempää kuin ennenkään, ellei lehtipuun määrä ole dramaattisesti kasvanut, mikä taas olisi positiivinen uutinen.
Ja loppujen lopuksi, sehän on vain yksi puupino.
”Ikoninen metsämaisema” säilyy vastakin
Raportissa on tahaton kehukin: se sanoo, että ”bioenergiateollisuus on tuhoamassa Suomen ikonisen metsämaiseman viimeiseen kantoon”.
Tätä Eräjää perustelee hallituksen suunnittelemalla 15 miljoonan kuution vuotuisella hakkuulisäyksellä, jossa bioenergian tarve on ”yksi pääsyistä”. Näin ei kuitenkaan ole: hallituksen linjaus ei muuta sitä, että puuenergiaa tuotetaan vain muun tuotannon sivuvirroista ja hakkuulisäyksen tarkoitus on tuottaa paitsi perinteisiä, myös uudenlaista metsäteollisuuden tuotteita.
Puuenergian kokonaistuotannon lisäys on hyvin pieni. Suunniteltukin kasvu on vain muutaman prosenttiyksikön suuruinen.
Niin että jos suomalainen talousmetsämaisema on BirdLifen mielestä ikoninen, voimme olla rauhassa: samanlaisena se tulee pysymään jatkossakin – ainakin jos se on Suomen metsäalasta kiinni.