Kukkiva avohakkuu on suuri hyönteishotelli – monimuotoisuutta voi parantaa turvaamalla lukuisat puulajit

Metsänhoito

Rusokuoriaisia siankärsämöllä. Kuva: Jorma Peiponen
Rusokuoriaiset viihtyvät siankärsämöllä. Ne syövät siitepölyä. Kuva: Jorma Peiponen

Avohakkuu muuttaa metsän lajistoa. Metsästä viedään pois vain puut, mutta samalla muiden lajien elinolot muuttuvat rajusti. Vaikka jotkut lajit kärsivät, alueelle tulee uusia puulajeja ja pölyttäjille tärkeää kasvillisuutta.

Pölyttäjien väheneminen on maailmanlaajuinen ongelma. Euroopan parlamentin mukaan kolmasosa mehiläis- ja perhoskannoista pienenee ja kymmenesosa näistä kannoista on uhanalaisia. Syyt eivät yllätä. Niitä ovat maankäytön muutokset, luontokato, ympäristön saastuminen, tehomaatalous, ilmastonmuutos ja vieraslajien leviäminen.

Pohjoismaissa monet maatalouden muutosten ahdistamat pölyttäjät ovat löytäneet yllättävän turvasataman talousmetsien avohakkuualueilta.

“Monet hyönteiset ja yli puolet päiväperhosistamme käyttävät nuoria metsiä lisääntymisalueinaan, mikä osittain korvaa vanhojen niittyjen katoa. Kun aukko umpeutuu, eliöt siirtyvät viereiselle aukolle”, luontokirjailija ja kasvitieteilijä Seppo Vuokko on todennut forest.fi:ssä.

Nokkosperhoset. Kuva: Jorma Peiponen
Nokkosperhoset aterioivat peltopillikkeillä. Kuva: Jorma Peiponen

Esimerkiksi Suomessa tehdään kansallista pölyttäjästrategiaa. Sitä varten tehty arvio pölyttäjien tilanteesta Suomessa nostaa esiin avohakkuualueiden merkityksen.

Arvion mukaan “avohakkuille kehittyy usein muutaman vuoden ajaksi monipuolista kukkivaa kasvillisuutta, joka tarjoaa monille pölyttäjille runsaan, joskin lyhytkestoisen ravintoresurssin”. Metsänhakkuut ylipäätään luovat arvion mukaan eri-ikäisten metsiköiden verkoston, joka lisää pölyttäjien monimuotoisuutta.

Siemenpankki turvaa kasvuston jatkuvuutta

Avohakkuualueita on monenlaisia.

“Kasvupaikat vaihtelevat, samoin maanmuokkaustavat. Etelän ja pohjoisen aukot ovat erilaisia. Aukkojen koko, muoto ja topografia vaihtelee. Tyypillistä avohakkuuta ei ole”, sanoo johtava asiantuntija Lauri Saaristo metsätalouden kehittämisyhtiöstä Tapiosta.

Kun metsä on täysikasvuinen ja täynnä kasvavia puita, avointen alueiden kasvilajit eivät pääse kasvamaan. Avohakkuu antaa niiden päästä jälleen kasvuun.

Metsän kasvistosta suuri osa on maaperässä kaiken aikaa siemeninä. Kun tehdään avohakkuu, maaperän siemenpankin siemenet lähtevät kasvuun. Osa avohakkuualueen runsaasta kasvillisuudesta syntyy näin, osa tulee ilman kautta siemeninä.

Avohakkuun hyvä puoli on, että siinä hallittu tulenkäyttö eli kulotus ja säästöpuuryhmän polttaminen on mahdollista.

“Jotkut siemenpankin lajeista, esimerkkinä huhtakurjenpolvi, vaativat metsäpalon luomaa kuumuutta lähteäkseen kasvamaan. Se voidaan järjestää kulotuksella”, sanoo Saaristo.

Keisarinviitta. Kuva: Jorma Peiponen
Keisarinviitan elinympäristö on viime vuosina laajentunut kohti pohjoista. Kuva: Jorma Peiponen

Avohakkuu tuo monimuotoisuutta uuteen metsään

Saariston mukaan metsäpuiden lajikirjoa voi lisätä avohakkuulla.

“Puhutaan monimuotoisuuspuulajeista, kuten raita, leppä, haapa, pihlaja ja koivu. Niiden uudistumista ravinteikkaampien kasvupaikkojen hakkuuaukolle on mahdoton estää”, sanoo Saaristo.

Saariston mukaan puulajien tulo metsään on monimuotoisuuden kannata tärkeää, koska jokaisella puulajilla on omat seuralaislajinsa. Puulajien lisääntyminen lisää siis suoraan monimuotoisuutta.

Avohakkuun tuottama lehtipuulajiston monimuotoisuus on kuitenkin pitkälti hyödyntämätön aarre.

“Siitä ei meillä oikein osata pitää huolta”, sanoo Saaristo.

