Metsien hiilikompensaatio on anekauppaa – ilmastonmuutos ei sillä vähene

18.6.2021 / Blogi
Blog / Blogi

Metsien avulla tehtävät hiilikompensaatiot herättävät maailmalla ja Suomessa kasvavaa kiinnostusta.

Yksinkertaistaen metsien hiilikompensaatioilla tarkoitetaan mallia, jossa metsänomistaja lisää metsien hiilensidontaa rahaa vastaan. Hiilensidonnan rahoittaa yritys tai kuluttaja motiivinaan kompensoida omasta toiminnastaan syntyviä päästöjä metsissä tapahtuvan hiilensidonnan avulla.

Ajatus kuulostaa hienolta. Mikä siis voisi mennä pieleen?

Aika moni asia. Hiilikompensaatioiden varaan rakennettu hiilineutraalisuus johtaa helposti laskelmoituun laiskuuteen. Kompensoiva yritys voi huoletta jatkaa fossiilisten päästöjen tupruttelua eikä kesägrillaajan tarvitse luopua jokapäiväisestä pihvistään, kun maine ja omatunto on ostettu puhtaaksi.

Ilmastonmuutoksen torjunnassa fossiilisten päästöjen vähentäminen on ensisijaista. Yhteisen ilmastomme suurin ongelma, fossiiliset päästöt, on pystyttävä ratkaisemaan ensin, vaikka tarvitsemme myös ilmakehästä hiiltä poistavia ratkaisuja.

Monien tuotteiden arvoketjut sisältävät jo nyt arvion tuotteen ilmastovaikutuksista. Pohjoismaiseen kestävän metsätalouden malliin sisältyy lupaus siitä, että jokaista puusukupolvea seuraa uusi, entistä ehompi.

Esimerkiksi Suomessa metsäsertifioinnin kriteereissä varmistetaan, että metsien hiilivarastot eivät pitkällä aikavälillä pienene. Pohjoismainen metsäteollisuuden tuote ei aiheuta metsäkatoa eikä pohjoismaisessa puutuotteiden arvoketjussa synny lisäarvoa siitä, että olisimme joskus menneisyydessä tuhonneet metsämme.

Näin ei kuitenkaan ole kaikkialla. Maailmalla kerran tuhotut metsäalueet voidaan metsittää uudelleen ja siitä syntyvä hiilinielu voidaan myydä kompensoimaan fossiiliteollisuuden päästöjä.

Pahimmassa tapauksessa näin sidottu metsähiili päätyy pönkittämään öljyteollisuuden imagoa ja hiilineutraaliustavoitetta – samaan aikaan, kun puupohjaisten tuotteiden ilmastomyönteisyys kyseenalaistetaan Euroopan unionin hiilinielulaskelmissa.

Monet voimakkaat tahot hyötyisivät laajoista hiilikompensaatioiden markkinoista. Mutta hyötyisivätkö ilmasto tai maanomistajat vastaavalla tavalla kuin vaikkapa öljyteollisuus?

Ilmaston kannalta hyödyt ovat hyvin kyseenalaiset. Metsänomistajat puolestaan eivät taatusti hyödy mekanismeista, jotka pidemmällä aikavälillä ajavat metsiin perustuvaa tuotantoa Euroopan ulkopuolelle.

Miksi hiilikompensaatiot tästä huolimatta kiinnostavat niin paljon?

On selvää, että monet fossiilisten raaka-aineiden jalostukseen perustuvat teollisuusalat tai vaikkapa ilmailuala näkevät kompensaatiojärjestelmissä paljon mahdollisuuksia oman toiminnan turvaamiseksi. Hallinto puolestaan näkee yksityisen rahan vaihtoehtona ilmastotoimenpiteiden julkiselle rahoitukselle.

Metsänomistajat taas haaveilevat uudesta ansaintalogiikasta. Ympäristöjärjestöillä on ristiriitaisia ajatuksia ‒ ilmastohyödyt kyseenalaistetaan, mutta osa näkee hankkeissa uuden metsiensuojelun rahoituslähteen.

Yhä useampi ilmastoasiantuntija kyseenalaistaa hiilikompensaatioiden nykyiset toimintamallit ja hankkeiden vaikuttavuuden. Ehkä keskeisin epäkohta on, että esimerkiksi Euroopassa toteutetut metsiin liittyvät hiilikompensaatiohankkeet eivät tuota ylimääräistä ilmastohyötyä.

Onko järkevää siirrellä kirjanpidoissa nieluyksiköitä edestakaisin ilman, että ilmasto hyötyy? Unionin yhteinen ilmastopolitiikka on jo asettanut maankäyttösektorin hiilinieluille tason, johon päästään riippumatta siitä, tehdäänkö yksityisen rahan hiilikompensaatiohankkeita vai ei.

Suomen kansallisen edun näkökulmasta on perusteltua tehdä kaikki voitava metsien hiilensidontakyvyn kasvattamiseksi ja metsien ilmastokestävyyden vahvistamiseksi. Metsien ja metsäpinta-alan kasvua pitää lisätä, mutta ei sellaisin mekanismein, jotka lykkäävät fossiilisten päästöjen vähentämistä.

Hiilen sitoutumisen vauhdittamiseen tarvitaan vahvaa kansallista otetta ja näkökulmaa.  Olisi lyhytnäköistä kehittää kompensaatiojärjestelmiä, jotka tekevät kestävyydestä sellaista sektorien välistä kauppatavaraa, joka hidastaa tai jopa estää kokonaiskestävyyden saavuttamista.

Toimenpiteiden, kuten metsien kasvusta ja terveydestä huolehtimisen sekä metsittämisen, pitää tukea globaalien ilmastotavoitteiden saavuttamista ja antaa kuluttajille mahdollisuus tehdä valintoja tuotteiden ilmastovaikutusten perusteella.

Anniina Kostilainen, Matti Mäkelä
Pahimmassa tapauksessa sidottu metsähiili päätyy pönkittämään öljyteollisuuden imagoa samaan aikaan kun puutuotteiden ilmastomyönteisyys kyseenalaistetaan Euroopan unionin hiilinielulaskelmissa, kirjoittavat Anniina Kostilainen ja Matti Mäkelä.

Kirjoita kommentti