Avohakkuu. Kuva: Jorma Peiponen
Kun tehdään avohakkuu, maaperän siemenpankin siemenet lähtevät kasvuun. Kuva: Jorma Peiponen

Avohakkuumetsätaloudessa taimikon ja nuoren metsän hoidon ja hakkuun tarkoitus on raivata tilaa paremmille puuyksilöille, jotta ne kasvaisivat mahdollisimman nopeasti hyvänlaatuiseksi tukkipuuksi. Saariston mukaan samassa yhteydessä pitäisi kuitenkin huolehtia myös avohakkuun luomasta monimuotoisuudesta säästämällä kaikkia alueelta löytyviä puulajeja.

“Tämä voisi olla yksi vahvuus, mitä talousmetsät voisivat tuoda luonnonsuojeluverkoston rinnalle monimuotoisuuden turvaamiseksi. Se on keino lisätä metsäluonnon monimuotoisuutta nopeasti ja huolehtia, että tulevat varttuneet metsät ovat luontoarvoiltaan parempia kuin nykyiset”, sanoo Saaristo.

Metsäteiden varsien vaikutusta kannattaisi tutkia

Suomen ympäristökeskuksen tekemässä Pölymetsä-hankkeen suosituskokoelmassa on esitetty parannuksia talousmetsien luonnonhoitoon. Siinäkin avohakkuualueet todetaan monin tavoin hyödyllisiksi pölyttäjille, varsinkin jos ne eivät ole liian suuria ja niiden reuna-alueet muuttuvat vaiheittain umpinaiseksi metsäksi.

Kulotuksen sekä lehtipuiden ja -pensaiden lisäksi suositukset esittävät lahopuun turvaamista ja metsäteiden varsien raivaamista. Yllättävästi myös metsäteiden varsien vaikutusta pölyttäjille kannattaisi tutkia.

Avohakkuun hyöty luonnolle kasvaa, jos sen yhteydessä jätetään säästöpuita. Säästöpuiden jättämistä edellyttää esimerkiksi metsäsertifiointi. Säästöpuut on tarkoitus jättää metsään kuolemaan ja tuottamaan lahopuuta siitä riippuvaisille lajeille.

Keskisuomalaista metsää. Kuva: Anna Kauppi
Avohakkuun hyöty luonnolle kasvaa, jos sen yhteydessä jätetään säästöpuita. Kuva: Anna Kauppi

Viime vuosina lahopuun määrää on alettu lisätä myös tekopökkelöillä, joita tehdään kaikkien hakkuiden yhteydessä katkaisemalla puu 3–4 metrin korkeudelta sekä jättämällä näin syntynyt kanto ja latvukset metsään lahoamaan.

Tekopökkelöiden jättäminen nostaa lahopuun laatua. Kun lahopuuta tuotetaan koko metsän kiertoajalla eikä vain avohakkuun yhteydessä, on mahdollista saada aikaan lahopuujatkumo. Tämä tarkoittaa, että metsään saadaan jatkuvasti kaiken asteisesti lahonnutta puuta, mikä on tärkeää, koska eriasteisesti lahonneilla puilla on oma lajistonsa.

Säästöpuut auttavat kovakuoriaisia

Jo 2000-luvun alun Monimuotoisuus talousmetsien uudistamisessa -tutkimushankkeessa selvisi, että useiden elinvoimaisten ja myös joidenkin uhanalaisten kovakuoriaislajien ja -yksilöiden määrä nousi merkittävästi säästöpuilla avohakkuun jälkeen. Kasvu on selvästi suurempi kuin vaikkapa poimintahakkuun jälkeen.

Vaikutus myös säilyy melko pitkään. Lajimäärä kasvoi heti avohakkuun jälkeen jopa 50 prosenttia ja oli vielä kolmen vuoden kuluttua 25–35 prosenttia korkeampi kuin ennen avohakkuuta.

Kovakuoriaisista erityisesti harvinaiset lajit runsastuvat, jos hakkuun yhteydessä tehdään myös tekopökkelöitä. Kovakuoriaisten lisäksi myös muiden lahopuusta riippuvaisten lajien määrä kasvoi.

Harvinaisten lajien lajimäärä oli useimmissa tapauksissa suurimmillaan kymmenen vuotta hakkuun jälkeen. Kaikille lajeille ei tietenkään käynyt yhtä hyvin ja jotkut vanhan metsän lajit myös katosivat metsästä.

Mitä mieltä olit artikkelista?

Jaa:

2 kommenttia

  • Kiitän metsänomistajana lämpimästi näistä asiallisista ja huolellisesti laadituista artikkeleista, jotka ovat omiaan rauhoittamaan joskus kuumaksi käyvää metsäkeskustelua Suomessa. Tosi hyvä homma! Seuraavaa sähköpostitiedotetta odotellessa.

  • Avohakkuut ovat kohta kukoistavia vadelma- ja puolukkametsiä moniksi, moniksi vuosiksi. Tätä ei haluta muistaa, kun syyllistetään metsäomistajia metsien hoidosta. Hoidetut metsät ovat parhaita marjamaita ja parhaita ulkoilijoiden ja metsässä urheilijoiden maita!

Kirjoita kommentti